Traumatisoitunut, hajonnut mieli. Mitä tehdä kun ei voi luottaa elämään? Pelkään ihmisiä, elämää.
Olen hyvin kriittinen itseäni kohtaan. Vihaan itseäni ja pelkään ihmisiä. Pelkään kritiikkiä ja koen ihmiset erittäin epäluotettavina. Selkäänpuukottajina ja arvostelevina kusipäinä, jotka tavoittelevat ainoastaan omaa etuaan. Siis suurimmaksi osaksi käsitykseni elämästä on suunnilleen tuollainen.
Itse olen ollut aivan liian kiltti, empaattinen ja hyvin varovainen etten loukkaisi ketään. Olen ollut vietävissä.
Olen edelleen herkkä ja intuitiivinen.
Olen kovin yksinäinen nykyään. Lapsuuden perhe on valetta. Käsittelen sitä kovasti.
Vanhemmat ryyppäsivät ja hylkäsivät meitä koko lapsuuden ajan. Oli väkivaltaa ja psykooseja. Koin myös seksuaalista häiriökäyttäytymistä.
Aikuistuessa olen ollut väärissä porukoissa. Traumat koko ajan vain toistaneet itseään.
Väkivaltaisia alkoholisoituneita miehiä, kiusaavia ja hyväksikäyttäviä kavereita jne.
Työelämässä olen todella hyvä mutta uuvun enkä jaksa sosiaalisia kanssakäymistä, jännitän ja ahdistun. Kyllästyn ja täytyy päästä pakoon.
Siksi työpaikat ja kaupungit vaihtuvat usein, alakin.
Häpeän itseäni valtavasti. Syön tunteisiini paljon ruokaa. Juon alkoholia, nukun, käyn töissä, luen kirjoja ja pelaan rahapelejä.
Liikun edelleen joskus huonossa seurassa koska yksinäinen olen eikä minulla ole niin väliä. Kunhan saan vaikka sekoilla illan (vetää kännit) jossain seurassa ja sitten taas jatkan elämääni.
Olen koko ajan liikkeellä. Minulla on projekteja jotka eivät kestä. Olen menossa aina jonnekin ja edessä on pitkä liuta asioita millä aion pyrkiä loistavaan tulevaan mutta en vain jaksa.
Elän puolella liekillä enkä jaksa pitää kipinää yllä. Elämä on raskasta.
Kommentit (38)
Millaista tukea ja apua on sinulle tarjottu ja mitä olet vastaanottanut? Vertaistuki, tukihenkilö ym.olisi varmaan hyväksi
Vierailija kirjoitti:
Millaista tukea ja apua on sinulle tarjottu ja mitä olet vastaanottanut? Vertaistuki, tukihenkilö ym.olisi varmaan hyväksi
Tarjottu terveydenhuollonpalveluita. Keskustelutukea ja lääkkeitä. Olen ne toki ottanut vastaan silloin kun tuntunut etten kertakaikkiaan pysty enää. Näitä romahduksia tulee joka vuosi ja sitten helpottaa hetkeksi.
Nyt tuntuu taas etten jaksa. Kuviot toistavat itseään.
Aal-kerhoon haluaisin ja sopisin. Olen sillä tavalla rohkea ja avoin oikeiden asioiden äärellä, että tuota löytyisi varmaan tukea ja oikeanlaisia ihmisiä joiden kanssa jaksaa kokemuksia.
Joskus kävin vuosia sitten mutta olin vielä erittäin herkkä ja arka näiden asioiden kanssa. Nyt olen jo sen verran turtunut, että voisin keskustella eri tavalla ilman, että tunteet lähtevät liikaa vyörymään.
Pitäisi vain ottaa askel ja toimia.
AP
Vierailija kirjoitti:
Sulkijalihaksenikaan ei enää toimi kunnolla voimakkaiden pelkotilojen takia. Yhtäkkiä vaan uloste työntyy housuihini ilman että voin estää sitä.
Tämä tapahtuu ihan milloin tahansa ilman ennakkovaroitusta. Oon niin loppu kaikkeen.Ap
No tämä oli joku surkea trolli.
AP
Siis juotko vielä? Jos käytät alkoholia niin sen lopettaminen on alku kaikelle muulle paranemiselle.
Vierailija kirjoitti:
Osaatko englantia?
Osaan ihan ok. En kaikkea mutta suurinpiirtein. Olisiko jotain suositeltavaa? :)
AP
Jos saan paniikkikohtauksen julkisella paikalla, alan ulvomaan ja kiljumaan kovaan ääneen ja teen sairaan näköisiä ilmeitä. Samalla hypin sekopäisesti. tämän takia en enää uskalla liikkua missään. Tuntuu et seinät kaatuu päälle.
AP
Vaikeaa itselläkin. Pelkään hylkäämistä ym.
Yksi ystävä välillä on elämässä, sitten taas hylkää.
Vierailija kirjoitti:
Jos saan paniikkikohtauksen julkisella paikalla, alan ulvomaan ja kiljumaan kovaan ääneen ja teen sairaan näköisiä ilmeitä. Samalla hypin sekopäisesti. tämän takia en enää uskalla liikkua missään. Tuntuu et seinät kaatuu päälle.
AP
Voitko nyt vain lähteä helvettiin tästä ketjusta idiootti.
Toivottavasti muut ymmärtävät, että joku tässä nyt haluaa tehdä kiusaa.
