L'Oreal Elvital shampoot
Onko ihan kuraa vai kannattaako kokeilla? Glissistä on huonoja kokemuksia. Myöskään xz ei sovi hiuksilleni
Kommentit (16)
Voithan ostaa joka kerta eri tuotemerkin shampoota, testata vaikka kaikki läpi, niitä on paljon. Testaa myös niitä hiusten pesuun tarkoitettuja saippuapaloja.
Elvitalista en osaa sanoa, mutta ei se varmaan pahin ole.
Glissistä olen tykännyt. Xz-herneshampoo oli outoa, siitä tul isama efekti kuin pantenen shampoosta joskus eli hiukset tuntui vain likaantuvan pestessä, niitä muita en ole pitkään aikaan kokeillut.
Joskus jotkut halpis-shampoot yllättää.
Lidlillä on ihan hyviä ne erikoiserän ruskeissa muovipulloissa kookos- ja mantelishampoot mitä on ollut nyt pitkään jo myynnissä.
Vierailija kirjoitti:
Olen käyttänyt yli 20v kts shampoota, sitä värjätyille hiuksille tarkoitettua.
Myös hoitoaine samaa ja ihan ok on olleet.
Korjaus:
kts on siis kyseistä.
Käytän vain tuota. Käytin ja pidin paljon eräästä merkin shampoosta, jonka valmistus kuitenkin lopetettiin. Sen jälkeen olen kokeillut useampaa erilaista merkin shampoota, mutta toista yhtä hyvää en ole löytänyt. Useampi noista haisee myös pahalle, sellaisille kampaamokemikaaleille. Noin 3 euroa pullo tätä maksaa.
Jotkut suosittelee vauvashampoita. Itseltäkin vielä kokeilematta.
Erittäin Hieno Suomalaisen Appelsiininkukka ja Kauraa on kehuttu.
Sulfaatteja, silikonia ja hajusteita. En käyttäisi.
Vierailija kirjoitti:
Sulfaatteja, silikonia ja hajusteita. En käyttäisi.
Mitä itse käytät?
Jos et karta vahvoja ja keinotekoisia tuoksuja, varmasti ihan perus hyviä :) Tiettyjen vahvojen pesu- ja puhdistusaineiden käytön tunnistaa ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulfaatteja, silikonia ja hajusteita. En käyttäisi.
Mitä itse käytät?
Tätä Whamisan shampoota.
https://www.sinunapteekki.fi/products/whamisa-organic-seeds-shampoo-oil…

Vaikuttaa hyvältä ja kalliilta.
Fermentoitu shampoo ravitsee hiuksia ja hiuspohjaa ja pitäisi vähentää hiustenlähtöä ja harmaantumistakin.

Ei ole erityisen kallista, kun pullossa on 510 ml tavaraa ja on myös riittoisampaa kuin markettishampoot, joita tarvitaan kourallinen..
Vedestä jossa on liotettu huuhdeltua riisiä puolisen tuntia, voi itse pari päivää huoneenlämmössä pulloa säilyttämällä tehdä oman fermentoidun shamppoon.
Fermentoituminen pitää parin päivän jälkeen pysäyttää, mutta jos pulloa sitten säilyttää jääkaapissa, on se turhan kylmää päähän kaadettaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulfaatteja, silikonia ja hajusteita. En käyttäisi.
Mitä itse käytät?
Tätä Whamisan shampoota.
https://www.sinunapteekki.fi/products/whamisa-organic-seeds-shampoo-oil…
Vaikuttaa hyvältä ja kalliilta.
Fermentoitu shampoo ravitsee hiuksia ja hiuspohjaa ja pitäisi vähentää hiustenlähtöä ja harmaantumistakin.Ei ole erityisen kallista, kun pullossa on 510 ml tavaraa ja on myös riittoisampaa kuin markettishampoot, joita tarvitaan kourallinen..
Toimiikohan kuinka hyvin jos käyttää perinteisen kosmetiikan muotoilutuotteita, onkohan riittävän tehokas?

Vaikea sanoa, kun itse harvoin käytän mitään muotoilutuotteita.
Loreal Elvitalin tuotteista nykyään on parhaimmat se oranssi (dream length) ja keltainen (extraordinary oil). Sitten taas punainen (Color vive) on hyvä voimakkaasti värjätyille hiuksille ja myös kesäisin kun siinä on UV-suoja.
Näiden lisäksi fanitan Urtekram nordic berries sarjaa ja Erittäin Hieno suomalainen mustikkaa.
Olen käyttänyt yli 20v kts shampoota, sitä värjätyille hiuksille tarkoitettua.
Myös hoitoaine samaa ja ihan ok on olleet.