Minkälaisia oireita teillä on ollut raudanpuutteen vuoksi?
Siis sen normaalin väsymyksen/yleisen voimattomuuden lisäksi.
Kommentit (27)
Pohjelihasten kireys. Tuntui, että olisi pitänyt jotenkin venytellä niitä tosi usein.
Levottomat jalat. Mulla oli pää seota niiden kanssa, kun heräsin joka ainoa yö kävelemään, ja sattuikin vielä. Kuplintaa säätiössä alkoi olla päivälläkin. Lopulta luin jostain ferritiinistä ja siinä mainittiin levottomat jalat. Kävin testeissä ja arvo oli 13, kun sen pitäisi olla yli 100 tämän sairauden hoitoon. Aloin syödä 100 mg rautaa (suositeltu hoitoannos) joka toinen ilta ja elämä muuttui arvojen kohotessa. Nyt on ferritiini 98 ja olen lähes oireeton, kunhan vaan jatkan rautatankkausta.
Itse huomasin että nukun paremmin sekä ihoni epäpuhtaudet väheni. Tai siis kyllä mustapäitä on yhä edelleen, mutta sellaiset kaamean isot megafinnit näemmä johtuikin raudanpuutteesta.
Ja mikä yllättävintä, mä näen nykyään paremmin eli jouduin ottamaan takaisin käyttöön mun vanhat lukulasit kun nuo uudemmat onkin nyt ihan liian vahvat.
Lihakset kramppaa, laihtuminen, näkö huononee, hirvittävä väsymys että kahvikuppi edessä nukahdan istualleen, siinä vaiheessa olikin jo sairaalareissu. Nyt saan B12 piikin 2-3kk välein ja rautaa infuusiona vähintään 2krt vuodessa.
Huimausta, jatkuvasti kylmä, sekä pistelyä sormissa ja varpaissa.
Vierailija kirjoitti:
Levottomat jalat. Mulla oli pää seota niiden kanssa, kun heräsin joka ainoa yö kävelemään, ja sattuikin vielä. Kuplintaa säätiössä alkoi olla päivälläkin. Lopulta luin jostain ferritiinistä ja siinä mainittiin levottomat jalat. Kävin testeissä ja arvo oli 13, kun sen pitäisi olla yli 100 tämän sairauden hoitoon. Aloin syödä 100 mg rautaa (suositeltu hoitoannos) joka toinen ilta ja elämä muuttui arvojen kohotessa. Nyt on ferritiini 98 ja olen lähes oireeton, kunhan vaan jatkan rautatankkausta.
Mitä rautavalmistetta käytät?
Se raudanpuute aiheuttaa jotenkin niin kokonaisvaltaisesti oireita jotka pahenee pikkuhiljaa, ettei niitä sitten lopulta kaikkia enää edes huomaa kun niihin tottuu.
Menkat jäi useammaksi kuukaudeksi kokonaan pois, tuo huimaus kun lähtee liikkeelle tai nousee ylös ja tärinä.
Hengästyminen, hiustenlähtö, heikotus, väsymys, levottomat jalat. Ferritiini nyt 28, oli pahimmillaan alle 10.
Todella ahdistava hengenahdistus, tunne etten kerta kaikkiaan saa henkeä. Mulla tutkittiinkin astmaa ja muuta ennen kuin tajuttiin, että ferritiini on 3 ja punasoluja siksi muodostuu liian vähän.
Vierailija kirjoitti:
Huimausta, jatkuvasti kylmä, sekä pistelyä sormissa ja varpaissa.
Tämä! Plus tuntui että näkö heikkenee heikkenemistään. Rautakuurin tosin aloitin ihan siksi, että silmänaluset oli ihan hirmu tummat eikä mikään määrä nukkumista niitä vaalentanut ja olo oli muutenkin todella nuutunut.
Eikä sitä rautaa tarvinnut edes hirmu kauaa syödä kun alkoi huomata eron olossa ja just siis näissä asioissa joiden ei ollut edes ajatellut johtuvan raudanpuutteesta vaan lähinnä ikääntymisestä/esivaihtareista sekä kenkkuilevasta kilpparista.
