Lue keskustelun säännöt.
Nainen on yli 30 v ja ei ole miettinyt lastensaamista, sen syvintä merkitystä!
19.04.2010 |
Miettii vain uraa ja omia henkkoht mahdollisuuksiaan nähdä ja kokea yksilönä. Säälittää, vaikka hän ei sääliä kaipaisikaan, niin silti!
Kommentit (87)
Ylensyöminen ei kompensoi ikävää elämäntilannetta.
perhekö sitten tekee automaattisesti onnelliseksi? Pienten lasten vanhemmat ympärilläni ovat kaikki todella uupuneita uran ja perheen rasituksesta. Mulla mies, 2 lasta, kolmas tulossa, koira ja ura -- ja OLEN NIIN TAUTISEN POIKKI, vihaan elämääni. Voi, jos edes ylensyönti kompensoisi tätä ikävää elämäntilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se se vasta elämää on kun saa lapsia! Parasta ja mullistavinta aikaa ehdottomasti. Järjellä et tätä pysty selvittämään, vaan kokemalla ainoastaan.
Se vasta on elämää kun saa elämyksiä/tuloksia töissä/arvostusta/paljon rahaa/miehiä joka sormelle. Senkin voi tajuta vain kokemalla!
ja toivottavasti joskus jatkavana, voin sanoa, että lapsen kehityksen seuraaminen voittaa kyllä paperien kirjoittamisen ja huikeat tulokset, vaikka täytyy sanoa, että myös nuo saavutukset tuntuvat hyviltä.
Eihän näitä asioita voi verrata. En ikinä vertaisi pienen ihmisen elämää työsaavutuksiin tai rakkausseikkailuihin, että siinä mielessä nämä äidit ovat täällä ihan oikeassa lapsen tuomasta elämänkokemuksesta ja syvistä tunteista.
Mutta elämä on ihmiselle parasta silloin, kun mieli on korkealla ja tekee itseä motivoivia asioita. Ajat muuttuu ja haasteet muuttuu. Lapsien hoito on vain yksi osa ihmisen elämän kaarta.
Ihmisellä kun on erilaisia tarpeita. Sitä kaipaa jännitystä, haasteita, hoivaa. Useammat tuntevat myös suurta tarvetta huolehtia ja hoivata, sekä ratkaista ongelmia. Näitä asioita voi kokea niin monella tavalla. Enkä lähtisi arvottamaan ihmisen elämää sen perusteella saako hän näitä asioita työtä tekemällä, lemmikeitä hoitamalla vai lapsia kasvattamalla tai jotenkin muuten.
juuri ollut vaivannut päätäni lasten hankkimisella. 31-vuotiaana sitten sain ekan lapsen ja 33 toisen. Ei kaikkien elämä ole pelkkää lasten suunnittelua ja tekemistä. Ihan tavallinen työäiti olen ja lapsiani hoidin kotona myös pitkään. Anna kaikkien kukkien kukkia!
kyllä vaikeaa vain katsella, kun he vanhenevat. Mukavampi olisi heidänkin vanheta lapsia saaneena. Olen kyllä ok. Enimmäkseen ajattelen omia ja perheeni asioita. ap
Enpä haluaisi ystävää joka märehtii moisia puhtaasti omasta putkinäkökulmastaan. Olet selvästi tyytymätön itseesi ja kaipaat itsetunnon kohotusta muka säälimällä muita, jotka eivät sääliäsi kaipaa.
Se se vasta elämää on kun saa lapsia! Parasta ja mullistavinta aikaa ehdottomasti. Järjellä et tätä pysty selvittämään, vaan kokemalla ainoastaan.
Se vasta on elämää kun saa elämyksiä/tuloksia töissä/arvostusta/paljon rahaa/miehiä joka sormelle. Senkin voi tajuta vain kokemalla!
