Mistä te saatte iloa elämään?
Enemmän tai vähemmän surullinen ja alakuloinen, aina.
Kommentit (17)
Suoraansanottuna, en oikein mistään. Mutta en ole myöskään henkilö kuka antaa periksi missään tilanteessa, nyt on vaan ollut vähän vaikeampi ajanjakso mikä kestänyt jonkun aikaa.
Lapsista saan iloa elämääni. Jos olis lemmikki, myös siitä. Allergiaperhe elikkä ei lemmikkiä.
En mistään, mutta toivoa saan kristittynä näistä lopunajoista! Pian kaikki on ohi!
Ihan kaikesta.... Järjestän kotini. Käyn lenkillä.Laitan hyvää ruokaa. Ystävistä. Lukemisesta...
Ihan kaikesta. Perheestäni, miehestäni, ystävistäni, vanhemmistani, anopistani, ystävistäni, siskostani, työstäni, luonnosta, omasta pihastani, kodistani, hyvästä ruuasta, herkuista... Tässä jotain näin alkuun. Olen peruspositiivinen iloinen ihminen.
Ihmisistä, eläimistä, kasveista, puista, musiikista, nukkumisesta, ruoasta, kahvista, auringosta. Eli monesta pienestä asiasta, vaikka surujakin on sydämessä.
Ja ennen kaikkea Jumalasta joka on luonut ja mahdollistaa tämän kaiken ja vielä rakastaakin minua ja jokaista!
Siitä, että elämässä on balanssissa muita varten tehdyt asiat sekä vain itseä varten tehdyt asiat.
Minulla lapset lähteneet/lähdössä pesästä, avioliittoa ei ole vaikka onkin, ystäviä ei ole, työtäni en jaksaisi, mutta on vain pakko jaksaa jne. En edes ole vielä vanha, hieman yli 40v, mutta tässäkö tää nyt oli..
Ap
Vierailija kirjoitti:
En mistään, mutta toivoa saan kristittynä näistä lopunajoista! Pian kaikki on ohi!
Meidän kaikkien aika on rajallinen, ja jos vaikka ydinsota pyyhkäisee koko ihmiskuntamme suunnilleen kertaheitolla atomeiksi, niin sitten me kaikki vaan kuolemme samoihin aikoihin, eikä se yhteiskuolemamme ole sen kummempaa kuin jos kuolisimme yksitellen.
Ei ilo synny väkisin. Aivojen palkitsemisjärjestelmä ei toimi niin. Joku saataa ilostua vaikka leppäkertun näkemisestä, ja toiselle se ei merkitse yhtään mitään.
Ääriradikaalista feministivasemmistohallituksesta ja sen lieveilmiöistä.
Vaikeaa on ollut, monta vuotta, monesta eri syystä, oman terveyden puute yhtenä. Yhtä selviytymisrimpuilua tämä suurelta osin on.
Mutta revin iloa elämääni vähistä, mutta sitäkin rakkaammista ihmisistä lähelläni.
Huumoria en unohda, olkoonkin vaikka synkkää ja epäsovinnaista, pienikin naurahdus on hyvästä.
Musiikki, ei pelasta, mutta auttaa.
Niin, ja pari lasia viiniä silloin tällöin auttaa myös. Humala ei auta, mutta pari lasia pehmentää sopivasti.
Harmi. Minullakin on ollut tuollaisia ilottomia aikoja. Ei siinä auta kuin että "parantuu" mieleltään. Nykyään löydän iloa koko ajan. Kunpa vaan ehtisin tekemään kaikkea haluamaani, aikaa ei mitenkään riitä. Haluaisin vaan puuhastella kaikkea. Nikkaroida, ommella, maalata tauluja, soittaa pianoa, kokeilla uusia ruokalajeja... pää pursuaa ideoita.
Kun on tunteet. Aina joltakin tuntuu.