Sosiaaliset tilanteet jännittää

Antakaa ny nopeesti ees joku tsemppiviesti tai auttava kokemus, ennen kun foorumi menee kiinni...

Olet siis aiemmin pystynyt tekemään töitä. Sinuna pyrkisin siitä onnistumisesta ammentamaan uskoa, että selviät uudessakin työssä. Aluksi varmaan on outoa ja vaikeaakin tauon jälkeen, mutta sinuna ainakin yrittäisin. Kokemuksesta voin sanoa, että et varmasti halua jämähtää kotiin katselemaan, miten elämä menee ohitse. Tämä se vasta surkeaa on ja vuosi vuodelta hiipuu vähäinenkin toivo paremmasta.

Minulla ainakin työssäkäynti on vähentänyt sosiaalisten tilanteiden pelkoa paljon.

Jos otat aluksi rauhoittavaa ja sitten kun olet tottunut työpaikkaan niin kokeilet olla ilman.

Jos tarvihet lääkkeitä, niin ota niitä alkuun. Kait ne voi jättää pois sitten, kun isoin kynnys on ylitetty?

Mikä se on mitä pelkäät niissä tilanteissa? Väärinsanomisia vai mitä? Ite jään häpeämään omaa käytöstä useimmiten paitsi ihan lähimpien ihmisten kans, mutta ei auta ku koittaa päästä siitä häpeästä yli ja ehkä korjata tilanne jos saa uuden mahollisuuden. Todennäkösimmin se vastapuoli ei ees jääny aattelemaan mitään eikä muistakkaan koko juttua.

Oon jopa peilin eessä joutunu itteäni tsemppaamaan, kaippa sillä on psykologinen merkitys kun sanoo ääneen että osaa, pystyy ja onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Jos otat aluksi rauhoittavaa ja sitten kun olet tottunut työpaikkaan niin kokeilet olla ilman.

Näin varmaan teen. Toisaalta tämä ei välttämättä ole paras tapa. Jos olen aluksi pari päivää lääkinnän avulla rento ja hyvä työntekijä, on sen jälkeen aika kynnys tulla töihin omana paskana itsenään. Olen aivan kuin eri ihminen lääkittynä ja ei-lääkittynä. Pitäisi päästä napeista eroon mutta todella vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos tarvihet lääkkeitä, niin ota niitä alkuun. Kait ne voi jättää pois sitten, kun isoin kynnys on ylitetty?

Mikä se on mitä pelkäät niissä tilanteissa? Väärinsanomisia vai mitä? Ite jään häpeämään omaa käytöstä useimmiten paitsi ihan lähimpien ihmisten kans, mutta ei auta ku koittaa päästä siitä häpeästä yli ja ehkä korjata tilanne jos saa uuden mahollisuuden. Todennäkösimmin se vastapuoli ei ees jääny aattelemaan mitään eikä muistakkaan koko juttua.

Oon jopa peilin eessä joutunu itteäni tsemppaamaan, kaippa sillä on psykologinen merkitys kun sanoo ääneen että osaa, pystyy ja onnistuu.

Olen niin romuna että ilman lääkintää tulen tekemään työt hitaasti ja haparoiden ja olen aivan uupunut työpäivän jälkeen. Lääkkeillä taasen olen ihan ok, jopa hyvä työntekijä. Mutta minun lienee nyt pakko ottaa se työ ja alun jälkeen olla ilman lääkkeitä silläkin uhalla että munaan itseni ja saan ennen pitkää potkut. On siinä pieni mahis että pärjäänkin (koska joskus ennenkin pärjäsin). Se kortti on katsottava. Lähinnä mietin että mistä nyt löytyy se ROHKEUS ottaa työ ja sitten kestää mahdollinen epäonnistuminen, joka on kuitenkin todennäköisempää kuin onnistuminen. ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla ainakin työssäkäynti on vähentänyt sosiaalisten tilanteiden pelkoa paljon.

Niin se parhaimmillaan tekee. Elän toivossa että näin käy.. Olen tällä hetkellä hieman traumatisoitunut(kin) joten on uusi tilanne mennä ihan näin romuna töihin. Mutta voi se tehdä hyvääkin. ap