ja toivottavasti joskus jatkavana, voin sanoa, että lapsen kehityksen seuraaminen voittaa kyllä paperien kirjoittamisen ja huikeat tulokset, vaikka täytyy sanoa, että myös nuo saavutukset tuntuvat hyviltä. Eihän näitä asioita voi verrata. En ikinä vertaisi pienen ihmisen elämää työsaavutuksiin tai rakkausseikkailuihin, että siinä mielessä nämä äidit ovat täällä ihan oikeassa lapsen tuomasta elämänkokemuksesta ja syvistä tunteista. Mutta elämä on ihmiselle parasta silloin, kun mieli on korkealla ja tekee itseä motivoivia asioita. Ajat muuttuu ja haasteet muuttuu. Lapsien hoito on vain yksi osa ihmisen elämän kaarta. Ihmisellä kun on erilaisia tarpeita. Sitä kaipaa jännitystä, haasteita, hoivaa. Useammat tuntevat myös suurta tarvetta huolehtia ja hoivata, sekä ratkaista ongelmia. Näitä asioita voi kokea niin monella tavalla. Enkä lähtisi arvottamaan ihmisen elämää sen perusteella saako hän näitä asioita työtä tekemällä, lemmikeitä hoitamalla vai lapsia kasvattamalla tai jotenkin muuten.
kun kuitenkin olet sitä mieltä, että nämä täällä lapsia hehkuttaneet ovat oikeassa (ja muut sitten vissiin väärässä?). Ihmisillä on erilaisia tarpeita ja ihmiset ovat erilaisia. Vaikka useimmat tuntisivat suurta tarvetta huolehtia ja hoivata, niin kaikki eivät tunne sellaista tarvetta lainkaan. En minäkään vertaisi lapsen kehityksen seuraamista "paperien kirjoittamiseen". Kyse on sisällöstä mitä kirjoittaa tai vaikka (näyttämö-, kirjallisesta- tms) teoksesta jonka onnistuu luomaan. Näitä asioita ei todellakaan voi verrata, joten älä vertaa. Sitäpaitsi alkuperäinen viestini oli ironiaa, vain muutama sana vaihdettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin omalla kohdallani. Ja tämä liittyen siis siihen keskusteluun että äitiys kasvattaa näkemään asiat oikeassa mittakaavassa. Voin aivan rehellisesti myöntää, että menen joskus lapseni taakse "piiloon" enkä vaadi itseltäni muuta kuin että olen hyvä äiti. Mä olin ennen lasta paljon epäitsekkäämpi - nyt mun maailmaan suurinpiirtein mahtuu vaan toi lapsi. Mä en enää viitsi kuunnella juuri toisten murheita, olen alkanut syödä ja ostaa lihaa vaikka edelleenkin tiedän mitä ongelmia siihen liittyy, en välitä missä oloissa ostamani tuotteet on tehty, en tee enää vapaaehtoistyötä, en ajattele ympäristöä enkä juurikaan sitäkään miltä muista ihmisistä tuntuu. Entiset arvovalinnat tuntuu nyt lapsellisilta ja idealistisilta ja harmittelen jatkuvasti, etten ole valinnoissani miettinyt ensisijaisesti rahaa.
Siksi mä olen tosi hämmästynyt, kun kaverit hehkuttaa äitiyden jalostavaa vaikutusta. Mä olen kokenut et tää ei tosiaan ole jalostanut mua mihinkään vaan lähinnä tehnyt musta omaan ja lapseni napaan keskittyneen materialistin. Kuinka äärimmäisen itsekeskeinen ihmisen on täytynyt olla ennen lapsia, jos äitiys koetaan noin järisyttävänä kasvukokemuksena?
Osa kavereistani ei halua lapsia, enkä mä mieti että heidän pitäisi lapsia haluta. Monella on elämässä muuta tärkeää sisältöä. Ei tää maailma pyöris jos kaikkien intohimo ois lapsenhoito, me tarvitaan niitä tyyppejä joille työ on jotain muutakin kuin vain keino saada perheelle rahaa. Mä arvostan heitä jotka panostaa uraansa - omassa lähipiirissäni he ovat muutenkin tiedostavia ihmisiä.
ihana, mahtava ja upea ihme.
En minä silti sitä tiennyt etukäteen... tiesin, että haluan lapsen / lapsia, mutta en kyllä suunnitellut elämääni sen mukaan. Paitsi sen vuoden, jonka kipuilin, kun en tullutkaan raskaaksi. Olen äiti ja tahdon, että lapseni rakastaa minua äitinään. Oma äitini myös muistuttaa minua usein siitä, että minä ja sisareni olemme ihan yhtä ihmeellisiä asioita hänelle yhä vieläkin kuin esikoiseni minulle.
Silti, minä olen myös nainen... tahdon, että minua kohdellaan naisena. Minulla on ura ja työpaikallani tahdon tulla kohdelluksi ansioideni mukaan.
