Lue keskustelun säännöt.
Voiko kaverille sanoa suoraan, että haluaa ystävyyden loppuvan
31.10.2022 |
Mulla on ollut vuosia kaveri.
Nyt kuitenkin tuntuu, etten halua olla enää. Hänellä ei ole muita ystäviä, vaan on ripustautunut enemmän minuun. Hänellä on perhe (neljä lasta ja puoliso), itselläni ei ole perhettä. Olen luonteeltani enemmän itsekseni viihtyvä, vaikka muutama ystävä onkin ja muutama kummilapsi, lapsuuden perhe ja sisarusten lapset.
Olen huomannut, että tämä kaveri purkaisi koko elämänsä minulle ja jos hän soittaa, en saa sanottua mitään tunnin väliin. Tai jos sanon, hän ei kuuntele, vaan paasaa omia asioita. Tai jos menen hänelle kylään, tunnen olevani terapeutti, ja minun asiat ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta, eikä keskustelu ole vastavuoroista.
Olen tietoisesti alkanut tehdä hiljaiseloa häneen, en halua ghostata, koska se on epäkohteliasta, vaan vähentänyt radikaalisti näkemistä ja sanonut yksinkertaisesti, ettei näkeminen sovi tai ainakaan tässä kuussa.
Nyt kuitenkin kaveri on alkanut entistä enemmänkin pommittaa, saattaa soittaa kolme kertaa putkeen, niin kauan, että vastaan. Laittaa päivittäin monologin pituisia viestejä, miten hänestä tuntuu tältä ja tältä ja enkö yhtään voisi aikaistaa näkemistä kun hän haluaa kovasti nähdä ja jutella asioistaan.
Kerroin hänelle, että kaveruus tuntuu vähän yksipuoliselta, ja tuntuu, että minä kuuntelen enemmän häntä aina. Hän ei tainnut ymmärtää asiaa, tai kuittasi sen vähän huumorilla.
Eli sanominen ei myös auttanut, eikä näkemisten vähentäminen. Jos en vastaa viesteihin, pommittaa enemmän ja hermostuu kysellen, enkö oikeasti voisi aikaistaa näkemistä.
Mitä teen? Lopetanko vaan tyystin vastailun vai mitä teen?
Kommentit (60)
Minä lopettaisin. Olet jo sanonut syyn sille mikä ystävyydessä hiertää, jos se ei auta niin pakkohan ne välit on viilentää. Eikä tuo mitään ystävyyttä edes ole, hän käyttää sinua ilmaisena keskusteluapuna. Tai siis kuuntelijana.
Mietin itse paraikaa samaa asiaa. Tapasin toissapäivänä taas ystävääni ja jotenkin lopultakin kunnolla havahduin siihen minkälainen kuvio on nykyään kyseessä. "Apua, mistä edes alottaisin?" Tämä oli hänen avausreplansa kun istahdimmme ravintolan tuoleille. Tämä tarkoittaa sitä, että koko tapaamisen ajan käymme läpi hänen kuulumisiaan, tarkemmin sanottuna syvimpiä tuntojaan pienistäkin tapahtumista. Jokainen hänen tapailemansa miehen lähettämä viesti analysoidaan pohjamutia myöten ja sitten vatvotaan. Nämä tapaamiset siis saavat alkunsa sillä, että tämä tyyppi lähettää viestin "hei, koska nähdään, toivottavasti pian, mulla on taas niin paljon kerrottavaa!"
Vietimme yhdessä aikaa 4 tuntia. En saanut suun vuoroa kuin pari kertaa, mutta nämä jutut ystäväni ohitti reagoimatta ja jatkoi omaa analysointiaan. Kertaakaan hän ei kysynyt mitään minun kuulumisistani.
Eiköhän tämä ollut tässä. Surullista, sillä olemme tunteneet yli 20 vuotta. Ei tämä aina ole tällaista ollut, en tiedä miten tähän päädyttiin.
Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
linkkaa hänelle joku psykologin vastaanotto nettiajanvaraussivu, tai kaupungin diakonin sivut. Sano tuolla löytyy kuunteluapua. Sano että et itse nyt voi enempää olla apuna, omat keinot ei riitä. Sano ihan suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Minä lopettaisin. Olet jo sanonut syyn sille mikä ystävyydessä hiertää, jos se ei auta niin pakkohan ne välit on viilentää. Eikä tuo mitään ystävyyttä edes ole, hän käyttää sinua ilmaisena keskusteluapuna. Tai siis kuuntelijana.
