Voiko läheisen itsemurhasta traumatisoitua?

Tietenkin. On ihme, jos niin ei kävisi.

Voi.

Voi ja sanoisin, että useimmiten niin käykin.

Miksei. Kaikestahan nykyisin traumatisoidutaan.

Ei, paitsi jos on heikko vässykkä.

Vierailija kirjoitti:

Ei, paitsi jos on heikko vässykkä.

Dille!

Ihmeellinen aloitus. Miksi siitä ei traumatisoituisi? Läheinen usein on se henkilö, joka löytää itsemurhan tehneen henkilön ruumiin.

Ei

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin. On ihme, jos niin ei kävisi.

Miten niin on ihme, jos ei niin kävisi?

Voi! Voi myös läheisen äkillisestä kuolemasta, sydis tai aivoveritulppa, auto kolari.Tai toisen henkilön jatkuvasta henkisestä väkivallasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin. On ihme, jos niin ei kävisi.

Miten niin on ihme, jos ei niin kävisi?

Tiedätkö miten ihmiset suhtautuvat kuullessaan jonkun ihmisen läheisen tehneen itsemurhan? Alkavat usein vältellä henkilöä, koska aihe on niin vaikeasti käsiteltävä.

Muiden ihmisten erikoiset reaktiot tapahtuneeseen tekevät läheisen itsemurhasta todella traumaattisen kokemukset.

Riippuu läheisyyden asteesta ja siitä joudutko jotenkin itse todistamaan tapahtumaa tai sen jälkihetkiä

Noh, olin alakouluikäinen, kun kaksi läheistäni tekivät itsemurhan muutaman kuukauden välein. Kyllä se jälkensä on jättänyt.

Pikkuveli teki itsemurhan 3v sitten.

Se, että ei mitään merkkejä mistään masennuksesta näkynyt päällepäin eikä mitkää puheet osottanut siihen suuntaan tekee kaikesta raskaamman.

Sitä siskon kysytään miksi? veljen ystävät kysyyy miksi? veljen tyttöystävä kysyy miksi?

Veljen tyttöystävä ei nähnyt mitään merkkejä mistään, kun hän kuitenkin eli yhdessä. Tulee töistä kotiin ja miehensä sängystä pilleripurkkien seasta. Ei kukaan tiennyt, että syö mitään lääkkeitä eikä heidän kotona ole ikinä ollut kuin buranaa. Mitään muuta ei ole näkynyt. Ei tästä pääse yli. 3v asia pyörinyt päässä ja tyttöystävä sai hermoromahduksen ja joutui silloin hoitoon. Hän ei ole päässyt yli

Ei voi.

Vierailija kirjoitti:

Pikkuveli teki itsemurhan 3v sitten.

Se, että ei mitään merkkejä mistään masennuksesta näkynyt päällepäin eikä mitkää puheet osottanut siihen suuntaan tekee kaikesta raskaamman.

Sitä siskon kysytään miksi? veljen ystävät kysyyy miksi? veljen tyttöystävä kysyy miksi?

Veljen tyttöystävä ei nähnyt mitään merkkejä mistään, kun hän kuitenkin eli yhdessä. Tulee töistä kotiin ja miehensä sängystä pilleripurkkien seasta. Ei kukaan tiennyt, että syö mitään lääkkeitä eikä heidän kotona ole ikinä ollut kuin buranaa. Mitään muuta ei ole näkynyt. Ei tästä pääse yli. 3v asia pyörinyt päässä ja tyttöystävä sai hermoromahduksen ja joutui silloin hoitoon. Hän ei ole päässyt yli

Ystävälle kävi vähän samalla tavalla, kun eksä teki itsemurhan. Yli 10 vuotta on ollut jo alamäkeä.

Voi. On lähipiirissä kokemusta. Tulee syyllisyys kun ajattelee teimmekö väärin jotain? Miksemme huomanneet. Miksi emme auttaneet?

Olen ajatellut että itsemurhan tehnyt ei jaksanut elää. Mitä me kuvitellaan olevamme. Hän halusi pois.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin. On ihme, jos niin ei kävisi.