Ystäväni ovat suurimmaksi osaksi lapsettomia, mutta en minä heitä sääli (enkä kadehdikaan sen puoleen). Meillä on hauskaa yhdessä ja uskoisin, että ystäväni ovat onnellisia, ainakin he vaikuttavat siltä... :) Yksi ystävistäni on jo aikaa sitten päättänyt, ettei hän ikinäkoskaanmilloinkaan tee lasta. Se on hänen valintansa, vähentääkö se hänen naiseuttaan jollain lailla? Ei minusta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä ketjua on ollut kyllä mielenkiintoista lukea näin kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Oheisen "järjettömien asioiden" listan laatija ylitti provosoitumiskynnykseni aika reippaasti, provosoidutaan nyt sitten oikein kunnolla.
Ensimmäinen vaikutelma mikä päällimmäisenä välittyy on kirjoittajan oma katkeruus. Toinen on kateus. Ap:n sekä muutamissa muissa kirjoituksissa halutaan välittää evankeliumia lapsensaannin autuaaksimuuttavasta voimasta. Tässä vaiheessa on ehkä syytä todeta, että en todellakaan ole mikään feministi lapsivihaaja, vaan todella pidän lapsista hyvin paljon ja lääkärinä työskentelen heidän kanssaan päivittäin. En silti halua omia lapsia.
Ensinnäkin ymmärrän sen, etten ymmärrä kuinka oman lapsen/lasten saaminen muuttaa elämää. Sitä sen sijaan en ymmärrä, miksi kaltaisiani ihmisiä pidetään B-luokan kansalaisina. Jos ap olisin (ollut) läheinen ystäväsi ja kun SINÄ saat lapsen ja jos se vaikuttaa siten että MINUSTA tulee säälin kohde, voitko kertoa mitä minussa on tapahtunut tai mikä minussa on muuttunut että ansaitsisin moista suhtautumista aiemman reilun ja rehdin ystävyyden sijaan.
Ja tämän "järjettömien asioiden" listan laatija, miksi kuvittelet että minua kiinnostaisi kuunnella kakkavaippa tai imetysjuttuja yhtään sen enempää kuin Sinua minun "minäminä"-juttujani. Miksi Sinun väsymyksesi äitinä on arvokkaampaa ja jotenkin suurempaa kuin minun väsymykseni työtätekevänä ihmisenä. Millä mittaat ja arvotat näiden kahden eroa? Millä perusteella minun menoni ovat "pikkumenoja" ja Sinun menosi todellisia ja tärkeitä? Millä perusteella aliarvioit moraaliani ja oikeustajuani epäilemällä, että minulla ja kaltaisillani nuorilla sinkkunaisilla automaattisesti on ukkomiesrakastaja? Jos miehesi käy vieraissa, (mistä em. epäilys saattaisi hyvinkin nousta) voi tämä toinen nainen olla yhtä todennäköisesti kaltaisesi perheenäiti. Väärintekemistä ei nimittäin siviilisääty tai lasten lukumäärä estä, tai jos todella luulet niin, niin ehkä olisi aika herätä viimein todellisuuteen.
Te äidit jotka pidätte lapsetonta nuorta sinkkunaista säälittävänä B-luokan kansalaisena, joka ei tiedä todellisesta elämästä mitään, mielestänne siis äitiys on naisen elämässä ainoa tai vähintään se suurin asia joka kasvattaa, nöyrryttää ja jalostaa. Tällainen ajattelu kertoo ehkä teistä itsestänne enemmän kuin arvaattekaan. Oletteko todella sitä mieltä että ihmisten elämät ja elämänlaatu ovat viimeistä piirtoa myöten vertailtavissa ja laitettavissa vaakakuppiin jossa painavammaksi aina osoittautuu se elämä, johon kuuluu omat lapset. Meitä on turha syyttää itsekkyydestä, tai tietysti voitte syyttää mielin määrin, mutta muistakaa että samalla kun yhdellä sormella osoitatte toista, kolmella osoitatte itseänne. Ihmisen valitettavaan perusluonteeseen kuuluu itsekkyys (joka näkyy erinomaisesti jo lastenvälisissä kinasteluissa siitä, kumpi leikkii hienommalla nukella/autolla), eikä siltä säästy monilapsisen perheen äitikään, valitettavasti.
