Lue keskustelun säännöt.
Mikään ei enää aiheuta iloa enkä halua tehdä yhtään mitään. Mikä neuvoksi?
18.09.2022 |
Olen aina ollut laiskanpuoleinen ihminen, mutta nyt viime kuukausina tilanne on mennyt siihen pisteeseen että en tee enää mitään muuta kun käyn töissä ja makoilen kotona + suoritan pakolliset pikaiset kauppareissut. Olen yrittänyt käydä lenkillä tai ajelulla välillä, mutta se on kauheaa pakkopullaa. Edes musiikin kuuntelu ei enää kiinnosta vaikka ennen kuuntelin musaa joka päivä. Olen sinkku ja asun yksin, eikä ole mitään kiinnostusta nähdä ketään ihmisiä tai ruveta parisuhteeseen tms. Nämäkin olisivat ennen kiinnostaneet. Nukun myös huonosti, saan unta ennen puoltayötä mutta herään usein jo neljältä ja olen hirveän väsynyt enkä siltikään saa unta enää uudestaan. Olin suunnitellut että irtisanoudun kesän jälkeen töistä ja muutan pois, mutta sitten minulla ei ollutkaan pokkaa tehdä niin ja sen jälkeen kaikki on tuntunut todella puuduttavalta. Sain myös kuulla että joudun leikkaukseen josta toipuminen voi olla rankkaa ja asia pelottaa minua todella paljon vaikkei kyseessä olekaan mikään vakava juttu. Toivon kaikista eniten että olisin niin rikas ettei tarvitsisi tehdä mitään, käydä töissä eikä missään vaan voisi vain ikuisesti makoilla. Koen kuitenkin myös huonoa omatuntoa tästä toivomuksesta, koska jotkut joutuvat oikeasti makoilemaan vastentahtoisesti koko ajan esim. halvaantumisen takia. Minä elän mutta tuntuu etten kuitenkaan ole elossa. En tee mitään, minä vain olen. Minulla on joitakin ihmisiä ympärilläni, mutta en sanoisi että minulla on ketään läheisiä. Ei ole tapahtunut mitään erityistä pahaa viime aikoina, olen vain jotenkin kyllästynyt kaikkeen. Olen nuori nainen ja minun pitäisi olla elämäni parhaassa iässä, mutta tuntuu kuin päivä päivältä vanhenisin ennenaikaisesti kymmenillä vuosilla.
Kommentit (10)
Vastaukseksi saat varmaan, että olet masentunut ja tarvitset mielialalääkkeitä ja terapiaa. Jospa miettisit, mikä sinua kiinnostaa. Vaikka joku uusi harrastus, matka tai vaikka kirja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin vain kertoa sinulle omasta kokemuksestani, että vain henkinen herääminen auttoi minut tuosta "kuoleman laaksosta" ylös. Mikään maallinen asia ei kiinnostanut enää pätkääkään. Nyt olen päässyt jo tasapainoon ja löydän iloa ja kiinnostuksen aiheita myös ihan tavallisista asioista.
Ehkä nyt on tullut sinun aikasi herätä oikeaan rakkauteen. Se on olemassa ja kaikkien saatavilla.
Normaalia kun tekee liikaa töitä tai joutuu tekemään.
Aika normaalia on ettei enää tunne mitään iloa mistään ja saa nautintoa mistään. Koska ne on illuusiota.
Olet valaistunut ap.
Onneksi olkoon. Nyt loppuelämä on vain työtä ja kotona nukkumista ja töihin aamulla heräämistä.
Heräsit todellisuuteen että kuulut orjaluokkaan, joko alistut siihen tai teet jotain radikaalia.
Yleensä tuossa vaiheessa ihminen heränneenä hyväksyy kohtalonsa tai tekee jotain räväkkää.
Lepäät. Mitä sitä ongelmaa tekemään.
Onko sulla lemmikkejä? Siitä tulis sisältöä elämään ja eläimet on monesti parempia kavereita ku ihmiset :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokatapauksessa jos haluat tuosta kehästä pois, voit tehdä sen vain itse.
Elämässä on tärkeää vaalia vitaalisuutta.
Vaikka kävisit mustikassa, tee se täysillä.
Tämä tarkoittaa, mitä teetkin, pyri puhumaan itselles positiivisesti ja arvostaen.
Kun olet nuori nainen, nauti siitä. Koita tavata sopivia miesystäviä, harrastusten tms spontaanien yhteyksien tiimoilta.
Nuoren naisen ei todellakaan kannata käydä soittamaan päivästä toiseen mollivoittoista levyä.
Vaan elää - täysin rinnoin !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla että ammattiavusta olisi hyötyä.
Toisaalta minusta tuollainen on välillä normaalia, se kuuluu ihmiselämään hyvin usein. Minulla on välillä ollut tuollainen olo, esim. 2-3 viikkoa, mutta sitten jossain vaiheessa huomaan sen menneen ohi ja taas ulkoilen, kuuntelen musiikkia, kokeilen uusia ruokareseptejä jne. ja olen hyvällä tuulella.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minulla on hieman toisenlainen, mutta hyvin samankaltainen, elämäntarina.
Varhaisteini-iässä tiesin, mitä halusin ja se halu/määränpää oli vievä minut hautaan saakka - niin ei kuitenkaan käynyt, vaan tässä edelleenkin ollaan. Siis saavutin päämääräni ja nyt tässä olen jo kohta kahdeksan vuotta miettinyt, että mille sitä alkaisi. En ole ns. maan syömä, mutten ekstaasissakaan; siis Olen.
Ja tarkkailen muita. En halua yhtään mitään, vaan menen virran mukana.
Hae apua. Muista että olet arvokas. Välitän sinusta vaikka en tiedäkään kuka olet.