Häpeällinen asia, mitä salaan:

Ja miten olet selvinnyt työssä jossa sitä tarvitset etkä osaa?

Kansalaisopistoissa ja muissa vastaavissa on paljon ikäisiäisi opiskelemassa englantia.

Tai jos pelkäät paljastumista, hanki joku yksityisopettaja, esim joku opiskelija voisi opettaa edullisesti.

Monesti myös työpaikat tarjoavat kielitunteja työntekijöilleen.

Ja miten olet selvinnyt työssä jossa sitä tarvitset etkä osaa?

et siis ole ainut.

Ensi viikolla menen työpaikan testeihin ja kyllä pelottaa että testit ovat englanniksi.

En ole koskaan puhunut pahemmin englantia ja työssäni (jos sen saan) joutuisin puhumaan ulkomaalaisten kanssa ainakin kerran kuukaudessa (Kauhistus!) En kyllä edes varmaan ymmärrä mitä puhuisivat saati osaisin vastata.

Koulut olen onnistunut käymään mykkänä kielten tunnilla. Olen käynyt ammattikoulun, lukion ja ammattikorkeakoulun eli minun kai oikesti pitäisi jotakin osata.

Kansalaisopiston kurssilla olin joskus, mutta siellä en oppinut mitään koska kaikki muutkin olivat yhtä huonoja:(

iltalukiossa. Siellä kyllä oppii, kun opettajallakin on tavoite, eli että sen oppilaat menestyy ylioppilaskirjoituksissa.



Minä kokeilin ensin työväenopiston kurssia. En oppinut yhtikäs mitään. Todella tylsää ja hidastempoista.



Luin pitkän saksan ja aikoinaan kirjoitin sen ylioppilaskirjoituksissa tietty pitkänä ja enkku jäi vähemmälle, siksi nyt sitten sen kirjoitinkin ja iltalukiosta sain siitä magnan.

koska olen "nuori" (alle kolmekymppinen) ja tuntuu että kaikki muut ikäluokastani osaavat englantia kuin vettä vaan, kirjoittavat esim. facebookiin paljon päivityksiä englanniksi, minä en uskaltaisi laittaa kuin jotain HYVIN, hyvin yksinkertaista, ja sitäkin pitäisi ensin varmistella että onko varmasti oikein kieliopit jne. Eli en laita koskaan muuta kuin suomeksi!



Olen muutaman kerran joutunut tilanteeseen, jossa joku on puhunut mulle englantia. Menen ihan lukkoon, toisinaan kyllä ymmärrän ihan mitä mulle sanotaan mutta minulta ei vaan tule sanaakaan ulos, korkeintaan "jees" tai "nou". Tulee ihan totaalinen black out, ja vasta jälkeenpäin aina muistan mitä olisin voinut/mitä olisi pitänyt sanoa.



En tiedä pitäisikö juu mennä jonnekin kursseille. Tykkäisin matkustellakin, mutta huono kielitaito estää senkin. Mihinkään eläkeläisten valmismatkoille en halua.

Siihen kun lisätään vielä täydellisesti englantia puhuva mies niin avot... Mies on ollut töissä ulkomailla vuoden niin että ko. työpaikassa oli max 8 suomalaista joten mies alkoi puhua minullekin puhelimessa englanniksi kunnes huomasi että ymmärrän kyllä suomeakin :D

Eipä tule puhuttua ja pelkään ääntämistä. Kuuntelen kyllä sujuvasti ja ymmärrän kuulemani hyvin, kiitos käsitöiden teon tv:tä katsellessa!

Olen vähän alle 40v ja nyt kun lapset alkavat olla siinä iässä, että heitä pitäisi kohta alkaa opettamaan läksyissä, niin en tiedä, mitä teen!?!?

Mieheni työkieli on 50% englanti, mutta hänen kieliopintuntemuksensa on varmaan vielä heikompi, kuin minun.



Kävin pari vuotta sitten kielikursilla, joka maksoi n. 1500€, mutta en oppinut sielläkään mitään - johtuen ehkä eniten siitä, että ryhmässä oli myös 3 muuta - en siis rohjennut oikein edes yrittää sanoa mitään. Yhden kerran mulla oli jonkun ihmisen kanssa sellanen pekllä höpöttelytunti ja se meni todella hyvin, olin ihan onnessani sen tunnin jälkeen - mutta sitä onnea kesti vain hetken - sitten palasin taas takasin tähän turvalliseen mykkyyteen.



Kaikkein harmillisinta on, että miehelläni on työn kautta muutamia todella kivoja -tai ainakin mielenkiintoisia - ulkomaalaisia ystäviä ja hän haluaisi, että minäkin tutustun heihin ja heidän puolisoihinsa - mutta mä en VOI, en kehtaa, en uskalla, en pysty.

Häpeän niin paljon jo valmiiksi sitä asetelmaa, että kaikki muut puhuvat sujuvasti mitä vaan ja minä möngertäisin siinä jotain alkeellista - enkä myöskään ymmärtäis mahdollisesti jotain vitsailuja jne. Se olis hirveetä, järkettömän noloa. ja ajattlen, että se olis järjettömän noloa myös mun miehelle - että kaikki sais todeta, miten kielitaidoton ( tyhmä ) vaimo hänellä on.



Oi joi. Kaikenmoisia murheita me ihmiset sisällämme kannamme...tai siis, sanotaanko, että kaikesta turhasta me ihmiset itsellemme murheen saamme rakennettua.

mutta esim. ruotsin kohdalla tulee samanlaisia paniikkitunnelmia.



Joi oikeasti haluaa oppia englantia, myös puhumaan, niin ottakaa ihmeessä ykstyistunteja. just sellasia höpöttelytunteja. Itsevarmuus ja tottuminen niihin sanoihin kasvaa.



Kun kerran aukasee suunsa jollain kielellä, niin seuraava kerta on paljon helpompi

mä osaan kyllä, siis ymmärrän luettua ja pystyn kommunikoimaan sähköpostitse, mutta menen ihan lukkoon jos pitää puhua face to face. Ja minäkin tarvitsen työssäni sitä myös.

joiden pitäisi osata työssä puhua englantia, mutta ette osaa? Vai onko enemmän kyse siitä, että osaatte kyllä, mutta ette uskalla puhua? Miten olette päätyneet työhön, jossa oletetaan teidän puhuvan englantia, jos ette sitä osaa? Jätittekö jotain kertomatta työhöntulo vaiheessa? Ettekö voisi esimiehen kanssa ottaa esille esim. kehityskeskustelussa, että tarvitsisitte koulutusta kielen kanssa?