En kyseenalaista onneanne ja mikäs siinä jos olisi kova tarve sitä onnea jakaa (ap), mutta tasapuolisuuden nimissä, älkää kyseenalaistako lapsettomien onnea. Molemmissa vaihtoehdoissa, perheellisyydessä ja perheettömyydessä on hyviä puolia, joista toinen osapuoli (sinkku/perheellinen) on aina kateellinen ja päinvastoin. Ihmisen elämään kuuluu JOKA TAPAUKSESSA sekä onnea että onnettomuutta, riippumatta lasten lukumäärästä. Ja toisen kokemusta onnesta ei pysty kukaan arvottamaan tai vierestä arvioimaan. Tosiasia on myös se, että aivan viimeiseen asti kun mennään, niin asia on kuten Koskenniemi runoilee "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin". Jokaisen on elettävä oma elämänsä itse ja seistävä tekojensa takana yksin, riippumatta siitä elääkö perheen keskellä, yksin tai parisuhteessa. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö elämäämme kuuluu läheisiä ja rakkaita ihmissuhteita, ovatpa ne sitten perheenjäseniä tai ystäviä.
Ja ihan vain muistutuksena kaikille, että ei jokainen sinkku lemmikinomistaja rinnasta eläintä ihmiseen tai ihmissuhteeseen. Myös syömishäiriöille ja masennukselle löytyy tästä maailmasta lukemattomia muita syitä kuin lapsettomuus (joka ilman muuta voi olla yksi syy), ja useat näistä syistä juontavat juurensa lapsuuteen, eli aikaan kauas ennen kuin omien lasten hankinta on pohdinnassa.
Tätä ketjua on ollut kyllä mielenkiintoista lukea näin kolmekymppisenä lapsettomana sinkkuna. Oheisen "järjettömien asioiden" listan laatija ylitti provosoitumiskynnykseni aika reippaasti, provosoidutaan nyt sitten oikein kunnolla.
Ensimmäinen vaikutelma mikä päällimmäisenä välittyy on kirjoittajan oma katkeruus. Toinen on kateus. Ap:n sekä muutamissa muissa kirjoituksissa halutaan välittää evankeliumia lapsensaannin autuaaksimuuttavasta voimasta. Tässä vaiheessa on ehkä syytä todeta, että en todellakaan ole mikään feministi lapsivihaaja, vaan todella pidän lapsista hyvin paljon ja lääkärinä työskentelen heidän kanssaan päivittäin. En silti halua omia lapsia.
Ensinnäkin ymmärrän sen, etten ymmärrä kuinka oman lapsen/lasten saaminen muuttaa elämää. Sitä sen sijaan en ymmärrä, miksi kaltaisiani ihmisiä pidetään B-luokan kansalaisina. Jos ap olisin (ollut) läheinen ystäväsi ja kun SINÄ saat lapsen ja jos se vaikuttaa siten että MINUSTA tulee säälin kohde, voitko kertoa mitä minussa on tapahtunut tai mikä minussa on muuttunut että ansaitsisin moista suhtautumista aiemman reilun ja rehdin ystävyyden sijaan.
Ja tämän "järjettömien asioiden" listan laatija, miksi kuvittelet että minua kiinnostaisi kuunnella kakkavaippa tai imetysjuttuja yhtään sen enempää kuin Sinua minun "minäminä"-juttujani. Miksi Sinun väsymyksesi äitinä on arvokkaampaa ja jotenkin suurempaa kuin minun väsymykseni työtätekevänä ihmisenä. Millä mittaat ja arvotat näiden kahden eroa? Millä perusteella minun menoni ovat "pikkumenoja" ja Sinun menosi todellisia ja tärkeitä? Millä perusteella aliarvioit moraaliani ja oikeustajuani epäilemällä, että minulla ja kaltaisillani nuorilla sinkkunaisilla automaattisesti on ukkomiesrakastaja? Jos miehesi käy vieraissa, (mistä em. epäilys saattaisi hyvinkin nousta) voi tämä toinen nainen olla yhtä todennäköisesti kaltaisesi perheenäiti. Väärintekemistä ei nimittäin siviilisääty tai lasten lukumäärä estä, tai jos todella luulet niin, niin ehkä olisi aika herätä viimein todellisuuteen.
