Minusta hyväänuskovasta on tullut kriittisemmin ajatteleva. Johtuuko ikääntymisestä?
On ole ollut koskaan kateellinen tai katkera. Tuntemattomia tunteita. Pelkään, että vanhemmiten pahenee.
Olen aina uskonut ihmisistä pelkkää hyvää, kunnes toisin todistetaan. Ja että ihmiset on auttavaisia luonnostaan.
Nyt on ikää karttunut jo paljon. Olen yli 50. Onko ihmiset muuttunut vai minä itse kypsynyt, mutta nyt huomaan enemmän oman edun tavoittelua ja rahanahneutta.
Esimerkiksi hyväntekeväisyyskärjestöt. Enne ajattelin, että niitä perustetaan vain siksi, että halutaan auttaa jotain kohdetta. Olen alkanut tajuta, että (ainakin osa) saattaakin olla pelkkä hyvä bisnesidea jollekulle tai jollekin porukalle. Niitä räikeästi paljastuneita on esim brother Christmas.
Kommentit (11)
Samoin ajattelin ennen minäkin, kunnes sairastuin vakavasti. Silmät ovat valitettavasti auenneet ja entinen sinisilmäisyys on mennyttä. Viihdyin kyllä paremmin siinä entisessä maailmassa, mutta minkäs teet.
Luonnostaan kai ihminen ajattelee positiivisesti, kunnes kokee muuta.
Minusta jo ysäri oli kovaa aikaa. Paljon vedätystä ja paskapuhetta. Nykyään taas puhutaan myös hyveistä ja kiusaamiseen puutumisesta. Tottakai netti on täynnä kaikkea masentavaa mutta IRL en ole niin varma etteikö hyviä ihmisiä olisi paljonkin. Heillä on omat piirinsä toki.
Onkohan mikään lopulta kovasti muuttunut.
Ei Suomi mikään ihanien ihmisten paratiisi mielestäni ole ollut aikoihin. Ja toisaalta ihanuus voi olla opeteltu rooli. Yhdellä vilkaisulla ei kannata tehdä isoja johtopäätöksiä siitä mitä jokin on. Eikä elämä ole mustavalkoista. Sekin on ongelmallista jos uhrautuu täysin muiden eteen oman hyvinvointinsa kustannuksella. Tasapainon hakua tämä on monesti.
Vielä 80-luvulla hyvinvointia Suomessa rakennettiin kovasti. Onko ajat nyt tulleet kovemmiksi?
Kun ikää karttuu, sitä huomaa myös enemmän epäkohtia, joihin ei nuorempana kiinnittänyt huomiota tai ei ainakaan pitänyt yleisenä.
Mun koulussa tai työpaikassa ei ollut nuorena kiusaamista. Sattumaa, sillä sitä on aina ollut.
Nyt on tuttuni ollut kiusattu ja on siitäkin kokemusta.
Nuorena sitä luuli lääketiedettä kaikkivoipaiseksi.
Nykyään kyllä on esim kipupoliklinikoita, mutta niistäkin heitetään pois, kun kaikki eon jo yritetty ja mikään ei auta riittävästi, jotta saadaan uusille tilaa.
Ikäbä kyllä olen alkanut suhtautua epäilevästi hyväntekeväisyysjärjesröihin siksi, että esim spr:n johtaja saa huippupalkkaa.
Ei ole reilua, että lipaskerääjät kerää sydämellään ilmaiseksi, mutta ylin johto palkitaan.
Miehen köyhä vanha täti keräsi vuosikausia spr kerääjänä. Oli eräänä vuonna kaupunkinsa paras kerääjä. Lopetti, kun tuli ryöstetyksi. Siis lipas revittiin kädestä.
Jos wi koe lapsena mitään pahaa, kasvaa varmaan hyväntahtoiseksi optimistiksi.
Sitten kun tulee vaikeuksia, järkyttyy siitä toisesta puolesta, jota ei tiennyt olevankaan.
Pitäisiköhän kertoa enemmän kaikkea pahuuksiakin lapsille.
Itse en ole kertonut, mutta onko pumpuissa kasvattaminen väärin?
Minustakin on tullut tavallaan realistisempi, kun ikää tullut. Eilenkin teki mieli liikenteessä näyttää keskisormea tökerösti tehneelle, mutta en näyttänyt.
N40+
Elämänkokemus positiivisessa mielessä. Opit menneistä asioista ja se vaikuttaa nykyiseen tapaan toimia. Ei pidä olla liian skeptinen koska sitten mennään taas ihan toiseen laitaan.