Lue keskustelun säännöt.
Haukkukaa mut pystyyn ja neuvokaa!
13.05.2010 |
Mitä teen, jos nyt löydän itsestäni selkärangan? Päädyin viime yönä jo viidettä kertaa työkaverin kanssa panemaan, siis petin miestäni taas.
Avioliittomme on ihan ok eikä mitään isoja ongelmia tai solmuja mielestäni ole. Vähän tasaisen tylsää vaan, mutta nyt päätin että pettämistouhu loppuu. En rakasta työkaveriani, ja seksiä saan mieheltänikin, joku typerä selkärangaton seikkailunhalu vaan on saanut mut sekoilemaan. VIELÄ en ole jäänyt kiinni.
Meillä on 2 ja 4-v lapset.
Mitäs tekisitte nyt minuna? Lopetan pettämisen, elämä jatkuu ennallaan, ehkä ehdotan miehelle parisuhdeviikonloppua tai jotain, kaipaisin uudelleen puolisooni rakastumista ja niin hänkin varmaan. Pettämiset jäisivät salaisuudeksi ikuisiksi ajoiksi. Lapset olisivat ehjässä kodissa.
VAI kerronko, tunnustanko miehelleni, mikä saattaa johtaa eroon. Pitääkö erota? Voisikohan kuitenkin kertomisen ja ehkä siitä seuraavan kriisin myötä liittomme vahvistua vielä entistä ehommaksi? Jos menisimme vaikka parisuhdeterapiaan sitten. Miehelle perheemme on kaikki kaikessa, joten en usko että hän heti haluaa erota.
Niin ja tiedän, että olen likainen kusipäinen pettäjä, mutta saa haukkua lisää. Oon aika pettynyt itseeni ja käytökseeni.
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin parempi pysyä hiljaa. Jos taas olet kertonut vaikkapa ystävillesi tai siskolle, on olemassa riski että joku sen vielä kertoo miehellekin, ennemmin tai myöhemmin. Vaihda työpaikkaa!
niin ehkä kannattaa jättää kertomatta. Se kertominen ei liittoa ainakaan pelasta.
Lopetat sekoilut ja keskityt perheeseen.
Työpaikan vaihtaminen on mahdotonta työni luonteen takia. Sanoin kuitenkin jo yöllä (olimme lähes selvin päin, pari olutta molemmat juoneet) työkaverilleni että nyt tää saa loppua ja hän oli ainakin silla hetkellä samaa mieltä. Toivottavasti ei tule enää houkutusta, vaan on tää jo aika nähty juttu.
En siis nyt kerro miehelleni ja elän asia tunnollani. Siinäpä mulle rangaistusta. Ainakin katumus saa jotenkin tunteet omaa miestä kohtaan paremmin esiin...
ap
Elämä on. Yrität nyt välttää kaikkia niitä tilanteita, mitkä ovat aina johtaneet työkaverin kanssa panemiseen. Jos sulla on hyvä liitto sun miehesi kanssa, älä pilaa sitä kertomalla hänelle sun pettämisistä, vaan nyt lopetat koko touhun! Mieti mitä menettäisit, jos miehesi haluaisikin eron. Ihmiset tekevät virheitä, jotkut oppivat ensimmäisestä kerrasta, jotkut toistavat virheensä useasti ennen kuin oppivat. Pysähdy miettimään omaa elämääsi ja mitä siltä haluat. Kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja olen kertonut kahdelle luottoystävälleni, tiedän että he eivät ole puhuneet edes puolisoilleen tästä. Ja asuvat kaukana molemmat.
ap
Älä vaan tunnusta, ikinä ei kannata tunnustaa
vaikka jäisi rysän päältä kiinni.
Tämä on tyhmin neuvo mitä voi kukaan antaa. Tyylikkäämminkin voi erota kuin tekemällä itsensä vielä lopuksi täydeksi pelleksi. Mitä siinä voittaa, jos kiinni jää, että silloin vielä valehtelee ja satuttaa toista vaan pahemmin, osoittaa, ettei arvosta paskaakaan? Kunnon luuserin puhetta.
Mutta koska ap. ei ole kiinni jäänyt, en varmaan asiasta kertoisi. Jos se oikeasti loppuu nyt ja tähän. JOs taas jatkuu, alkaa olla miehesi aika päätää haluaako jatkaa suhdetta noin toimivan ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikissa vastauksissa neuvotaan, että älä kerro.
Minä tunnustin miehelleni (tosin en ihan vapaasta tahdostani, vaan mieheni kyselyistä), olen siis nainen ja harrastanut seksiä työkaverin kanssa. Tapaamiset ainoastaan työaikana, koska jotenkin näin kuvittelin, etten 'jää kiinni'.
Ei minullakaan pitäisi olla valittamista omassa suhteessani - tällä työkaverilla ei ole perhettä -
mutta näin inhottavasti vain toimin!
Tottakai kadun, sitä en voi kieltää, mutta kyllä hirvittää tulevaisuus, vaikka mies ei erota haluakaan (ainakaan nyt). Tämä varjostaa meitä tosi pitkään, se on selvä ja niin pitääkin varjostaa, mutta mietin myös omia tuntemuksia, miten jatkaminen onnistuu.
En missään nimessä halua mitään tulevaisuutta tämän työkaverini kanssa, siitä ei ole kyse, mutta pelottavaa löytää itsestään piirteitä, jotka eivät tunnu lainkaan omilta. Siis se, että näin vain pystyin olemaan toisen kanssa, etten ollut sitoutuneempi omaan mieheeni + perheeseemme (olemme uusperhe).
tavallinen arki ja mitäs sitten jos on tylsää?. Itsestään se on kiinni minkälaisen tekee siitä arjesta oman perheen kanssa.
Huonoin tekosyy ikinä on se, että kun on vähän tylsää niin käyn vähän työkaverin kanssa panemassa ja kyllä se siitä.
Sitä saa mitä tilaa eli kaikella on seurauksensa ja sitä pitää ajatella ennen kuin lähtee leikkiin mukaan ja kyllä minä ajattelisin ensin myös lapsia ja mitä siitä kaikesta seuraa, jos vanhemmilla menee huonost. Luuletko, että lapsesikaan todellakaan hyvinvoivia ovat tai toisaalta ethän sinä ajatellut yhtään lapsia kun lähdit tähän pettämistouhuiluun mukaan.
Älä kerro, tehkää se parisuhde viikonloppu ja SINÄ menet terapiaan. Jos siten vaikuttaa siltä, että miehenkin olisi hyvä olla siellä terapiassa mukana, sitten pyydät hänet mukaan. Kerrot, jos siellä terapeutin kanssa toteatte sen tarpeelliseksi.
Ja kasva aikuiseksi, katso niitä lapsiasi ja mieti, mitä olet heille tehnyt. Sillä noilla sun tekosillasi (jotka eivät ole vahinkoja vaan harkittuja tekoja jokaikinen) on ollut e vaikutus lapsiisi, että heillä ei ole enää tasapainoista perhettä. Valitan.