Lue keskustelun säännöt.
Mä en kestä sitä, ettei elämä mene niinkuin suunnittelin!
22.05.2010 |
No, kyse on ensisijaisesti lapsiluvusta. Toivoin saavani ainakin kolme lasta ja mielellään pienellä ikäerolla. Nyt saldona "vain" yksi lapsi ja lukuisia keskenmenoja. Ja todennäköisesti en saa enää lapsia.
Mitenköhän tästä pettymyksestä/katkeruudesta/kateudesta/vihasta/häpestä ikinä pääsee yli?
Kommentit (16)
Ymmärrät tosiaankin sen, mistä on kyse.
Juuri tuo kateus helposti raskautuvia kohtaan on jotain ihan sairasta ja noloakin. Ei heidän onni ole multa pois, mutta tuntuuhan se jotenkin epäoikeudenmukaiselta...
Ja jotenkin tuntuu, että ihmiset ajattelee, ettei "sekundaarinen lapsettomuus" ole mikään oikea lapsettomuus, kun on sentään se yksi. Ja todellakin tämä yksi lapsi on elämäni kallein aarre. Mutta silti joutuu eräänlaisen surutyön tekemään, kun jotain jäi elämän suunnitelmista puuttumaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joku laulaa. Ja näinhän se on.
Suuret suunnitelmat on jo olemassa ja niiden mukaan mennään. Muistetaan iloita kaikista hyvistä asioista.
aina tulee vastoinkäymisiä, sairastumisia, onnettomuuksia, eroja. Mitään niistä ei suunnitella. Elämään tulee erilaisia tienhaaroja ja umpikujia jolloin pitää vaan päättää miten sitten edetään. Tervetuloa tosielämään.
Ainakin kun mietin tätä elämän "epäoikeudenmukaisuutta", niin mulla tulee just toi mainitsemasi Neon2:sen biisi mieleen. T. Ap
sinulla on kiittämätön asenne ettet ole onnellinen siitä kaikesta hyvästä mitä sinulla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
maailmassa on paljon lapsia ilman hyviä vanhempia. Jos koet että sylisi on jäänyt tyhjäksi, mieti olisitko valmis ryhtymään jonkun toisen lapsen vanhemmaksi.
niin tiedät oikeasti mitä on olla katkera.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten olen jo sanonut, niin olen erittäin kiitollinen tästä yhdestä lapsestani, kalleimmasta aarteestani.
Mutta joudun silti tekemään surutyön näistä keskenmenoista ja syntymättömistä lapsistani, totetumattomista unelmistani..
Ehkä topikki oli provosoiva, kun nyt tulee niin paljon pyyhkeitä. Mutta silti olen oikeutettu tunteisiini ja ehkäpä joku saman kokenut ymmärtää...
t. Ap
meillä eka lapsi lähti alulle aivan helposti, toisesta kierrosta. Seuraavaa alettiin toivoa kun esikoinen oli 1v. alkoi loputtomalta tuntuva keskenmenojen sarja: yhteensä 6 tavallista hyvin varhaista keskenmenoa ja yksi 10vko edennyt tuulimunaraskaus. Juuri kun olimme hakeutuneet lääkärille tutkimuksia varten, tulin jälleen raskaaksi ja tällä kertaa meni loppuun asti. Lasten ikäeroksi tuli tasan 3,5v.
Nyt olen ikionnellinen tuosta ikäerosta, se on mielestäni ollut täydellinen.
minäkin olen haaveillut vähintään kolmesta lapsesta, mutta nyt nämä kaksi tuntuvat riittävän. ehkä sitten joskus iltatähti.
Kyllä säkin sieltä suosta nouset! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olisin toivonut väh kolmea lasta. Kuinkas kävikään. Yhden lapsen olen saanut ja useita keskenmenoja. 10 vuotta olen taistellut asian kanssa, edelleen toivo siitä toisesta elää jossain syvällä sydämessä. Onneksi pahin kateus on jo takanapäin.
Meillä yksi lapsi hoitojen tuloksena, mutta toista ei kuulu, vaikka yritystä on vuosi, joista neljänä kuukautena käyty hoidoissa. En pysty ymmärtämään, miksi en pysty hallitsemaan elämääni maailman luonnollisimmassa asiassa;raskaaksi tulemisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jospa surutyösi on kesken. Eikä ole ihan kiva nimittää besserwisseriksi sellaisia jotka esittävät eri näkökantoja asioihin.
luojan kiitos edes ymmärrä pitä paitsi jää. se jolla on edes yksi lapsi ymmärtää jo sen Onnen jonka se lapsi aikaansaa, lapsettomuus sen jälkeen voi tuntua monin verroin pahemmalta.
En sua ap valitettavasti voi muuten auttaa, kuin sympatiseemalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä tällaista asiaa voikaan kai ymmärtää muut kuin saman kokeneet. Varmasti surutyö on kohdallani vielä kesken ja käsittääkseni surutyön viimeisin vaihe on asian hyväksyminen, ja niin pitkällä en tosiaan taida vielä olla.
Lapsettomuudessa ja varsinkin keskenmenoissa pahinta lienee tunteiden vaihtelu suuresta onnesta synkimpään epätoivoon.
No, tämä nyt oli tällainen pieni vuodatus.
Jaksamista ja myötätuntoa kaikille samojen asioiden kanssa kamppaileville. Nyt nukkumaan!
T. ap
minun toiveeni elämässä hieman erilainen, mutta samanlainen katkeruus ja epätoivo vallitsee omaakin olotilaani. Minä sain lapset tismalleen haluamallani ikäerolla, joten siitä en voi valittaa. Mutta en koskaan saanut tyttölasta jota olen AINA toivonut. Olen toivonut paljon lapsia (vähintän kolmea) ja että edes yksi, mieluiten useampi olisi tyttöjä. Vaan ei käynyt tässä elämässä miten toivoin. Sain neljä poikaa. Ja katkeruus on valitettava olotila. Ei auta ajatukset siitä, että onhan minulla monta lasta, ei aita ajatus siitä, että sainpahan ne oikealla ikäerolla. Kun jotain on aina toivonut ja tavoitellut ja se ei totetudukaan tässä elämässä (eli ei siis koskaan) niin kyllähän se sattuu!
Se voi ulkopuolisesta tuntua aivan järjettömältä, mutta mitäs sitä ihminen omille tunteilleen voi?
lapsestasi ja ole tyytyväinen, että sait edes sen yhden, mutta en sano, koska ymmärrän tunteesi. Itselläni oli sama haave saada useampi lapsi ja kaksi ekaa pienellä ikäerolla ja kuuden vuoden yrittämisen aikana ollaan saatu kaksi lasta, joilla kolmen ja puolen vuoden ikäero. No olenhan oikeasti helvetin onnellinen näistä kahdestakin ja vielä on toivoa saada se kolmaskin, mutta silti olen niin saatanan kateellinen niille, jotka saavat sen lapsen juuri silloin kuin haluavat. Suunnilleen kuukauden valitsevat.
Niin sairasta kun se onkin, niin aina, kun joku ilmoittaa raskausuutisesta, niin kateus helposti raskautuvia kohtaan nousee. Pimeetähän tämä on ja tunnen ihan oikeasta lapsettomuudesta kärsiviä ihmisiä, joilla ei ole sitä ensimmäistäkään ja häpeän itseäni. Mutta ymmärrän siis sinua siis hyvin.
Ei kai auta, kun luoda uudet suunnitelmat - alkaa miettiä vain kaikki muuta elämän sisältöä tekeviin asioihin, itsensä kehittämiseen jne.