Mietin itse paraikaa samaa asiaa. Tapasin toissapäivänä taas ystävääni ja jotenkin lopultakin kunnolla havahduin siihen minkälainen kuvio on nykyään kyseessä. "Apua, mistä edes alottaisin?" Tämä oli hänen avausreplansa kun istahdimmme ravintolan tuoleille. Tämä tarkoittaa sitä, että koko tapaamisen ajan käymme läpi hänen kuulumisiaan, tarkemmin sanottuna syvimpiä tuntojaan pienistäkin tapahtumista. Jokainen hänen tapailemansa miehen lähettämä viesti analysoidaan pohjamutia myöten ja sitten vatvotaan. Nämä tapaamiset siis saavat alkunsa sillä, että tämä tyyppi lähettää viestin "hei, koska nähdään, toivottavasti pian, mulla on taas niin paljon kerrottavaa!"
Vietimme yhdessä aikaa 4 tuntia. En saanut suun vuoroa kuin pari kertaa, mutta nämä jutut ystäväni ohitti reagoimatta ja jatkoi omaa analysointiaan. Kertaakaan hän ei kysynyt mitään minun kuulumisistani.
Eiköhän tämä ollut tässä. Surullista, sillä olemme tunteneet yli 20 vuotta. Ei tämä aina ole tällaista ollut, en tiedä miten tähän päädyttiin.
Tsemppiä ap!
Minä olen alkanut inhota noita tyyppejä, jotka analysoivat (vaihtuvia) mieskandidaattejaan loputtomalla kyökkipsykologisoinnillaan. Nykyisin sanon suoraan, että mietitään näitä asioita sitten tarkemmin, jos tämä(kään) suhde jatkuu alkua pidemmälle, olet kuitenkin jo 35. Loppuu jargoni lyhyeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lopettaisin. Olet jo sanonut syyn sille mikä ystävyydessä hiertää, jos se ei auta niin pakkohan ne välit on viilentää. Eikä tuo mitään ystävyyttä edes ole, hän käyttää sinua ilmaisena keskusteluapuna. Tai siis kuuntelijana.
Mietin itse paraikaa samaa asiaa. Tapasin toissapäivänä taas ystävääni ja jotenkin lopultakin kunnolla havahduin siihen minkälainen kuvio on nykyään kyseessä. "Apua, mistä edes alottaisin?" Tämä oli hänen avausreplansa kun istahdimmme ravintolan tuoleille. Tämä tarkoittaa sitä, että koko tapaamisen ajan käymme läpi hänen kuulumisiaan, tarkemmin sanottuna syvimpiä tuntojaan pienistäkin tapahtumista. Jokainen hänen tapailemansa miehen lähettämä viesti analysoidaan pohjamutia myöten ja sitten vatvotaan. Nämä tapaamiset siis saavat alkunsa sillä, että tämä tyyppi lähettää viestin "hei, koska nähdään, toivottavasti pian, mulla on taas niin paljon kerrottavaa!"
Vietimme yhdessä aikaa 4 tuntia. En saanut suun vuoroa kuin pari kertaa, mutta nämä jutut ystäväni ohitti reagoimatta ja jatkoi omaa analysointiaan. Kertaakaan hän ei kysynyt mitään minun kuulumisistani.
Eiköhän tämä ollut tässä. Surullista, sillä olemme tunteneet yli 20 vuotta. Ei tämä aina ole tällaista ollut, en tiedä miten tähän päädyttiin.
Tsemppiä ap!
Minä olen alkanut inhota noita tyyppejä, jotka analysoivat (vaihtuvia) mieskandidaattejaan loputtomalla kyökkipsykologisoinnillaan. Nykyisin sanon suoraan, että mietitään näitä asioita sitten tarkemmin, jos tämä(kään) suhde jatkuu alkua pidemmälle, olet kuitenkin jo 35. Loppuu jargoni lyhyeen.
Olen sanonut lukemattomia kertoja että a) puhutaanko välillä jostain muusta ja b) näin 1.5 vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen alkaa olla selvää, ettei se mies oikeasti ole jättämässä vaimoaan. Tämä auttaa noin kahdeksi minuutiksi, sitten loputon vatvominen taas jatkuu. Tykkääkö se vai eikö tykkää, ollaanko suhteessa vai eikö olla.
Olet jo sanonut hänelle että tunnet kaveruuden yksipuoliseksi. Voit ihan hyvin sanoa myös että et halua jatkaa ystävyyttä jos tilanne ei muutu. Jos hän ohittaa asian taas niin hyvin voit mielestäni vain antaa olla.