Häh? Mitä ihmettä nyt taas? Tässä kolme erilaista traumaa mitä on olemassa:

1. Väkivallan uhrin trauma. Siis itseä kohtaan tapahtuu jotain kamalaa kuten pahoinpitely tai autokolari tai joutuu siepatuksi teroristien panttivangiksi tms. Tämä on se ainoa ilmiselvä trauma, se "ihme jos niin ei kävisi", tämä on se trauma joka tekee ihmisistä aivan sairaita, vammisia, hajonneita, pistää heidät viilte lemään itseään, ajaa heidät itsemur hiin jne. Tämä trauma on ihan fyysisesti neurologisesti olemassa, väistämätön. Jos sinua lyödään silmään - saat fyysisesti mustan silmän. Jos sinua pahoinpidellään viikon ajan vankina pimeässä kellarissa ja pahoinpitelyä jatketaan vaikka olet taju kankaalla - saat neurologisesti trauman. Fyysinen musta silmä & neurologinen trauma = yhtä väistämättömiä. Tämä on mielestäni ainoa AITO trauma. Mielestäni traumaterapeuttien tulisi keskittyä ainoastaan tälläisten traumojen parantamiseen, siis mm. kidutusten uhrien parantamiseen, koska heidän aivonsa ovat täynnä kipua ja se kipu täytyy saada sieltä pois keinolla millä hyvänsä ennen kuin kidutuksen uhri hakkaa päänsä tuusan nuuskaksi seinää vasten kun menee hulluksi traumakivuistaan.

2. Väkivallan tekijän trauma. Varsin erikoista että sitä kutsutaan traumaksi, mutta niin sitä vain kutsutaan, ihan virallisesti. Mutta niin, ihmiset jotka ryhtyvät aivan erityisen paljon tekemään väkivaltaa, kuten esim saksalaiset sotilaat jotka kuukausitolkulla olivat töissä keskity sleireillä teurastamassa ihmisiä, he "traumatisoituivat", ja seurauksena heidän luonteensa/persoonallisuutensa muuttui, heistä tuli psykopaattisempia. Eli tämä trauma ei tee ihmisestä sairasta vaan psykopaattista. Minun mielestäni olisi korrektimpaa sanoa "trauman" sijaan että kyseessä on esimerkiksi "sadismiin addiktoitumista".

3. "Menetystrauma". Eli se josta ap puhuu. En todellakaan tiedä kuuluuko sitä edes kutsua traumaksi, en tiedä onko sana "trauma" ensinkään oikea korrekti sana asialle. Jos läheinen kuolee, jos menettää läheisen, niin silloin on tehtävä surutyö, käytävä läpi suruprosessi. Jos sinä jotenkin ihmeellisesti "jäät jumiin" siihen läheisen menettämiseen, niin ei se minun mielestäni tarkoita sitä että se läheisen menettäminen on traumatisoinut sinut. Vaan se tarkoittaa sitä että sinä olit jo alunperinkin jo ennen läheisesi menettämistä jotenkin niin "tunnelukkoinen" tms että et alunperinkään kykene käymään suruprosesseja läpi. Eli kertauksena: jos jäät jumiin läheisen menettämiseen niin mielestäni siitä ei missään nimessä tule käyttää sanaa "trauma", vaan kenties jotain mitälie hömppäsanaa kuten "tunnelukko" tms, ja se ei missään nimessä johdu siitä läheisen menettämisestä vaan siitä että sinulla oli jo paljon aiemminkin jo valmiiksi jotenkin kroonisesti jumissa sinun tunteet, elinikäisesti erittäin heikko vaillinainen kyky käsitellä tunteitasi. Olit "tunnesairas" jo aiemmin, se läheisen menettäminen vain tuotti yhden oireen lisää tuolle tunnesairaudellesi. Käsittääkseni se on psykoterapeutit ynnä muut hömppäkeskusteluterapeutit jotka auttaa tälläisissä hömppäongelmissa.

t. Kidutuksen uhri

Vierailija kirjoitti:

Olen ajatellut että itsemurhan tehnyt ei jaksanut elää. Mitä me kuvitellaan olevamme. Hän halusi pois.

No se on vähän komsii ja komsaa. Varsinkin miehet tekevät itsemurhia pikaistuksissaan. Mullakin on tuttavapiirissä kaksi tällaista tapausta.