Te äidit jotka pidätte lapsetonta nuorta sinkkunaista säälittävänä B-luokan kansalaisena, joka ei tiedä todellisesta elämästä mitään, mielestänne siis äitiys on naisen elämässä ainoa tai vähintään se suurin asia joka kasvattaa, nöyrryttää ja jalostaa. Tällainen ajattelu kertoo ehkä teistä itsestänne enemmän kuin arvaattekaan. Oletteko todella sitä mieltä että ihmisten elämät ja elämänlaatu ovat viimeistä piirtoa myöten vertailtavissa ja laitettavissa vaakakuppiin jossa painavammaksi aina osoittautuu se elämä, johon kuuluu omat lapset. Meitä on turha syyttää itsekkyydestä, tai tietysti voitte syyttää mielin määrin, mutta muistakaa että samalla kun yhdellä sormella osoitatte toista, kolmella osoitatte itseänne. Ihmisen valitettavaan perusluonteeseen kuuluu itsekkyys (joka näkyy erinomaisesti jo lastenvälisissä kinasteluissa siitä, kumpi leikkii hienommalla nukella/autolla), eikä siltä säästy monilapsisen perheen äitikään, valitettavasti.
En kyseenalaista onneanne ja mikäs siinä jos olisi kova tarve sitä onnea jakaa (ap), mutta tasapuolisuuden nimissä, älkää kyseenalaistako lapsettomien onnea. Molemmissa vaihtoehdoissa, perheellisyydessä ja perheettömyydessä on hyviä puolia, joista toinen osapuoli (sinkku/perheellinen) on aina kateellinen ja päinvastoin. Ihmisen elämään kuuluu JOKA TAPAUKSESSA sekä onnea että onnettomuutta, riippumatta lasten lukumäärästä. Ja toisen kokemusta onnesta ei pysty kukaan arvottamaan tai vierestä arvioimaan. Tosiasia on myös se, että aivan viimeiseen asti kun mennään, niin asia on kuten Koskenniemi runoilee "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin". Jokaisen on elettävä oma elämänsä itse ja seistävä tekojensa takana yksin, riippumatta siitä elääkö perheen keskellä, yksin tai parisuhteessa. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö elämäämme kuuluu läheisiä ja rakkaita ihmissuhteita, ovatpa ne sitten perheenjäseniä tai ystäviä.
Ja ihan vain muistutuksena kaikille, että ei jokainen sinkku lemmikinomistaja rinnasta eläintä ihmiseen tai ihmissuhteeseen. Myös syömishäiriöille ja masennukselle löytyy tästä maailmasta lukemattomia muita syitä kuin lapsettomuus (joka ilman muuta voi olla yksi syy), ja useat näistä syistä juontavat juurensa lapsuuteen, eli aikaan kauas ennen kuin omien lasten hankinta on pohdinnassa.
Olen sanomattoman iloinen ja kiitollinen niistä perheellisistä ystävistäni, jotka ovat ihania rakastavia äitejä/isiä lapsilleen. Heidän seurassaan en tunne oloani toisen luokan kansalaiseksi tai vajaaksi naiseksi ja heidän luonaan pääsee sinkkukin hetkeksi lapsiperheen railakkaaseen arkeen. Onneksi tällaisia ihmisiä on paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voi olla niin vaikea käsittää, että kaikki naisetkaan eivät halua lapsia koskaan. Tai sitten kun tällainen urasuuntautunut nainen/mies yleisestä painostuksesta hankkii lapsen, niin sitten ollaan kärkkäästi arvostelemassa, miten työ on edelleen niin tärkeää, että lapsi pitää raahata hoitoon heti kuin mahdollista. Hankkikaa oma elämä ja antakaa muiden elää omaansa, ellei siitä ole kenellekään muulle haittaa.
Olet niin oikeassa!
Se se vasta elämää on kun saa lapsia! Parasta ja mullistavinta aikaa ehdottomasti. Järjellä et tätä pysty selvittämään, vaan kokemalla ainoastaan.