- oikea AP
Kapteeniluutnantti Pete Mitchelin sanoin, älä ajattele, tee.
Minäkin sanoisin että sitkeästi vaan. Ap kuulostaa nuorelta tai nuorehkolta.
Itsellä vähän samanlaiset lähtökohdat. Tarrasin työnsyrjään, josta tuli ankkurini. En muuttanut enkä riekkunut, kylläkin alkoholi maistui ja siitä tuli ns tutti. Muista päihteistä ja tupakasta pysyin onneksi erossa. Samoin pakenin syömiseen. Erakoiduin.''
Mutta sain myös apua (terapiaa) ja kehnohkotkin pitkät ihmissuhteet olivat mielestäni parempi kuin jatkuvasti vaihtuvat naamat.
Kehitys voi olla kyllä hidasta. Sisäisen turvan ja vakauden löytäminen.
Jokaisella on oma stoorinsa ja moni voi löytää työstä jonkun oman nurkan, missä ns päteä. Mulle työ oli ja on ihan vain leivässä pysymistä. Sitä häpeilin pitkään mutta enpä näe enää siinäkään mitään väärää. Eli kannattaa koettaa sitoutua johonkin. Työ on ehkä se vahvin suositus, vaikka sitten osa-aikaa. Sekin tuo jatkuvuutta ja rakennetta elämään, sitä (taloudellista) turvaa.
Lopeta itsesi häpeäminen. Kaikille tapahtuu asioita. Jos olet avoin ja oma itsesi, kaikki järjestyy.
Hei Ap ! Hae rohkeasti apua ongelmiisi. Olet yhtä hyvä ja tärkeä ihminen kun kuka tahansa.
Toivon Sinulle parasta elämääsi, ja että kaikki järjestyy. Rukoilen puolestasi. Kaikkea hyvää juuri Sinulle Ap!
Lopeta toi itsesäälissä rypeminen ja uhriutuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaista tukea ja apua on sinulle tarjottu ja mitä olet vastaanottanut? Vertaistuki, tukihenkilö ym.olisi varmaan hyväksi
Tarjottu terveydenhuollonpalveluita. Keskustelutukea ja lääkkeitä. Olen ne toki ottanut vastaan silloin kun tuntunut etten kertakaikkiaan pysty enää. Näitä romahduksia tulee joka vuosi ja sitten helpottaa hetkeksi.
Nyt tuntuu taas etten jaksa. Kuviot toistavat itseään.
Aal-kerhoon haluaisin ja sopisin. Olen sillä tavalla rohkea ja avoin oikeiden asioiden äärellä, että tuota löytyisi varmaan tukea ja oikeanlaisia ihmisiä joiden kanssa jaksaa kokemuksia.
Joskus kävin vuosia sitten mutta olin vielä erittäin herkkä ja arka näiden asioiden kanssa. Nyt olen jo sen verran turtunut, että voisin keskustella eri tavalla ilman, että tunteet lähtevät liikaa vyörymään.
Pitäisi vain ottaa askel ja toimia.
AP
Suosittelen Kelan yksilöterapiaa jos osaat ja tykkäät puhua JA kestät kuitenkin jonkinverran hyvin ahdistusta (koska se voi jopa lisääntyä tilapäisesti terapian aikana). Itse olen kokenut että terapia vaillinaisenakin on auttanut ja toisaalta asioiden työstämistä on tehtävä omin päin jokatapauksessa paljon. KIrjoittaminen on yksi erittäin suositeltava tapa auttaa itse itseään. Musiikki (kuuntelu, soittaminen) toinen. Joku on ehkä taitava piirtämään tai tekemään käsillään jotain, mikä lievittää huonoa oloa. Ja sitten tietenkin jokin liikunta. Käveleminen usein rauhoittaa.
Nykyään löytyy paljon tietoa traumoista ja siitä, miten ne oireilevat. Jos olet tiedonhaluinen, tuokin on yksi tapa saada ymmärrystä omia tuntemuksia kohtaan. Eli itsemyötätunnon rakentaminen häpeän ja itserankaisun sijaan. Voi olla pitkä tie, mutta palkintona voi olla aito itsearvostus ja sisäinen tyyneys. Ihan mahdollista, vaikka olisi iten risa lapsuus, voi vaan hyvin mennä reilusti keski-ikään kun pääset perille mutta älä ihmeessä anna periksi. Niin moni kärsii surkeista lähtökohdista ja osa heistä kuolee sitten ennenaikaisesti itsetuhoisuuttaan. Paras auttaja olet lopulta sinä itse.
Vierailija kirjoitti:
Kapteeniluutnantti Pete Mitchelin sanoin, älä ajattele, tee.
Tämä. Loputon analysointi ei auta, on vaan uskallettava ottaa se vastuu ja alkaa tehdä asioita toisin. Addiktiot vievät nyt.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta toi itsesäälissä rypeminen ja uhriutuminen.
Tämä sivusto on kanssarypijöitä ja mahdollistajia täynnä, alapeukkuja tulet saamaan ja paljon.
Hetkenä minä hyvänsä pelkään luovuttavani. Pelkään jos tämä mielenmaisema ei koskaan muutu.
Terapiaa kohti olen menossa. Tuntuu kuitenkin vain loputtomalta suolta tämä rämpiminen. Jos en muutukkaan vaan jatkan elämäni sabotoimista. Haluaisi vain tuntea olevansa edes itse itselleen hyvä ja turvallinen aikuinen ihminen.
AP