Olen aivan poikki. Eikö lapseni ole normaali vai enkö mä vaan ole osannut kasvattaa?

Poika täyttää alkusyksystä 4. Pieniä uhmakausia on mennyt ja tullut pikkuveljen syntymästä asti (eli pian 2 vuotta jo). Mutta nyt.. Tämä elämä on aivan kammottavaa. Tämä kevät on mennyt kokonaisuudessaan todella huonosti. Kaikki "pakolliset" asiat ovat pojalle tuskaa. Hän ei halua käydä vessassa, pukea, raivata lelujaan ja nyt uutena asiana ei myöskään halua syödä. Tässä keskustelu eiliseltä: Minä: Kohta mennään syömään. Poika: Eikä, mä haluan leikkiä vielä M: Leiki hetki ja sitten mennään. Viiden minuutin päästä M: Nyt lelut pois ja syömään. P: En halua. Leikin vielä. M: Ei, kun nyt syömään. P: En tule! M: Älä sitten tule. Jää leikkimään, mutta ruokaa ei ole tarjolla myöhemmin. P: Haluan tulla. Äitiiii, odota. Tulen. Ja ruokapöydässä sitten alkoi se, ettei halua syödä. Itku ja narina. Mä oon niin poikki tähän. Sit kun mä annan periksi, että ok, älä tee niin sit alkaa huuto siitä, että haluaakin tehdä. Jatkuvaa itkua, kiukkua ja riitelyä. Nyt on alkanut myös määräilemään millä pikkuveli saa leikkiä ja mitä pikkuveli saa leikkiä. Poika huutaa ja riehuu, varsinkin isälleen väittää (huutaa) vastaan. Poika on pienestä asti ollut voimakastahtoinen ja kaikki-mulle-heti-nyt -tyyppinen. Sitä on kovasti yritetty opettaa, ettei aina voi saada kaikkea mitä haluaa eikä juuri silloin kun haluaa. Mä en kerta kaikkiaan enää jaksa riidellä ja olla koko ajan komentamassa ja ojentamassa. Miten tän saa loppumaan?

Ja ihan samanlaista...Olis voinut olla mun kirjoittama tuo aloitus. Ja esikoinen on aina ollut aika kimurantti tapaus. Kakkonen on aika helppo verrattuna. Silti samat on kasvatusmetodit ja koti ja vanhemmat, etten osaa muulla sanoa kuin luonne-eroilla. Taitaa olla tuommonen vähän tempperamenttinen esikoinen niin teillä kuin meillä. Oon itse huomannut, että kärsivällisyyttäni koetellaan lähes päivittäin erityisesti siitä asti kuin ns. uhma on alkanut, mitä meillä on ollut jo kohta puolitoista vuotta....



En muuta osaa sanoa kuin jaksamista! Mä oon huomannut, että meillä ei perinteiset kiellot toimi yhtä hyvin, kuin esim. palkitseminen, ja tälläset jutut kuin kilpailu pikkuveljen kanssa tyyliin: "kumpi laittaa ensin yöpuvun päälle" "kumpi on ensin ulkovaatteissa" (saa jonkun palkinnon, esim. pillimehun puistossa tms.) En tykkää tuosta tavasta itse (palkitseminen), mutta se on viime aikoina tehonnut parhaiten, ja sitten palkinnot voivat olla jotain ihan pientäkin, esim. tehdään vesiväreillä kun pikkuveli nukkuu..tms. Tai vaahtokylpy illalla tms. normaalia joka ei mene liiallisuuksiin...

Tarrataulu myös käytössä hyvästä käytöksestä, jos on x määrä tarroja, sitten pääsee HopLoppiin/uimaan jne. Ja huonosta käytöksestä tarra lähtee pois.



Tää on myös jotenkin toiminut.

Ja hyvää käytöstä on ollut myös nätisti pöydässä istuminen tms. (Vaikken aina jaksa tarroja muistaa, on selvästi motivoinut esikkoa).

Kun on ruoka-aika, mennään syömään. Jos ei leikkiä malteta lopettaa, kehotat päättäväisesti pari kertaa ja odotat, tapahtuuko mitään. Jos ei, menet itse lapsen luo, laskeudut hänen tasolleen, katsot tiukasti silmiin ja kehotat vielä kerran. Sen jälkeen keräät itse lelut syrjään, jos ei vieläkään onnistu.



Sitten lujasti kehotat siirtymään ruokapöytään. Jos ei, kehota uudestaan. Ja vielä kerran.