Se vasta on elämää kun saa elämyksiä/tuloksia töissä/arvostusta/paljon rahaa/miehiä joka sormelle. Senkin voi tajuta vain kokemalla!
ja toivottavasti joskus jatkavana, voin sanoa, että lapsen kehityksen seuraaminen voittaa kyllä paperien kirjoittamisen ja huikeat tulokset, vaikka täytyy sanoa, että myös nuo saavutukset tuntuvat hyviltä. Eihän näitä asioita voi verrata. En ikinä vertaisi pienen ihmisen elämää työsaavutuksiin tai rakkausseikkailuihin, että siinä mielessä nämä äidit ovat täällä ihan oikeassa lapsen tuomasta elämänkokemuksesta ja syvistä tunteista. Mutta elämä on ihmiselle parasta silloin, kun mieli on korkealla ja tekee itseä motivoivia asioita. Ajat muuttuu ja haasteet muuttuu. Lapsien hoito on vain yksi osa ihmisen elämän kaarta. Ihmisellä kun on erilaisia tarpeita. Sitä kaipaa jännitystä, haasteita, hoivaa. Useammat tuntevat myös suurta tarvetta huolehtia ja hoivata, sekä ratkaista ongelmia. Näitä asioita voi kokea niin monella tavalla. Enkä lähtisi arvottamaan ihmisen elämää sen perusteella saako hän näitä asioita työtä tekemällä, lemmikeitä hoitamalla vai lapsia kasvattamalla tai jotenkin muuten.
kun kuitenkin olet sitä mieltä, että nämä täällä lapsia hehkuttaneet ovat oikeassa (ja muut sitten vissiin väärässä?). Ihmisillä on erilaisia tarpeita ja ihmiset ovat erilaisia. Vaikka useimmat tuntisivat suurta tarvetta huolehtia ja hoivata, niin kaikki eivät tunne sellaista tarvetta lainkaan. En minäkään vertaisi lapsen kehityksen seuraamista "paperien kirjoittamiseen". Kyse on sisällöstä mitä kirjoittaa tai vaikka (näyttämö-, kirjallisesta- tms) teoksesta jonka onnistuu luomaan. Näitä asioita ei todellakaan voi verrata, joten älä vertaa. Sitäpaitsi alkuperäinen viestini oli ironiaa, vain muutama sana vaihdettu.
Että jotkut eivät tuntisi ollenkaan tarvetta hoivata. Siis ollenkaan. Kyllä varmasti on aika erityisen harvinaista, että ei tunne minkäänlaista tarvetta hoivata. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että omistaako lemmikin tai onko lapsia.
Ja olen sitä mieltä että lapsen arvo on suurempi kuin konferenssipaperin, sen voin toki arvottaa alemmaksi. Mutta ei sen perusteella edelleenkään voi arvottaa sitä ihmistä alemmaksi, joka päättää mieluummin kirjoittaa papereita, kuin kasvattaa lasta. Tässä siis ymmärsit minut väärin. Ja en ehkä ilmaissut asiaa riittävän selvästi. Ymmärrän siten ärsyyntyneisyytesi.
Vaikka lapsen arvo on suurempi kuin monen muun asian elämässä, se ei nosta vanhemman arvoa. Lapsi ei tee ihmisestä arvokkaampaa. Onko tämä nyt riittävän selvästi sanottu. Vanhempana kun voi olla surkeakin, vaikka miten lapsi olisi arvokas. Ja mikä nyt olisikaan lapsen kannalta ajattelemattomampaa, kuin tehdä lapsi vain sen takia, että on tapana, vaikka ei lasta halua.