Rauta-arvoja ei ole mitattu (hemppa on ollut iänkaiken aina matalahko, mutta ok) joten ihan "omin lupineni" mä tuon lisärautakokeilun tein. Ajattelin ettei tuolla parin kolmen kuukauden kuurilla voi mitään hirmuista vahinkoa saada aikaan ja toisaalta jos saa, niin sitten saa.
Vierailija kirjoitti:
Todella ahdistava hengenahdistus, tunne etten kerta kaikkiaan saa henkeä. Mulla tutkittiinkin astmaa ja muuta ennen kuin tajuttiin, että ferritiini on 3 ja punasoluja siksi muodostuu liian vähän.
Mulla ahdisti kanssa henkeä ja sain astmapiiputkin (avaava ja hoitava) sekä tuntui kuin olisi aina pala kurkussa.
Tunne katosi lisäraudan myötä. Samoin hengenahdistus väheni huomattavasti eikä oikeastaan enää oireile säännöllisesti kuin kunnon pakkasilmalla.
Syöttekö säännöllisesti rautaa, joilla noite oireita on? Sitähän ei suositella ottamaan omin päin, mutta ainakaan minulta ei suostuttu enää kontrolloimaan varastorauta-arvoja, vaikka niissä aiemmin ollut alhaisuutta ja rautakuuri hetkeksi auttoi. Mutta miten sitä rautaa uskaltaisi sitten syödä kun ei saa tietää miten se vaikuttaa arvoihin pidemmällä aikavälillä?

Rauta-arvot voi mittauttaa itse maksamalla myös
Hirveän vaikeahan se on oikeasti sanoa mikä johtuu mistäkin, mutta sen jälkeen kun olen aloittanut syömään lisärautaa olemattomien ferritiiniarvojen korvaamiseksi, on ainakin kaksi vähän yllättävääkin juttua mennyt paremmaksi. Ensinnäkin tukka on paremmassa kunnossa. Epäilyttää johtuuko se raudasta, koska eihän sen nyt muutamassa kuukaudessa vielä paljoa pitäisi kasvaa, mutta toisaalta verikokeiden ottamisen aikoihin sitä lähti päästä ihan tuppoina.
Toinen juttu on, että PMS-oireet ovat vähentyneet. Ensin ajattelin että ne katosivat kokonaan, mutta tarkemmin tutkaillessa on edelleen jäljellä tavallista suurempaa itkuisuutta ja finnien puhkeamista, joskin molemmat todella paljon lievempinä. Tämä tuntuu itsestä kovin omituiselta, mutta toisaalta oireilu on elämäni aikana ollut pahinta sinä lyhyenä aikana kun käytin kuparikierukkaa. En keksinyt mitään järjellistä mekanismia asialle, mutta nyt olen spekuloinut sillä että kuparikierukkahan lisää kuukautisten volyymia ja siis raudanhukkaa.
Palelu ei ole mitenkään kokonaan poistunut, mutta selvästi vähentynyt myös. Ennen tapasin vetää villapaitaa ylle vaikka muut kulkivat t-paidoissa.
Niissä jutuissa missä eniten toivon näkeväni muutosta, eli jatkuva vetämättömyys ja hengästyminen ei ole vielä tapahtunut mitään havaittavaa. Toivoa tämä kuitenkin herättää.
Vierailija kirjoitti:
Syöttekö säännöllisesti rautaa, joilla noite oireita on? Sitähän ei suositella ottamaan omin päin, mutta ainakaan minulta ei suostuttu enää kontrolloimaan varastorauta-arvoja, vaikka niissä aiemmin ollut alhaisuutta ja rautakuuri hetkeksi auttoi. Mutta miten sitä rautaa uskaltaisi sitten syödä kun ei saa tietää miten se vaikuttaa arvoihin pidemmällä aikavälillä?