Jos tilanne menee huutopotkuraivariksi, lapsi saa rangaistuksen ja jää ilman ruokaa. Rangaistus esim. 4 minuuttia jäähytuolilla tai muussa etukäteen sovitussa jäähypaikassa istumista. Ja ruokaa ei sitten todellakaan tipu, terve lapsi ei kuole nälkään, jos ateria jää väliin. Ruokaa saa seuraavalla ruoka-ajalla, tai iltapalalla jne.



Tätä vaan systemaattisesti päivästä toiseen, alkaa ihan oikeasti purra yllättävän nopeasti KUN VAAN ITSE PYSYT JÄMÄKKÄNÄ. Ja toisen vanhemman on oltava ihan samalla linjalla.



Lapsi testaa rajojaan ja se on ihan normaalia.

Meillä alkoi esikoisella uhmaaminen, kiukkuaminen ym. taas yltyä. Helpotti kun aloitettiin lääkitys siitepölyallergiaan... Mitään muita selkeitä oireita ei ole. Aikanaan koko siitepölyallergia huomattiin siitä kun alkoi yksi kevät aina rähistä ja kitistä kun söi raakaa porkkanaa. Epäilin ristireakointia(aiemminkin saanut käytöshäiriöitä kun syönyt ruokia joille allerginen, esim. pähkinät, tietyt lisäaineet, mausteet, sitrukset jne) koivulle ja lääkäri määräsi testit ja niissä näkyi voimakas koivuallergia.

Meillä ruokavalio ja siitepölyaikana lääkitys auttaa huomattavasti.

Jaksamista.

t. kolmen allergisen lapsen äiti

MEillä jo 10v poika, jolla myös ylivilkkautta. Muutamat lisäaineet noiden perinteisten (koivu, sitrukset, vahvat mausteet) tekee melkoisia käyttäytymisen muutoksia joita esim koulun on ollut vaikea uskoa. Että ihottuma kun on paha niin lapsi on kiukkuisempi. No mikä ettei, kun sisältä kutittaa ja raavituttaa, niin on muurahaisia pöksyissä ja vauhtia enempi.

Hassua, olen aina luullut että ollaan yksin ton asian kanssa, kun kaikki aina katsoo pää kenossa että "ihanko totta" ja samalla hymyillen, ajattelevat varmaan että seliseli, melkonen selitys että lapsella vaan käytöshäiriöitä...

nämä on oikeasti niin vaikeita tilanteita, koska mikä toimii toisella lapsella ei välttämättä toimi toisella. Kovin autoritäärinen ote meillä ainakin vain lisää ja lisää sitä uhmaa. Elämästä tulee jatkuvaa ottelua, jos oikein korostan sitä, että minä määrään. Mutta kun ei voi lapsenkaan antaa tehdä mitä vaan... Parhaiten toimii ehkä sen tyyppinen asenne, että just syömisen vastustamisessa esim. totean rauhallisesti, että on se kyllä oikeastaan tyhmää olla syömättä, kun ei jaksa sitten leikkiä. Puhun ikään kuin seinille, en väitä lasta tyhmäksi. Sitten juttelen lapsen kanssa ihan muusta ja lautanen alkaa tyhjentyä (koska lapsi itsekin tietää, että on tyhmää olla syömättä). Juttelen muuta ja puuhailen muuta ja yritän olla tekemättä numeroa asiasta. Jossain vaiheessa ihmettelen, kuka on syönyt lapsen lautaselta ruokaa. Alan etsiä vaikka hiirtä pöydän alta ja kun kurkkaan sinne, lapsi hotkaisee lisää.



No, mikä toimii kenelläkin, mutta armeijaote tekee meidän elämän ihan älyttömäksi, sitäkin on kokeiltu :( Meillä ainakaan ei ihan samasta asiasta jaksa lapsi vääntää kerralla kauan, eli aika pian ruokailu sujuu jouhevasti - taas jonkin aikaa. Lapsi testasi palaako multa pinna ruoan suhteen tai alanko etsiä herkullisempia ruokavaihtoehtoja, ja kun on vastauksensa saanut, voi siirtyä narisemaan toisista asioista...

Mutta kyllä tuossa ap:n tilanteessa on tuo neuvottelu aivan turhaa. Mistä se poika tietää, että toisella kerralla äiti on tosissaan. Entä jos tulisikin vielä lisämahdollisuus leikkiin ja syömään tarvitsisi lähteä vasta kolmannella sanomisella... Tilanne on lapselle aivan liian epäselvä.



