En uskalla tehdä lastensuojeluilmoitusta, pelkään seuraamuksia.
Lapseni ystävystyi viime syksynä kaverin kanssa, josta on nyt tullut ihan älyttömästi harmia. Ei anneta enää leikkiä sen kanssa, sillä se valehtelee koko ajan ja on varastanut koulusta, iltapäivähoitopaikasta ja meiltä.
Kaveri on siis vasta ekaluokkalainen ja pyörii illat yksikseen omakotitaloalueellamme. Usein tulee meidän pihalle leikkimään ilmoittamatta.
Talvella tällä ekaluokkalaisella ei ollut pipoa eikä hanskoja edes -20 asteessa. Oli joskus pelkillä legginseillä ja kevättakilla. On aina tosi epäsiisti, hiukset harjaamatta ja likaiset vaatteet.
Vein kerran tämän kaverin kotiinsa meiltä illalla. Se oli ihan hätääntynyt, kun kuuli, että tulisin ihan kotiovelle asti sitä viemään. Silloin alkoi hälytyskellot soida ja entistä enemmän halusin viedän sen ihan kotiin asti. Kun soitin ovikelloa, kaveri lähti juoksemaan talon taakse, kun äiti tuli avaamaan. Äiti oli alushousuisillaan ja rikkinäinen t-paita päällä, ilmeisesti juonut vähän - ei kunnolla humalassa.
Talon pihalla oli kaksi ruostunutta autoa ja muutenkin täysin hoitamaton piha, ovella oli tupakannatsoja ja sen verran mitä kotiovesta sisään näin, oli likaista.
Äiti ei ollut tiennyt, että kaveri on käynyt meillä, vaikka kaveri oli sanonut saaneensa luvan. Ei yhtään kiittänyt, että toin kaverin kotiin eikä ollut huolissaan, vaikkei tiennyt missä ekaluokkalainen oli ollut.
Varsinaisesti kun mitään ei ole tapahtunut (paitsi varastelu ja humalainen äiti alusvaatteillaan vastaanottamassa ovella..), niin en voi tehdä mitään. Silti, olen varma, ettei tytöllä ole kaikki hyvin. Kun ei pueta lämpimästi talvella jne.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Kommentit (5)
Voit soittaa nimettömänä alueesi lastensuojeluun, kertoa saman mitä kirjotit ja kysyä heidän kantaansa asiaan. Ei tuossa mitään kovin hälyttävää mielestäni ole. Todennäköisesti ovat jo tuttuja sosiaalitoimessa.
Voisi kertoa huolensa, nimenomaan lapsen ulkoasun, vaatetuksen ja käytöksen suhteen. Enkä tiedä voiko lastensuojeluilmoitusta tehdä niin, että ilmoittajan nimeä ei kerrota? Ja ilmoitetaanko siitä tarkastuksesta perheelle etukäteen? Luulisi, että olisi enemmän hyötyä jos ei ilmoitettaisi. Eipä meinaan olisi iso homma siivota, pestä ja pukea lapset, olla kännäämättä sinä päivänä, siivota talo ja laittaa pullat pöytään. Parempi kun sinne mentäisiin yllättäen, niin voisi epäkohdatkin paljastua paremmin.
Yksityishenkilö voi tehdä ilmoituksen nimettömänä. Virkamiehen, esim. opettajan, on tehtävä ilmoitus omalla nimellään ja lisäksi virkamiehellä on velvollisuus tehdä ls-ilmoitus, jos huolta ilmenee.
Voisi kertoa huolensa, nimenomaan lapsen ulkoasun, vaatetuksen ja käytöksen suhteen. Enkä tiedä voiko lastensuojeluilmoitusta tehdä niin, että ilmoittajan nimeä ei kerrota? Ja ilmoitetaanko siitä tarkastuksesta perheelle etukäteen? Luulisi, että olisi enemmän hyötyä jos ei ilmoitettaisi. Eipä meinaan olisi iso homma siivota, pestä ja pukea lapset, olla kännäämättä sinä päivänä, siivota talo ja laittaa pullat pöytään. Parempi kun sinne mentäisiin yllättäen, niin voisi epäkohdatkin paljastua paremmin.
kun yleensä täällä akat meuhkaa turhasta.
sano että et halua itsellesi ongelmia ja pelkäät sen takia tehdä ls-ilmoitusta.
Kysy onko tämä sellainen asia mistä tarvitsee huolestua ja onko ilmoitus aiheellinen. Nauhoita puhelu, yleensä kaikissa kännyköissä on sellainen ominaisuus että voi nauhoittaa.