Ihmissuteessa molempien täytyy kokea tulleensa kuulluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lopettaisin. Olet jo sanonut syyn sille mikä ystävyydessä hiertää, jos se ei auta niin pakkohan ne välit on viilentää. Eikä tuo mitään ystävyyttä edes ole, hän käyttää sinua ilmaisena keskusteluapuna. Tai siis kuuntelijana.
Mietin itse paraikaa samaa asiaa. Tapasin toissapäivänä taas ystävääni ja jotenkin lopultakin kunnolla havahduin siihen minkälainen kuvio on nykyään kyseessä. "Apua, mistä edes alottaisin?" Tämä oli hänen avausreplansa kun istahdimmme ravintolan tuoleille. Tämä tarkoittaa sitä, että koko tapaamisen ajan käymme läpi hänen kuulumisiaan, tarkemmin sanottuna syvimpiä tuntojaan pienistäkin tapahtumista. Jokainen hänen tapailemansa miehen lähettämä viesti analysoidaan pohjamutia myöten ja sitten vatvotaan. Nämä tapaamiset siis saavat alkunsa sillä, että tämä tyyppi lähettää viestin "hei, koska nähdään, toivottavasti pian, mulla on taas niin paljon kerrottavaa!"
Vietimme yhdessä aikaa 4 tuntia. En saanut suun vuoroa kuin pari kertaa, mutta nämä jutut ystäväni ohitti reagoimatta ja jatkoi omaa analysointiaan. Kertaakaan hän ei kysynyt mitään minun kuulumisistani.
Eiköhän tämä ollut tässä. Surullista, sillä olemme tunteneet yli 20 vuotta. Ei tämä aina ole tällaista ollut, en tiedä miten tähän päädyttiin.
Tsemppiä ap!
Minä olen alkanut inhota noita tyyppejä, jotka analysoivat (vaihtuvia) mieskandidaattejaan loputtomalla kyökkipsykologisoinnillaan. Nykyisin sanon suoraan, että mietitään näitä asioita sitten tarkemmin, jos tämä(kään) suhde jatkuu alkua pidemmälle, olet kuitenkin jo 35. Loppuu jargoni lyhyeen.
Olen sanonut lukemattomia kertoja että a) puhutaanko välillä jostain muusta ja b) näin 1.5 vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen alkaa olla selvää, ettei se mies oikeasti ole jättämässä vaimoaan. Tämä auttaa noin kahdeksi minuutiksi, sitten loputon vatvominen taas jatkuu. Tykkääkö se vai eikö tykkää, ollaanko suhteessa vai eikö olla.
No sitten sanot vain, että haluat keskittyä elämään nyt elämään omaa elämääsi ja rauhoitat sen täysin. Sitten vain estot päälle. Ei asiaa kannata enempää miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lopettaisin. Olet jo sanonut syyn sille mikä ystävyydessä hiertää, jos se ei auta niin pakkohan ne välit on viilentää. Eikä tuo mitään ystävyyttä edes ole, hän käyttää sinua ilmaisena keskusteluapuna. Tai siis kuuntelijana.
Mietin itse paraikaa samaa asiaa. Tapasin toissapäivänä taas ystävääni ja jotenkin lopultakin kunnolla havahduin siihen minkälainen kuvio on nykyään kyseessä. "Apua, mistä edes alottaisin?" Tämä oli hänen avausreplansa kun istahdimmme ravintolan tuoleille. Tämä tarkoittaa sitä, että koko tapaamisen ajan käymme läpi hänen kuulumisiaan, tarkemmin sanottuna syvimpiä tuntojaan pienistäkin tapahtumista. Jokainen hänen tapailemansa miehen lähettämä viesti analysoidaan pohjamutia myöten ja sitten vatvotaan. Nämä tapaamiset siis saavat alkunsa sillä, että tämä tyyppi lähettää viestin "hei, koska nähdään, toivottavasti pian, mulla on taas niin paljon kerrottavaa!"
Vietimme yhdessä aikaa 4 tuntia. En saanut suun vuoroa kuin pari kertaa, mutta nämä jutut ystäväni ohitti reagoimatta ja jatkoi omaa analysointiaan. Kertaakaan hän ei kysynyt mitään minun kuulumisistani.
Eiköhän tämä ollut tässä. Surullista, sillä olemme tunteneet yli 20 vuotta. Ei tämä aina ole tällaista ollut, en tiedä miten tähän päädyttiin.
Tsemppiä ap!
Minä olen alkanut inhota noita tyyppejä, jotka analysoivat (vaihtuvia) mieskandidaattejaan loputtomalla kyökkipsykologisoinnillaan. Nykyisin sanon suoraan, että mietitään näitä asioita sitten tarkemmin, jos tämä(kään) suhde jatkuu alkua pidemmälle, olet kuitenkin jo 35. Loppuu jargoni lyhyeen.