Paljon paremmin toimii se, että ap varoittaa, että ruoka on pian valmista, joten kohta tulet syömään. Ja kun on pöytään tulon aika, niin silloin tulee ensimmäinen käsky, ja silloin ollaan heti tosissaan. Mutta koska tilanteesta on jo varoitettu, niin leikin loppu ei tule lapsellekaan ihan puskasta, vaan hänellä on ollut mahdollisuus saattaa leikki loppuun.



Toinen aika raju juttu tuossa on, että ruokailun vuoksi leikit pitää korjata pois. Kyllä meillä ainakin lasten on huomattavasti helpompi irtautua leikistä, jos heillä on mahdollisuus jatkaa sitä syömisen jälkeen.

Minä: Kohta mennään syömään.

Poika: Eikä, mä haluan leikkiä vielä

M: Leiki hetki ja sitten mennään.

Viiden minuutin päästä

M: Nyt lelut pois ja syömään.

P: En halua. Leikin vielä.

M: Ei, kun nyt syömään.

P: En tule!

M: Tästä ei neuvotella. Syömään. Nyt.



jos poika vielä sanoo vastaan, jatkuu keskustelu:

M: Äiti laittaa lelut pois, nyt on ruoka-aika.



jos poika kiukkuaa, anna kiukuta. sanot että on ruoka-aika, tule syömään.



uskon että poika tulee ja tottelee. jos ei tule, on nälissään MUTTA EI LEIKI ja saa ruokaa sitten seuraavalla ruualla.



sun pitää tehdä selväksi että aikuiset päättää milloin on ruoka-aika, ja lapsen tehtävä on totella.

vuoden kuluttua sulla on reipas poika, mutta kahden vuoden kuluttua voi olla taas hankalampaa

että kohta syödään. Viiden minuutin päästä on ruoka. Ja viiden minuutin päästä poika tulee syömään joko vastentahtoisesti tai oma-aloitteisesti. Ei siihen sen kummempaa tarvita. Ja minusta et voi antaa jättää ruokailua väliin, vaan ruokapöytään tullaan. Eri asia on paljonko ruokaa pakotetaan syömään, mutta ei lapsi saa päättää milloin on hänelle sopiva ruoka-aika.



Mielestäni pahennat itse lapsen levotonta mieltä esim. antamalla päättää tuleeko hän syömään! Ei lapsen kuulu saada sellaista valtaa. Sinun kuuluu sietää uhmaaminen ja tukea lasta kiukunpuuskan keskellä, mutta olla silti jämäkkänä ja tarjota lapselle turvaa osoittamalla, ettei hänen tuuliviirimielensä voi määrätä isoista asioista.

Oma poikani oli 5-vuotiaaksi aivan samanlainen, syöminen, pukeminen jne tuottivat ongelmia, myöskään kavereiden kanssa leikit eivät tahtoneet sujua kun tämä jääräpää halusi aina määrätä. Huvittaa esim. tuon ylläolevan kommentti jämäkkyydestä, tämä poika oli esim. päiväkodissa 6 kk syömättä, ruoka kun oli hänestä pahaa. Oli hoitajat helisemässä.. Illalla sitten tankkasi minkä voi, mutta eipä poika juuri vuoden aikana kasvanut. Että se siitä jämäkkyydestä.. Pikkuhiljaa asiat kuitenkin muuttuivat ja nyt kaveri on oikein sopuisa, ruoka maistuu, vaatteet menevät päälle ja on kavereiden seurassa suosittu. Ikä vain teki tehtävänsä ja suhtaudun luottavasti syksyllä alkavaan eskariin. Luota sinäkin siihen, että lapsi kasvaa ja se työ, mitä nyt teet, kantaa kyllä hedelmää. Älä välitä muiden arvostelusta, olet itse lapsesi paras äiti ja kasvattaja ja uskon, että teet parhaasi.

Oma poikani oli 5-vuotiaaksi aivan samanlainen, syöminen, pukeminen jne tuottivat ongelmia, myöskään kavereiden kanssa leikit eivät tahtoneet sujua kun tämä jääräpää halusi aina määrätä. Huvittaa esim. tuon ylläolevan kommentti jämäkkyydestä, tämä poika oli esim. päiväkodissa 6 kk syömättä, ruoka kun oli hänestä pahaa. Oli hoitajat helisemässä.. Illalla sitten tankkasi minkä voi, mutta eipä poika juuri vuoden aikana kasvanut. Että se siitä jämäkkyydestä.. Pikkuhiljaa asiat kuitenkin muuttuivat ja nyt kaveri on oikein sopuisa, ruoka maistuu, vaatteet menevät päälle ja on kavereiden seurassa suosittu. Ikä vain teki tehtävänsä ja suhtaudun luottavasti syksyllä alkavaan eskariin. Luota sinäkin siihen, että lapsi kasvaa ja se työ, mitä nyt teet, kantaa kyllä hedelmää. Älä välitä muiden arvostelusta, olet itse lapsesi paras äiti ja kasvattaja ja uskon, että teet parhaasi.

ajattelin vain kertoa mikä meidän perheessä on auttanut.

