Lue keskustelun säännöt.
Miksi edelleenkin monessa kaupungissa ei näy HD-laatuisena muut kuin YLE:n kanavat?
03.10.2022 |
Matkustelen jonkin verran työn vuoksi ja hotelleissa tosi usein tämän huomaa, että esim. MTV3 ja Nelonen on pelkkää suttua ja vain YLE näkyy HD:na.
Kommentit (6)
Helsingissä näkyy ylen kanavat ja mtv3 HDD:na, ei esimerkiksi Nelosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näkyisi nyt edes ne Ylen normikanavatkin kunnolla.
Mummot ei ole vieläkään luopuneet putkitelevisioistaan.
Elisalla tekivät jotain päivityksiä ja FOX HD alkoi tökkimään. Ei ole korjaantunut tähän päivään mennessä. Myös eräällä toisella kanavalla oli ärsyttävää kuvan pomppimista pystysuunnassa, eikä sillekään ole tehty mitään. Ihan hunningolla koko homma, ei niitä kiinnosta edes siellä lähetyspäässä miten kaikki toimii.
Kuka enää televisiokanavia katsoo. Itsekin lopetin muutama kuukausi sitten, kun tallentava digiboksi alkoi sekoilemaan enkä nähnyt järkeväksi hankkia enää uutta. Suorana en viitsi katsoa mitään mainostuubaa ja teevee on pysynyt kiinni.