Olen sanonut lukemattomia kertoja että a) puhutaanko välillä jostain muusta ja b) näin 1.5 vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen alkaa olla selvää, ettei se mies oikeasti ole jättämässä vaimoaan. Tämä auttaa noin kahdeksi minuutiksi, sitten loputon vatvominen taas jatkuu. Tykkääkö se vai eikö tykkää, ollaanko suhteessa vai eikö olla.
No sitten sanot vain, että haluat keskittyä elämään nyt elämään omaa elämääsi ja rauhoitat sen täysin. Sitten vain estot päälle. Ei asiaa kannata enempää miettiä.
Olisipa se noin helppoa. Hän on kuitenkin ollut minulle tärkeä ihminen varhaisteini-iästä asti, ja kaipaan niitä aikoja kun ystävyytemme ei ollut tällaista hyväksikäyttöä. Tiedän ettei muita vaihtoehtoja varmaankaan ole, mutta mikään patenttiratkaisu tuo blokkaaminen ei kylläkään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
@2 voi ei, no samankaltaisia kokemuksia täällä. Jos olen nähnyt ystävääni, ensimmäinen lause on, "ihanaa nähdä, mul on Niiiiin paljon kerrottavaa, mistähän mä aloitan, siis niin ihanaa nähdä!" sitten kerrotaan ihan kaikki asiat omasta elämästä.
Oon sitten kuunnellut, ja kun olisi minun vuoroni kertoa omat päivän polttavat ja kerron, niin "puheenvuoroni" jälkeen ystäväni ilme ei edes värähdä, vaan saattaa alkaa tehdä muuta, soittaa jollekkin, paimentaa lapsia, kauppakeskuksessa kysyä, mennäänkö tuonne kauppaan tms ja sit taas paasaa omia asioita. Eli hänellä ei ole mielenkiintoa, keskittymistä tai muutakaan intressiä ottaa kantaa.
En myös tiedä, miten tähän on ajauduttu. Ei ennen se tällaista ollut vuosia sitten, mutta nykyvuodet joo. Sen takia olen lopettamassa yhteydenpidon. Ap.
Voi ja pitääkin. Mikään ei ole julmempaa kuin katkaista välit kertomatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi sanoa. Itse olin juuri vastaavassa tilanteessa, tai siis olen se jonka kanssa ennen niin läheinen ystävä laittoi välit poikki. Mitään isompaa draamaa ei tähän liittynyt, ollaan kasvettu erillemme, ei meillä ole enää samalla tavalla yhteistä kuin joskus oli. Surullista mutta näin käy joskus.
Voithan aina kokeilla vielä sitäkin, että kun monologi alkaa, sanot ensin, että et haluaisi koko ajan vain vatvoa hänen ongelmiaan. Jos kommentti sivuutetaan, ärähdät kovemmin, että nyt v***tu kuuntelet, mitä sanottavaa minulla on. Sitten voit sanoa rauhallisemmin, että tällaisenaan tämä ei ole enää sitä ystävyyttä, josta kaikki alkoi. Että et ole hänen terapeuttinsa, etkä halua jatkaa tällä yksipuolisella tavalla, kun kaikki yhteydenotot ja tapaamiset menevät saman kaavan mukaan hänen miessuhteitaan ruotien.
Joskus ihmiset vaativat epämiellyttävän herätyksen. Toiset suuttuvat ja katkovat välit, toisista tulee marttyyreita, mutta osa oppii taas ottamaan muutkin huomioon, kun eivät halua menettää ystävyyttä. Kokeilemalla se selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoin eräälle kaverilleni suoraan, että hänellä on oma elämä ja mulla mun elämä. Soitti minulle vain silloin kun oli yksin, kaikki viikonloput oli vaihtuvia miesystäviä ym. Yksi vakioaihe oli haukkua hänen äitinsä. Kohta tulee vuosi kun tavattu-parempi näin-en kaipaa hänen seuraansa. Ja yksi outous oli myös se että hän halusi joka kerta kun tavattiin-syödä jotain jossain. En syö mitään leivonnaisia enkä sipsejä ym. Kaveri ei voinut hyväksyä, että kahvi riittää.
