Jännite kahden ihmisen välillä. Onko se aina ihastusta?
Kun kahden ihmisen välillä on joku outo juttu. Toisen on tiedostanut jollain oudolla tavalla, kumpikin tarkkailee toisiaan jotenkin alta kulmien. Vaikea selittää!
Kommentit (12)
Ei ole aina ihastusta. Olen tuntenut jotakin jännitettä jonkun ihmisen kanssa enkä ole ollut ihastunut. Voi olla ihan hetkellinen tilanteeseenkin liittyvä jännite, josta luulee jotakin, mutta kun tapaa uudestaan niin huomaakin ettei mitään jännitettä ole vaan se johtui vain siitä tilanteesta.
Ei, joskus ei vaan siedä jotakuta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole aina ihastusta. Olen tuntenut jotakin jännitettä jonkun ihmisen kanssa enkä ole ollut ihastunut. Voi olla ihan hetkellinen tilanteeseenkin liittyvä jännite, josta luulee jotakin, mutta kun tapaa uudestaan niin huomaakin ettei mitään jännitettä ole vaan se johtui vain siitä tilanteesta.
Jännite josta puhun, on jatkunut pidempään
En tiedä muuta kuin omalta kohdalta.
kerran 22 vuotta sitten huomasin todella vahvan jännitteen minun ja ystäväni välillä.
edelleen olemme yhdessä ja suhde on kestänyt niin lapseni kiukut, etäsuhteen, erilaiset taloustilanteet kuin myös ystävät vastakkaisesta sukupuolesta.

Miten yhtä äkkiä huomasit?
Omalla kohdalla se oli yhden ihmisen kanssa ihastusta (yksipuolista), nyt inhoa (molemminpuolista). Ei muiden kanssa ole mitään jännitteitä.
Vaikea tuosta avauksesta lähteä kommentoimaan.. Mutta noin yleisesti:
Joidenkin käytös, tai jo pelkkä olemus voivat luoda jännitteen.. Että ei sen aina tarvitse mitään ihastusta olla.
esim. Joku voi näyttää aggressiiviselta (vaikkei sitä olisi) ja näin luoda jännittyneen ilmapiirin, kun ensimmäisiä kertoja on tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä muuta kuin omalta kohdalta.
kerran 22 vuotta sitten huomasin todella vahvan jännitteen minun ja ystäväni välillä.
edelleen olemme yhdessä ja suhde on kestänyt niin lapseni kiukut, etäsuhteen, erilaiset taloustilanteet kuin myös ystävät vastakkaisesta sukupuolesta.Miten yhtä äkkiä huomasit?
enpä sitä osaa selittää. Se oli vain tunne. vaikka olimme tuota ennnen tunteneet jo 20 vuotta. Vähän pelästyin ja epäilin.
Minä olen tuntenut aina vain ihastusta ja suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta, jos olen kokenut tavallista suurempaa jännitettä jonkun kanssa. Viimeksi keväällä tapasin töiden kautta miehen, joka tuli luokseni kuin olisi kotiinsa tullut.
Voi olla inhotusta. Ettei pidä toisesta.