Hassua, olen aina luullut että ollaan yksin ton asian kanssa, kun kaikki aina katsoo pää kenossa että "ihanko totta" ja samalla hymyillen, ajattelevat varmaan että seliseli, melkonen selitys että lapsella vaan käytöshäiriöitä...

Tiedän tuon tunteen. Tosi kurjaa että monetkaan ei ymmärrä käytöshäiriöitä allergian oireina (tai seurauksina miten nyt vaan). Ja kaikista kurjinta minusta on että monet ammattilaisetkaan eivät ymmärrä tätä yhteyttä.

Äitini ei alkuun uskonut esikoisen käytöshäiriöiden ja allergioiden yhteyttä mutta nykyään mummokin jo välillä huomauttaa että mitä uutta sopimatonta olette ottaneet ruokavalioon kun esikoinen on rauhaton, kiukkuinen ja uhmaa jatkuvasti. Eli välillä vaikutus näkyy tosi selvästi ja toisista ruuista joudun kokeilla tosi monta kertaa käyttöön ja tauolle ennenkuin saan selväksi sopiiko ruoka vai ei koska joskus on vaikea tietää onko kyse tavallisesta uhmasta/kurjasta olosta vai allergisesta.

Histamiini.com sivustolla olen kirjoitellut aiheesta muidenkin samaa kokeneiden kanssa. Olipa eräs törmännyt allergialääkäriin joka sanoi itsekkin saavansa joistakin ruoka-aineista "känkkäolon".

Joskus minua harmittaa kun mietin kuinka moni lapsi (ja koko perhe) joutuukaan kärsimään vastaavista ruoka-aineallergioiden aiheuttamista käytöshäiriöistä tietämättään ja kuinka helposti lapsen elämän laatua voitaisiinkaan nostaa sopivalla ruokavaliolla.

t. kolmen allergisen lapsen äiti

Oma poikani oli 5-vuotiaaksi aivan samanlainen, syöminen, pukeminen jne tuottivat ongelmia, myöskään kavereiden kanssa leikit eivät tahtoneet sujua kun tämä jääräpää halusi aina määrätä. Huvittaa esim. tuon ylläolevan kommentti jämäkkyydestä, tämä poika oli esim. päiväkodissa 6 kk syömättä, ruoka kun oli hänestä pahaa. Oli hoitajat helisemässä.. Illalla sitten tankkasi minkä voi, mutta eipä poika juuri vuoden aikana kasvanut. Että se siitä jämäkkyydestä.. Pikkuhiljaa asiat kuitenkin muuttuivat ja nyt kaveri on oikein sopuisa, ruoka maistuu, vaatteet menevät päälle ja on kavereiden seurassa suosittu. Ikä vain teki tehtävänsä ja suhtaudun luottavasti syksyllä alkavaan eskariin. Luota sinäkin siihen, että lapsi kasvaa ja se työ, mitä nyt teet, kantaa kyllä hedelmää. Älä välitä muiden arvostelusta, olet itse lapsesi paras äiti ja kasvattaja ja uskon, että teet parhaasi.

Minusta ap esittää ongelman, kuvailee sen tarkasti, ja näen hänen omassa toiminnassaan parannettavaa ja mahdollisuuden sekä vähentää lapsen omaa hankalaa oloa että asioiden sujumista.

Lapsen oma turvallisuudentunne horjuu, jos vanhemmat antavat lapsen päättää perustavaa laatua olevista asioista. Jos lapsi saa päättää lähteekö hän ollenkaan ruokapöytään, on ihan varmaa, että asia tulee olemaan ongelma pitkään, ja lapsi kärsii itse tilanteesta. Hän on 3-vuotias, joten hänelle ei vain saa antaa määräysvaltaa tuollaisessa asiassa JOS haluaa, että tilanne paranee!