Olin melkein 40, kun tajusin, että kaikkien kanssa ei ole pakko kaveerata. Jos tuntuu, että ihmissuhde vie enemmän kuin antaa, se kannattaa lopettaa tai laittaa piiitkälle tauolle. Itse olen voinut paremmin, kun ei tarvitse tavata henkilöitä, joiden maailma pyörii pelkästään oman navan ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
<br />
Joskus ihmiset vaativat epämiellyttävän herätyksen. Toiset suuttuvat ja katkovat välit, toisista tulee marttyyreita, mutta osa oppii taas ottamaan muutkin huomioon, kun eivät halua menettää ystävyyttä. Kokeilemalla se selviää.[/quote kirjoitti:Joskus, kun toinen haluaa katkaista välit, joutuu menettämään ystävän, koska ystävä ei hyväksy sinua sellaisena kuin oikeasti olet ja sinä et voi muuttua siksi miksi ystävä tahtoisi. Silloin on aika kiittää menneestä ystävyydestä ja lähteä kulkemaan omia polkuja!
Olen alkanut tässä pikkuhiljaa sanomaan ihmisille että tiedätkö, en nyt millään jaksa kuunnella kun olen kuunnellut tänään/viime aikoina nyt niin paljon että korvani ovat ihan täydet. Yllättäen kukaan ei ole loukkaantunut vaan kaikki ovat vaikuttaneet aidosti ymmärtäviltä. Aloitin miehestä, ja sitten vuorossa oli aikuinen lapseni. Sen jälkeen pari kaveria joita näen useammin. Myös "puhutaanko jostain muusta välillä eikä vain ikävistä asioista" on auttanut, ja sitten puheenaihetta on vaihdettu.
Itse pidän sen linjan että tavatessa/soitellessa kerron asioistani, mutta tetyn ajan jälkeen sanon että no niin, tämä tästä, mites siellä sujuu? Ja sitten keskityn ihan oikeasti siihen mitä se toinen sanoo, esitän kysymyksiä enkä puhu päälle, tai käännä jokaista hänen aihettaan itseeni. Pyrin myös muistamaan toisen puheet, mikäli arvelen ne tärkeiksi.
Jos minulle on tapahtunut jotain mistä haluan purkaa mieltäni, niin laitan ystävälle viestin että soittaa sitten minulle kun hänellä on aikaa kuunnella jonkin aikaa "valitustani". Näin ystävä tietää että olen aikeissa "valittaa kohtaloani", ja hän pystyy itse varaamaan siihen aikaa sen verran kuin hän haluaa, sekä vielä valitsemaan milloin hän minua kuuntelee.
Koronan aikana minulta jäi pois 4 kaveria, joista 2 on tullut jonkin verran takaisin vuoden hiljaiselon jälkeen. Olen nyt aika rankasti vetänyt oman jaksamisen ja kuuntelemisenn rajoja, koska huomasin karulla tavalla miten se minulle niin rakas ystävä voi yhtäkkiä poistaa minut elämästään ghostaamalla ja feidaamalla. He niin sanotusti paljastivat todellisen karvansa, ja nyt en enää luota heihin kuten ennen, vaan olen panostanut niihin läheisiin jotka ovat olleet rinnallani aina.
Kokemuksesta sanon, että on näitä ihmisiä, jotka kovaan ääneen väittävät että tunteista pitää puhua ja kaikki on sanottava suoraan, mutta sitten kun täytyisi kertoa heille jotain epämiellyttävää joka koskee heitä itseään, eivät kestä sitä. Paras on vaan lopettaa ystävyys mitään sanomatta ja pikkuhiljaa. Kukaan ei oikeasti halua kuulla, että mikä itsessä on vikana.
Kyllä itse olen sanonut ja perustellut miksi. Jos ystävyys on yksipuolista turha sitä jatkaa. Sama on parisuhteissa tai sisarsuhteissakin.
Suosittele terapiaa. Kaverisi kuulostaa yksinäiseltä ja että kaipaa keskusteluapua, mutta tätä ei tietenkään saa kaataa yhden kaverin niskaan, koska et ole ammattiauttaja ja koska kuulostat siltä että olet kypsynyt asiaan. Kerro että omat voimavarasi ovat lopussa etkä valitettavasti ehdi nyt ihan näin yksipuolisesti auttamaan (ja sitten pidät tämän linjan ikuisesti, kunnes kaveri ehkä toivottavasti muuttuu).
Jos käytös ei muutu, niin tietysti voit sanoa ettei ystävyys enää jatku. En tiedä onko siinä tässä maailma tilanteessa mitään järkeä (me kuollaan kaikki), mutta jos siitä sielunrauhan saat, niin anna palaa. Muista kuitenkin, että entiseen ns normaaliin elämään ei olla palaamassa. Tämä koskee niin elinympäristöä kuin ihmissuhteitakin.