Ja vielä sellainen seikka kaikkien on hyvä muistaa. Että jokaisen elämä on tärkeä. Lopulta se lapsikin on täällä kehittääkseen itseään, eikä tuottaakseen vanhemmilleen mielihyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukaillen edellistä viestiä:
- tekevät ilmaiseksi kaikki aamut, päivät ja illat kotitöitä, jotta mies voi käydä töissä JA pääsee iltaharrastuksiinsa ja tapaamaan omia kavereitaan
- menettävät terveytensä tekemällä lapsia (raskausaikana puhkeavat lukuisat sairaudet puhumattakaan alapään ongelmista)
- ovat lapsellisia suvun ja ympäristön vaatimuksesta
- hankkivat lapsia, koska "niin kuuluu tehdä"
- pelkäävät yksinoloa ja eivät siksi uskalla olla ilman lapsia
- kuvittelevat, että lapsettomilla ystävillä on halua kuunnella koko ajan lapsenhoitojuttuja
- kuvittelevat että elämässä ei voi olla stressiä tai ahdistusta, jos ei ole lapsia
- luulevat että omaa väsymystä ei voi lapseton mitenkään ymmärtää eivätkä tajua, että lapsettomillakin voi olla todellista univelkaa, etenkin pitkien vuorotyöputkien jälkeen
- korostavat miten tärkeää on viettää joka ikinen viikonloppu (52 viikkoa vuodesta) oman perheen kesken
- onkin lastenhoito-ongelma, joten perutaan se kauan sitten sovittu tapaaminen jonka lupasin, mutta josta jo valmiiksi tiesin että ei tule toteuutumaan. voimmehan varmasti perua sen pikkumenon
- en jaksa keskittyä sinun asioihisi edes puolen minuutin ajan, mutta voidaan ehkä puhua sitten kun lapset ovat isoja
suomalaisten arki on. Monesta lapsettomasta ei ole avuksi lapsia saaneelle edes pienen hammaslääkärireisssun ajaksi. Suruttomasti lapseton voi luvata auttaa ja olla ottamatta huomioon sitä, että ystävä on odottanut hammaslääkärille pääsyä kenties kuukauden ja korvaavaa hoitajaa lapselle ei löydy, kun siitä viimehetkellä luvannut lipeää. Täytyy aloittaa järjestelyt alusta. Yrittää neuvotella hammaslääkäriaikaa aikaiseen aamuun tai myöhäiseen iltapäivään, jonka ajaksi lapsen isä pääsisi töistä lapsen luokse tms ratkaisua kipeän hampaan kuntoonsaattamiseksi. Kenties kutsua lapsen mummo 1000 km päästä apuun?
Yhteisö on hajalla, vaikka koko kylän kuuluisi olla kasvattamassa lapsia ja tukea vanhemmuutta! Kuka hoitaa sinua vanhana? Ei kait kukaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteisö on hajalla, vaikka koko kylän kuuluisi olla kasvattamassa lapsia ja tukea vanhemmuutta! Kuka hoitaa sinua vanhana? Ei kait kukaan...
yhteisön pitäisi tukea ihan kaikkia, eikä vain vanhempia. Luultavasti sinunkaan lapsesi eivät uhraa parasta ikäänsä (30-45) sinun hoivaamiseesi, etköhän sinä asu silloin jossain vanhainkodissa mikäli rahasi riittävät, ja lapset käy katsomassa kerran kuukaudessa, mikäli eivät asu silloin toisella puolella maapalloa.
"- kuvittelevat että elämässä ei voi olla stressiä tai ahdistusta, jos ei ole lapsia"
Olin hyvin stressaantunut esim silloin, kun jouduin eroamaan pitkäaikaisesta avioliitostani, joka onneksi oli lapseton. Lapsiperhestressi on voimakkampaa, koska en saa hetken rauhaa ja lepoa käsitellä sitä. Järjestellä kuormaani aivojeni sisällä järjestykseen. Onneksi parisuhde on hyvä ja lapset ovat suhteellisen terveitä, mutta silti elämä stressaa, koska se on nyt varuillaanoloa taukoamatta. Lomia on luvassa kunhan pieninkin lapsi kasvaa isommaksi, toivon ja mieskin toivoo:)
"luulevat että omaa väsymystä ei voi lapseton mitenkään ymmärtää eivätkä tajua, että lapsettomillakin voi olla todellista univelkaa, etenkin pitkien vuorotyöputkien jälkeen"
Lapsettomilla ei ole kroonista univelkaa, joka jatkuu vuosikausia (paitsi ehkä jos on jokin voimakas fyysinen kipu, johon kipulääkkeet eivät auta?) Eikä heidän tarvitse pätkiä uniaan pahimmillaan 15 min mittaisiksi jaksoiksi.
"- onkin lastenhoito-ongelma, joten perutaan se kauan sitten sovittu tapaaminen jonka lupasin, mutta josta jo valmiiksi tiesin että ei tule toteuutumaan. voimmehan varmasti perua sen pikkumenon"
Jos sovin tapaamisen haluan myös mennä. On niin harvinaista päästä jonnekin. Nautin ajatuksesta etu- ja jälkikäteenkin, jos on omia menoja luvassa. Ainut syy miksi peruisin on oma tai lapsen sairastuminen.
