Lue keskustelun säännöt.
Miksi ahdistun aina kaikista kutsuista, en halua minnekään
24.09.2022 |
Mukava kaveri pyysi mua illalla seurakseen kivaan tapahtumaan. Miksi olen tällainen mörökölli? En halua minnekään! Näin on ollut niin kauan kuin muistan. Olisi jopa kivoja kavereita, mutta mielummin möllötän kotona. Jos joku peruu, olen ihan suunnattoman helpottunut.
Mikä mua vaivaa?
Kommentit (5)
Ei mikään. Tilastojen mukaan ihmisille eniten stressiä aiheuttava asia on ihmissuhteet, siis jopa työtäkin enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. Kun kuulen uutisista vanhuusiän yksinäisyydestä, ajattelen, että minusta olisi ihana viettää päivät itsekseen, ei enää työelämässä, kukaan ei vaatisi mitään, vaan voisi viettää päivät kissan kanssa kotoillen. Vältän kaikkia "menoja" kuin ruttoa.
Kerron oman tarinan. Minä olen eronnut mies. Yksin noin 4v. Olen tottunut olemaan yksin. Aluksi ahdisti yksinäisyys, koska oli mulla vaimo 18v ajan ja en ollut yksin.. Opettelin elämään yksin ja pyysin kavereita aina ulos. Eivät he lähteneet, kun perhe. Ymmärsin heitä kyllä. Sitten kaikki haihtui enkä kaivannut enää mitään. Totuin olemaan yksin ja tekemään asioita yksin. Ok, soittelen sillon tällön ystäville jne, mutta en oikeastaa tavannu heitä. Kun tämä kaikki kasvoi siihen, että tunnen vain ihmisiä ja ei ole enää ystäviä. ystävät muuttui tutuiksi jne. Enkä tuntenut ahdistusta yksinäisyydestä enää. Luen kirjoja, käyn itekseni omissa jutuissa, katon leffoja eikä ole velvollisuuksia mihinkään.
Kaveri pyysi yhtäkkiä minua omiin häihinsä ja toinen pyysi ulos kaljalle. Menin lukkoon. Mietin, että miten voi välttää nämä menot, koska en osaa ja halua enää mennä tollasiin juttuihin. Ja skippasin molemmat juhlat tekosyihin vedoten. Olin kotona ja katoin Narcos sarjaa ennemmin silloin.
Tapasin nykyisen avokkini raflassa. Juteltii ja hän kertoi täysin saman tarinan mitä kirjotan tänne nyt. Alettiin näkemään. Seurustellaan, mutta ei niinku perinteisesti. Molemmilla omat kämpät ja oma aika ja rauha. Ei nähdä todellakaan joka päivä. Mutta ei myöskään ns petetä toisiamme. Meillä on toisemme silti ja säännöt suhteessa, mutta se oma aika jne. Siks olen nyt onnellinen ja hän myös on onnellinen. Eikä me mennä frendien juhliin, vaikka meitä on pyydetty. Ollaan jomman kumman luona kattomassa leffaa tai sarjaa. Syödään hyvin jne. Ei me mennä mihkään juhliin ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Sama. Kun kuulen uutisista vanhuusiän yksinäisyydestä, ajattelen, että minusta olisi ihana viettää päivät itsekseen, ei enää työelämässä, kukaan ei vaatisi mitään, vaan voisi viettää päivät kissan kanssa kotoillen. Vältän kaikkia "menoja" kuin ruttoa.
Juuri näin. :D Valitettavasti en "kehtaa" välttää ihan kaikkia menoja mutta jos kehtaisin niin välttelisin. Ihmisten seura on raskasta. Ja mua pidetään sosiaalisena mutta oikeasti haluaisin olla erakko.
Sama.