Tottakai kuka tahansa pääsee uhmaiän ohi jossain vaiheessa, mutta mikä on tuon kehitysvaiheen tulos, jos aikuiset ovat pomppineet lapsen pillin mukaan sen ajan?

t. ylläoleva

Meillä alkoi esikoisella uhmaaminen, kiukkuaminen ym. taas yltyä. Helpotti kun aloitettiin lääkitys siitepölyallergiaan... Mitään muita selkeitä oireita ei ole. Aikanaan koko siitepölyallergia huomattiin siitä kun alkoi yksi kevät aina rähistä ja kitistä kun söi raakaa porkkanaa. Epäilin ristireakointia(aiemminkin saanut käytöshäiriöitä kun syönyt ruokia joille allerginen, esim. pähkinät, tietyt lisäaineet, mausteet, sitrukset jne) koivulle ja lääkäri määräsi testit ja niissä näkyi voimakas koivuallergia.



Meillä ruokavalio ja siitepölyaikana lääkitys auttaa huomattavasti.



Jaksamista.



t. kolmen allergisen lapsen äiti

mun poikani on vasta 1v4kk ja toinen massussa viikolla 37. halusin vaan tulla toivottamaan sulle kovasti voimia.

en tosiaan osaa vastata miten uhma siitä pienenisi, mutta luulisin, että iso juttu on se,että sulla on itselläsi joku henkireikä. joku harrastus tai meno, oma aika milloin saat nollata ilman että joku roikkuu puntissa monkumassa.

miten olisi vaikka joka kolmas tai neljäs viikonloppu piipahdus leffassa ja syömässä tai viikottain uimassa?

Toki miehesikin sitä varmaan kaipaa jos kiukkuuminen kohdistuu varsinkin sinne suuntaan.



tai olisko pojalle joku muskari, uinti tms.. hyvä vaihtoehto? tai joku täysin ulkopuolisen ohjaama harrastus? saisi vähän tarmoa ohjattua fiksuun suuntaan ja oppisi samalla pikkuhiljaa yhteisiä pelisääntöjä :)

lapsi pyörittää just niin paljon ku annat pyörittää. Ku pistät rajat ja pidät niistä kii niin lapsikin alkaa melko pian toimimaan rajojen puitteissa.

Ei reagoinut mihinkään. Koivun kohdalla oli pieniä muutoksia, mutta ei merkittäviä, ei niitä kirjattu edes mihinkään. Kesäkuussa on vielä kontrolliaika. Pojalla on epäilynä infektioastma, mutta en usko sen vaikuttavan käytökseen.



Ap

lapsi pyörittää just niin paljon ku annat pyörittää. Ku pistät rajat ja pidät niistä kii niin lapsikin alkaa melko pian toimimaan rajojen puitteissa.

Siis jos se sama messuaminen syömisestä alkaa vaikka mä kannan sen lapsen väkisin pöytään. Meillä ei ole koskaan ollut pakko syödä. Ruokaa saa sitten seuraavalla kerralla. Vessassa käyminenkin aiheuttaa aina itkun ja raivon vaikka mä vien sen väkisin tai sanon, ei ole pakko pissi sitten housuun.

Mä olen vaan niin kyllästynyt jatkuvaan väittelyyn siitä tarviiko tiettyjä asioita tehdä.

Kyllä meillä rajat on. Poika tietää, että joutuu jäähyllä heti, jos esim. lyö tai kiusaa veljeään. Nukkuma- ja ruoka-ajat on säännölliset. Pakko ei ole syödä eikä nukkua, mutta sängyssä ollaan ja ruokaa maistetaan.

Ap

että saa huomion tuolla tavalla sinulta. Kumpi teillä on aikuinen?



Kun lopetat lapsen kanssa riitelyn ja osoitat huomiosi hänelle muutoin, otat syliin ja paijaat, hellit ja kehut häntä rakkaaksi lapseksi.

Saattaa vaikuttaa vähän oudolta... mutta ajattele tuota sun aloitustekstiä siten, että sen 4-vuotiaan tilalla ois koira. Ja syöminen vaikka... saako koira pissata lattialle vai mennäänkö ulos. Toimisitko noin?

En inhimillistä koiria enkä tod. väitä että koirissa tai lapsissa ois mitään samaa, mutta miksi ihmeessä me aikuiset ja molemmille auktoriteettihahmot saadaan koirat kuriin ja ulos pissalle, mutta pientä ihmisenalkua ei saada syömään tai käyttäytymään kauniisti? Olen itse vanhimman kanssa käynyt noi asiat läpi ja voi miten toimisinkaan eri tavalla nyt, kun on tietoa ja kokemusta. Se on pyyntö/komento ja jos ei kelpaa, niin sitten ei. PISTE. Nyt poika 15-v ja vieläkin käydään tuota vääntöä. Muiden, nuorempien kanssa en ole koskaan tuohon lähtenyt, joten heidän kanssaan ei vieläkään ongelmia ole.