Ikävöittekö poismuuttaneita, aikuisia lapsianne?
Kommentit (20)
Mun esikoinen muutti naapuriin😂 Näen häntä enemmän nyt kuin silloin kun hän asui kotona.
En juurikaan. Olemmehan me säännöllisesti tekemisissä ja he vierailevat luonani. Olen vain tyytyväinen että heillä on oma elämä mennyt mukavasti.
Joskus. Mutta ne käy säännöllisesti kyllä.
Kyllä ikävöin. Esikoinen muutti vuosi sitten. Käy aika harvoin, n. 2-3 viikon välein. Soitellaan kyllä ja viestitellään.
Esikoiseni muutti viimekesänä kotoa opiskelujen alettua ja ikävöin paljon, näemme tod harvoin, viimeksi heinäkuussa😭.
Eli edelliselle, tuo mainitsemasi 2-3vkon välein olisi aivan auvoa ja onnea!!
Jonkin verran. Mutta pitää myös ymmärtää, että näin tämä elämän kierto menee. Kohtuuttomasti ei voi jäädä roikkumaan menneeseen. Ja pitää opetella nauttimaan omasta ajasta.
Poikaa ikävöin, koska muutti ulkomaille eikä olla nähty koronan vuoksi moneen vuoteen.
Tytär asuu lähellä ja tavataan usein.
Me viestitellään joka päivä, on paljon yhteisiä asiota. Nähdään myös joka viikko joittenkin kanssa, Sillon kun asuivat kaukomailla oli välillä vaikeeta. Nykyään on helppo olla yhteydessä ja jakaa kuvia. Hyvät yöt aina iltasin toivotellaaan. Lastenlasen asioita usein puidaan.
Tietenkin. Lapset ovat parasta silloin pienenä ennen omaa tahtoa ja elämää, kun voin tehdä heillä mitä haluan ja tuntea iseni tarpeelliseksi eivätkä he kyseenalaista ja sano vastaan.
Kyllä! Pari kk välein nähdään. Yksin asun niin hiljaista on kotona 😥
Kyllä. Tottakai ikävöin. Opiskelevat kaukana. Soitellaan usein ja nähdään aina, kun mahdollista.
Heillä tietysti oma elämä opiskelupaikkakunnalla, mutta miellään tulevat aina kotiin.
Ikävä on kova kahta ulkomailla asuvaa lastani joista toinen asuu Englannissa ja toinen Hollannissa.Jouluksi saan heidät kotiin.
Kun lapsi muutti ulkomaille oli ikävä ihan kestämätön. Onneksi hän soitti pitkiä puheluita.
Ikävöin. Nähdäänkin niin harvoin kun meillä molemmilla on vuorotyö. Pojalla paljon kavereita ja menoja ja nyt tyttöystäväkin.
Ikävöin kyllä. Esikoinen muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan vähän yli vuosi sitten ja pari ekaa kuukautta oli ihan kauheita. Itkin aika paljon, mutta niin se vaan ajan kuluessa helpotti ja aloin jopa miettimään että vois tuo kuopuskin lähteä tosta pikkuhiljaa =D
Menihän siinä lapsen opiskelupaikkakunnalle muuttoon ja harvoihin tapaamisiin totutellessa jokunen tovi. Alkuun välillä itkeskelin. Nyt asutaan muutaman kilometrin etäisyydellä toisistamme ja tavataan aika usein.
Tietysti järjelläni tajuan, että lapset kasvavat aikuisiksi ja elämä vie. Välillä pitää myös palauttaa mieliin omat lopullisen itsenäistymisen vaiheet.
Tavallaan. Yli vuoden on asunut omillaan, mutta silti teen herkkuruokia aina kun tulee käymään kotona. Ehkä noin kerran kuukaudessa. En silti haluaisi että asuisi kotona peräkammarissa, parempi näin että poikaystävän kanssa elämää muodostavat.
Vierailija kirjoitti:
Poikaa ikävöin, koska muutti ulkomaille eikä olla nähty koronan vuoksi moneen vuoteen.
Tytär asuu lähellä ja tavataan usein.
Missä hän asuu, jos ei koronan takia voi nähdä? Kiinassa?
Asun ulkomailla ja olin viimeksi Suomessa vanhempieni luona kesällä ja sitä ennen kesällä -21. Myös nyt jouluna olen menossa.
Ikävöin välillä paljonkin.