Häätö, mitä neuvoksi?
Poikani ei ole hoitanut raha-asioitaan. Pikavippejä on useita, ulosottomies jo asialla ja nyt on tullut häätö. Tavarat on siirretty varastoon, poika on asunnoton. Mitä nyt kannattaisi tehdä? Mihin osaisin ohjata hänet? Tilanne paljastui minulle tänään, tiesin, että jotain on vialla, mutta en arvannut että näin asiat ovat näin huonosti.
Kommentit (9)
kesä on tulossa. hyvin tarkenee ulkonakin. Saattanee aktivoitua syksyn tullen etsimään kortteeria itsekin. Ei tarvi mitään äidin tehdä eteen. Kyllä elämä opettaa.
mutta siinä meni metsään ettäkö sosiaalitoimi pystyisi mitenkään edesauttamaan kenenkään asunnonsaantia kunnalta. Ei nimittäin pysty. Olen sosiaalitoimessa töissä yhdessä maamme suurimmista kunnista ja neuvotteluja paikallisen asuntotoimen (kaupungin omistaman) kanssa on käyty, mutta sieltä on selvä viesti, että sosiaaliotimen puollot eivät paina mitään, vaan asunnonhakijat ovat kaikki samalla viivalla jonossa. Valitettavasti.
Muuten sosiaalitoimen puoleen kääntymisestä voisi ap:n pojalle olla apua - joku ottaisi pojan asiat tarkemmin hanskaansa ja ohjaisi oikeaan suuntaan, kun tuntuu poika olevan ihan tuuliajolla elämänsä kanssa. Vissiin aika nuori? Nyt kannattaisi puuttua asioihin, paljon on vielä tehtävissä ja mm. velkaneuvonta olisi hyvä käydä läpi, niin saisi tulevaisuudessa raha-asiansa kuntoon eikä vaan pahempaan solmuun.
Hän on provisiopalkatussa työssä, mutta palkka ei ole kovin suuri. Häätö tuli yksityiseltä. Mietin vain sitä, että jos luottotiedot ovat menneet, onko mahdollista saada yksityiseltä enää asutoa. Nyt hän lähti kaverinsa luo yöksi. Minä en asu hänen työpaikkakunnallaan, täältä on vaikeampi päästä julkisilla töihin ja takaisin, mutta kai se tarvittaessa onnistuisi sekin. Parikymppinen poika on kyseessä. Mukava poika, mutta en arvosta sellaista, että pimitetään asioita viimeiseen asti ja sitten mopo onkin jo karannut käsistä.
saada, mikäli luottotiedoissa on merkintä. Näin on niin yksityisellä kuin kunnallisella puolella.
Sosiaalitoimen apu asiassa oli ratkaiseva, että poikani sai kunnan asunnon. Vaikka edellisestä kunnan kämpästä oli vuokrat 4 kk:lta hoitamatta.
Sosiaaliohjaaja soitti vuokravalvontaan ja siellä Espoonkruunulla (kyseessä siis Espoo) on muutama ihminen, jotka hoitavat näitä asioita, taisi olla joku vuokravalvoja tms se titteli...
Poika teki sopimuksen vuokrarästeistä Espoonkruunun kanssa ja sai uuden kämpän sosiaaliohjaajan toimesta.
Kiitos kaikille, sain tässä paljon tietoa. Tosi hankala neuvoa tilanteesta, josta ei itse tiedä juuri mitään.
ja se joku ei ole hyvä olla äiti, vaan joko sosiaalitoimi, diakoniatoimisto tai suurissa kaupungiessa on myös ihan erityisiä virkoja tällaisiin. Esim. Nuorisosäätiöllä on sosiaalityöntekijän koulutuksen saaneita ammattilaisia, jotka tukee asumista ja siihen liittyviä taloudellisia seikkoja.
Veljelläni on kokemusta ko. säätiöstä sekä kirkon diakoniatyöntekijästä, joka paikan hänelle myös avitti. Mutta apua pitää hakea. Ja itse.
En aiokaan hoitaa hänen asioitaan. Olen joskus yrittänyt, eikä se ole kasvattanut hänen itsenäisyyttään. Ikävää, että pitää näin kovan kautta ottaa oppi elämästä, mutta nyt hänen on tosiaan itse ryhdyttävä järjestelemään asioitaan.Etsin vain oikeaa kanavaa, johon voin hänet ohjata, jos hän ei itse löydä apua.
Jos yksityiseltä, poikasi voi hakea kunnan asuntoa. Jos häätö on kunnan kämpästä, hänelle ei sitä kautta uutta anneta.
Onko poikasi töissä? Onko säännöllisiä tuloja? Jos on, ei muuta kuin koluamaan kaikki mahdolliset vuokrafirmat läpi. Soittelee/laittaa sähköpostia kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.
Missä poikasi nyt viettää yönsä? Minkä ikäinen hän on?
Itse voisin ottaa poikani VÄLIaikaisesti asumaan luokseni. Mutta se edellyttäisi, että asia hoidetaan: vipit, ulosotto, uuden asunnon hakeminen, koulutus- tai työpaikan hakeminen.
Et sä voi ohjata häntä oikein mihinkään, jos kämppä on ollut kunnallinen. Sosiaalitoimi auttaa noissa asioissa, mutta tilanne olisi pitänyt hoitaa ennen häätöä.
Mitään muuta en nyt kuitenkaan keksi, kuin että poika sosiaaliohjaajan pakeille. Heillä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, että hän voisi saada kunnan asunnon. Mutta, niinhän se on, ettei asuntoa saa mistään, jos ei maksa vuokraa!