Esimerkiksi Puhdin kautta voi käydä mittauttamassa rauta-arvonsa ilman lähetettä. Siellä on ihan oma paketti rauta-arvojen selvittämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Hirveän vaikeahan se on oikeasti sanoa mikä johtuu mistäkin, mutta sen jälkeen kun olen aloittanut syömään lisärautaa olemattomien ferritiiniarvojen korvaamiseksi, on ainakin kaksi vähän yllättävääkin juttua mennyt paremmaksi. Ensinnäkin tukka on paremmassa kunnossa. Epäilyttää johtuuko se raudasta, koska eihän sen nyt muutamassa kuukaudessa vielä paljoa pitäisi kasvaa, mutta toisaalta verikokeiden ottamisen aikoihin sitä lähti päästä ihan tuppoina.
Toinen juttu on, että PMS-oireet ovat vähentyneet. Ensin ajattelin että ne katosivat kokonaan, mutta tarkemmin tutkaillessa on edelleen jäljellä tavallista suurempaa itkuisuutta ja finnien puhkeamista, joskin molemmat todella paljon lievempinä. Tämä tuntuu itsestä kovin omituiselta, mutta toisaalta oireilu on elämäni aikana ollut pahinta sinä lyhyenä aikana kun käytin kuparikierukkaa. En keksinyt mitään järjellistä mekanismia asialle, mutta nyt olen spekuloinut sillä että kuparikierukkahan lisää kuukautisten volyymia ja siis raudanhukkaa.
Palelu ei ole mitenkään kokonaan poistunut, mutta selvästi vähentynyt myös. Ennen tapasin vetää villapaitaa ylle vaikka muut kulkivat t-paidoissa.
Niissä jutuissa missä eniten toivon näkeväni muutosta, eli jatkuva vetämättömyys ja hengästyminen ei ole vielä tapahtunut mitään havaittavaa. Toivoa tämä kuitenkin herättää.
Mulla jäi nyt ekaa kertaa lähes kymmeneen vuoteen pms oireet kokonaan saamatta. Kuukauden olen kohta lisärautaa syönyt. Myös aivosumu on väistynyt on syvä uupumus. Hermot ei ole yleisestikään olleet niin kireällä kun ne on ollut tässä jo todella pitkään. Jotenkin stressin sieto tuntuu parantuneen. Kun aloin syömään rautalisää niin mitään odotuksia ei ollut koska minulla ei ole ikinä ollut mitään raudan puutteeseen viittaavia ongelmia ja olen luovuttanut vertakin. Sitäkään en ole pitkään aikaan voinut tehdä uupumisen takia ja kun heikottaa ja silmissä pimenee monta kertaa päivässä
Jatkuva hengästyminen pienistäkin ponnisteluista, vaikka ylämäen kävelystä. Pyörrytti usein. Aina kylmä. Huono ja heikko olo, pahoinvointia. Alakuloa. Sairauden tunne, tunne ettei ole kunnossa. Ja aina väsynyt.
Vierailija kirjoitti:
Syöttekö säännöllisesti rautaa, joilla noite oireita on? Sitähän ei suositella ottamaan omin päin, mutta ainakaan minulta ei suostuttu enää kontrolloimaan varastorauta-arvoja, vaikka niissä aiemmin ollut alhaisuutta ja rautakuuri hetkeksi auttoi. Mutta miten sitä rautaa uskaltaisi sitten syödä kun ei saa tietää miten se vaikuttaa arvoihin pidemmällä aikavälillä?
Mä en syö jatkuvasti vaan vedän tuollaisen 100pv:n kuurin kun huomaan olossa niitä tuntemuksia joihin lisäraudasta on apu tullut ennenkin vaikka rauta-arvoista ei olisi hajuakaan.
Ihan siis samalla tavalla kuuntelen kroppaani muissakin asioissa enkä enää esim syö lainkaan sellaisia (herkkuja) joiden syömisestä tulee tavalla tai toisella kumma/kurja olo.
Ainakin pojallani on aivan järkyttävä tulehtunut akne joka tuottaa ihon alle paiseita. Nyt on kuukausi syöty rautalisää ja ravinto rautapainotteista ja tällä hetkellä hoidellaan pääosin arpia. Ihan kuin olisi lihansyöjä bakteerin kaluama hänen ihonsa. Suurin tuho on keholla, onneksi ei kasvoissa.