Päiväkodin ja työelämän aloitus vei elämänilon

Hiukan vaille 2,5-vuotias lapsi aloitti päiväkodin ja minä palasin hoitovapaan jälkeen työelämään. Meillä oli aiemmin mukava arki ja kaikki toimi, rutiinit, vuorovaikutus, kaikki. Nyt kun arjen muutoksesta on reilu kuukausi, on aivan eri ääni kellossa. Kaikki aamut ovat hirveää huutoa, lapsi ei halua mennä hoitoon ja joudun usein hiestä märkänä kantamaan hänet huutavana päiväkotiin. Ollaan oltu jo kaksi kertaa kipeinä koko perhe, minä nyt toista viikkoa (ja silti töitä olen tehnyt). Aamuisin tuntuu, että teen täyden työpäivän jo ennen kuin itse pääsen töihin ja uusi ankea määräaikainen työ vie minusta aivan kaikki mehut, olen ihan stressaantunut ja nytkin makaan sängyssä flunssassa, jonka lapsi toi tarhastaan, ahdistuneena tulevasta viikosta, mies nukkuu vieressä kun ei yöllä saanut nukkua lapsen monien heräämisten vuoksi ja lisäksi lapsella on kamala uhma päällä, kaikki on aina väärin tai huonosti hänen mielestään. Illatkin usein vain huutaa.

Tällä hetkellä on tosi vaikea saada iloa mistään. Rakastan lasta ja miestä mutta tämä arjessa räpiköiminen vie kaikki voimat.