Miten päästä alkoholista
Tiedostan että minulla on onglema. Viinaa menee aivan hirveät määrät ja en ole selvinpäin melkein ikinä. Töissäkin aina tissuttelen koska työni mahdollistaa sen. Ikää rupeaa olemaan kohta 50 ja en nyt pitäisi alkosta päästä eroon. Onko muita kohtalontovereita?
Kommentit (8)
Ainoa keino taitaa olla lopettaa kokonaan. Minä join, tissuttelin, ryyppäsin, juopottelin 20 vuotta. Töissäkin olen viihtynyt. Eihän muuten ole edes varaa rymytä. Nyt olen 8 kk ollut ilman alkoholia. Alkuaikoina kittasin alkoholitonta olutta. Se on hyvää mieliala juomaa. Ei se pahin kärsimys kestä kuin muutaman viikon. Se raitistelu tulee nopeasti tavaksi. Näen kyllä edelleen unta usein että olen humalassa. Mahtavuutta herätä ja todeta, että untahan se vain oli. M37
Korkki kiinni, kärvistele kuukausi vieroitusoireissa. Juo mehua, vettä jos viinaa mieli tekee. Lähde ulos lenkille ja pysy kovana.
Näin minä tein ja nyt 5 vuotta raittiina.
Eikä tee edes mieli !!
Vertaistuki AAssa tekee todella hyvää mielelle. Ihan tavallisia ihmisiä, eri ikäisiä, mutta kaikki ovat rehellisesti tunnustaneet ongelman. Ensimmäinen kerta jännittää, mutta sitten oikein kaipaa yhteisiä hetkiä. Suosittelen lämpimästi, omasta kokemuksesta. Paljon vaikeampaa pinnistellä yksin kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vertaistuki AAssa tekee todella hyvää mielelle. Ihan tavallisia ihmisiä, eri ikäisiä, mutta kaikki ovat rehellisesti tunnustaneet ongelman. Ensimmäinen kerta jännittää, mutta sitten oikein kaipaa yhteisiä hetkiä. Suosittelen lämpimästi, omasta kokemuksesta. Paljon vaikeampaa pinnistellä yksin kotona.
Mä olen raitistunut alkoholisti ja kävin vähän toista vuotta AA:ssa, mutten enää. Toimi mulle ja voin periaatteessa suositella. Tavallaan ihan tavallisia ihmisiä joo, mutta tuo AA muistuttaa monella tavalla jotain lahkoa ja siihen liittyy tietty puhdasoppineisuus.
Tykätään sanoa että kaikilla on se oma tapa toipua ja ohjelmasta voi ottaa tai olla ottamatta eri kohtia. Kunhan haluaa lopettaa, kunhan ei ota sitä ekaa huikkaa.
Tosiasiassa kuitenkin ihmiset neuvoo tosi paljon ja arvostelee jos ei noudata ohjelmaa tai tekee asioita eri tavalla. Jos ei noudata 12 askelta niin se ei ole toipumista tai oikeaa raittiutta vaan "raivoraitiutta" tai "kuivilla oloa". Väärin toivuttu. Ymmärrän että alkoholismista toipuminen on muutakin kuin sitä ettei enää juo, mutta on muitakin tapoja kuin heidän tapa.
Sit pidemmän päälle alkoi hiertää jatkuva sairastelu. Mä ymmärrän, että monilla on perustavanlaatuisia ongelmia jotka ei katoa vaikka miten olisi juomatta. Mä ymmärrän, että jotkut oikeasti tekee vankan päätöksen joka aamu että tänään ei aio juoda, ja että mullekin käy huonosti jos alan kokeilemaan. Mut se että mun pitäs koko ajan voida huonosti ja olla peloissani että kohta tapahtuu jotain joka saa mut ryyppäämään... Ei sovi mulle.
Ja kun tästä kerron, et mulla on ihan tasapainoinen olo ja menee hyvin, eikä juomahimoja ole enää koskaan ja oon ihan sinut tunteideni kanssa, niin tulee vähintäänkin "odotapa vaan, kyllä se kohta itkuks muuttuu" ja useammin täystyrmäys: joko minä valehtelen heille tai itselleni, oikeasti olen ihan hukassa tunteideni kanssa ja varmaan kohta retkahdan juomaan jos olen noin yli-itsevarma. Pitäs koko ajan olla potemassa ja kärsimässä.
Ja nykyään kun en enää käy niin olen kuullut, että musta puhutaan tyyliin, että "en tiedä juoko se vai ei, mut ei se ainakaan mitään raittiutta ole".
Suosittelen alkuun kaikille jos on brenkun kanssa ongelmia, mut tossa syyt miksi en käy enää lainkaan.
Raittiina kohta 6v. Paikka Helsinki, joten ei ole kyse siitä että sattui vaan huono ryhmä.
Työnnä siihen tilalle kaikkea muuta. Ole kärsivällinen. Joku kerta huomaat että, jokin muu täytti sen tilan.
Älä juo sitä.
Ei se ole sen vaikeampaa. Minäkin nousin tänään sängystä enkä juonut yhtään.
Allen Carr Korkki kiinni! -kirja on kaiketi auttanut monia. Sain siitä itsekkin hyviä oivalluksia ja vähensin juomista aika paljon. Mun ongelma on ollut että kun alan ottaa, niin menee monta päivää, lopettaminen on hyvin vaikeaa.