"- en jaksa keskittyä sinun asioihisi edes puolen minuutin ajan, mutta voidaan ehkä puhua sitten kun lapset ovat isoja"
Olisi kiva jutella rauhassa, mutta ehkä sinä et huomaa samoja vaarallisia tilanteita, jotka minä huomaan. Aikani menee suojellessani lapsiani ja aivoni harittavat univelan vuoksi muutenkin. Jos lapsille järjestyy hoito, niin tehdään jotain rentoa yhdessä.
Muut kohdat eivät koskeneet minua, mutta varmasti joitakin muita voivat koskeakin.
t. Kolmen pienen lapsen äiti
äiti näköjään ajattelee, että mitä enemmän kärsii, sitä kirkkaamman kruunun saa. Mutta valitettavasti se ei mene niin.
En ajattele, että saisin kirkkaamman kruunun kärsimällä. Inhoan tätä tilannetta, mutta pakon edessä joudun välillä venymään enemmän kuin lapsillekaan olisi hyväksi.
Lapsille olisi parempi, jos ( meillä lapsettomat) tädit ja sedät sekä lasten isovanhemmat olisivat edes hiukkasen lapsimyönteisempiä ja avuliaampia. Osaisivat asettua asemaani ja mikä tärkeintä kasvavien lasten asemaan. Tarvitsisin apua. En aina haluaisi vain tarjota heille lapsiperhe-elämästä valmista ruokapöytää ja huolehtimista tai juhlahetkiä. Kyllä minäkin haluaisin omaa aikaa ja mieheni myös haluaisi.
Ollaan varmaankin eletty aivan väärän porukan kanssa elämäämme ennen lapsia, sillä tunnen lapsiperheitä jotka saavat tukea sukulaisiltaan. Ilo voi olla molemminpuoleinen.
t. Kolmen pienen lapsen äiti
Lapsille olisi parempi, jos ( meillä lapsettomat) tädit ja sedät sekä lasten isovanhemmat olisivat edes hiukkasen lapsimyönteisempiä ja avuliaampia. Osaisivat asettua asemaani ja mikä tärkeintä kasvavien lasten asemaan. Tarvitsisin apua. En aina haluaisi vain tarjota heille lapsiperhe-elämästä valmista ruokapöytää ja huolehtimista tai juhlahetkiä. Kyllä minäkin haluaisin omaa aikaa ja mieheni myös haluaisi.
luuloon siis perustitte päätöksen kolmen lapsen hankinnasta, että saatte apua sukulaisiltanne, koska sitä ei ilmeisesti ole varaa ostaa muualta? Eikö se avun puute tullut esiin ensimmäisen tai toisen lapsen jälkeen?
mutta täällä Helsingissä asuu niin paljon avuntarvitsijoita, että kyllä se palkallinen hoitaja valitsee mieluummin helpon duunin hoitaa yhtä lasta, kuin kahta tai kolmea.
Useampi lapsi ei ole turvassa kenen tahansa kokemattoman hoidossa. Kerran voisi tuurilla mennä hyvin ja se hoitaja ehtisi tuudittautua omaan osaavuuteensa, ennenkuin jotain vakavampaa ehtisi sattumaan. En luota enää, kun kokemusta on jo... Se hoitaja voi esim katsella illalla toisella silmällä telkkaa ja sillä aikaa joku lapsista satuttaa itsensä.
Kokeneita hoitajia on todella vaikea saada, sillä he ovat valikoineet ne helpoimmat ja rahakkaimmat keikat päältä. Odottavat, että koti johon he tulevat on siisti ja ruoka on valmiina hänellekin syödä ym. Raskasta saada koti sellaiseen kuntoon,, jotta pääsisi edes hetkeksi vapaalle. Eivät ne laita edes astioita koneeseen, vaan keskittyvät täysin lapsiin. Lapset ovat heille kuitenkin sen verran vieraita yksilöitä, että silmät ja korvat on pidettävä heissä herkeämättä. Suku olisi tuttu ja turvallinen tukena, jos asuisi lähempänä.
T. Sivusta keskustelua seurannut
Ei tohon voi saada järkevää vastausta, koska kaikki vastaajat ovat niitä putkikatseisia jotka eivät hyväksy muita tapoja elää kuin omansa - siis lasten hankkimisen. Minulla esim. on lapsi, aivan ihana ja rakas, mutta ymmärrän silti että joku muu voi elää ilman haluamatta jälkikasvua.