Lue keskustelun säännöt.
Traumatisoitunut, hajonnut mieli. Mitä tehdä kun ei voi luottaa elämään? Pelkään ihmisiä, elämää.
24.08.2022 |
Olen hyvin kriittinen itseäni kohtaan. Vihaan itseäni ja pelkään ihmisiä. Pelkään kritiikkiä ja koen ihmiset erittäin epäluotettavina. Selkäänpuukottajina ja arvostelevina kusipäinä, jotka tavoittelevat ainoastaan omaa etuaan. Siis suurimmaksi osaksi käsitykseni elämästä on suunnilleen tuollainen.
Itse olen ollut aivan liian kiltti, empaattinen ja hyvin varovainen etten loukkaisi ketään. Olen ollut vietävissä.
Olen edelleen herkkä ja intuitiivinen.
Olen kovin yksinäinen nykyään. Lapsuuden perhe on valetta. Käsittelen sitä kovasti.
Vanhemmat ryyppäsivät ja hylkäsivät meitä koko lapsuuden ajan. Oli väkivaltaa ja psykooseja. Koin myös seksuaalista häiriökäyttäytymistä.
Aikuistuessa olen ollut väärissä porukoissa. Traumat koko ajan vain toistaneet itseään.
Väkivaltaisia alkoholisoituneita miehiä, kiusaavia ja hyväksikäyttäviä kavereita jne.
Työelämässä olen todella hyvä mutta uuvun enkä jaksa sosiaalisia kanssakäymistä, jännitän ja ahdistun. Kyllästyn ja täytyy päästä pakoon.
Siksi työpaikat ja kaupungit vaihtuvat usein, alakin.
Häpeän itseäni valtavasti. Syön tunteisiini paljon ruokaa. Juon alkoholia, nukun, käyn töissä, luen kirjoja ja pelaan rahapelejä.
Liikun edelleen joskus huonossa seurassa koska yksinäinen olen eikä minulla ole niin väliä. Kunhan saan vaikka sekoilla illan (vetää kännit) jossain seurassa ja sitten taas jatkan elämääni.
Olen koko ajan liikkeellä. Minulla on projekteja jotka eivät kestä. Olen menossa aina jonnekin ja edessä on pitkä liuta asioita millä aion pyrkiä loistavaan tulevaan mutta en vain jaksa.
Elän puolella liekillä enkä jaksa pitää kipinää yllä. Elämä on raskasta.
Kommentit (38)
Olet yhtä arvokas kuin muutkin ja sinulla on paitsi oikeus myös velvollisuus pitää rajasi.
Varsinkin hyväksikäytössä joku muu on ottanut vallan kehosta. Häpeä ja avuttomuus johtuu siitä ettei keho ollut omassa kontrollissa.
Jotkut miehet haluaa alistaa ja käyttää valtaa. He haistavat kyllä kuka on jo valmiiksi rikki ja helppo uhri. Hyväksikäyttö kattaa kaiken, ne vie rahatkin. Mitä pidempään sen antaa jatkua sitä vaikeampi on toipua.
He eivät lopeta, kiltin täytyy laittaa rajat. Sinun ei tarvi vastata puhelimeesi eikä avata oveasi kenellekään. Kun tajuat että sinun on otettava omat asiasi omaan valtaan, on kuin lamppu syttyisi. Kiusaajilta ei tukea tule mutta irtiotto kannattaa.
Mene itsepuolustus kurssille esim Krav maga peruskurssi. Katso YouTubesta EMDR videoita.
Toipuminen on hidasta mutta mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti et pysty muuttumaan eikä elämästä tule koskaan parempaa.
Hei Ap, tekstisi voisi olla minun kirjoittamani, pois lukien päihteiden käyttö. Mutta taustani on hyvin samanlainen, ja oireilu tänä päivänä.
Omalla polullani olen saanut paljon apua mm. kirjallisuudesta sekä vertaistuesta (mm. Facebookissa on vertaistukiryhmiä), ja seuraan myös Instassa monia kompleksista traumaa käsitteleviä asiantuntijoita ja traumaselviytyjiä. Englanniksi aiheesta löytyy paljon enemmän kuin suomeksi, Suomessa traumojen hoito on ikävä kyllä vielä aika alussa.
Älä kuitenkaan luovuta. Olen itsekin meinannut luovuttaa monet kerrat, mutta nyt hiljalleen alan ymmärtää, että vaikka elämästäni ei tullut sellaista kuin odotin, tai sellaista kuin "kaikilla muilla", se ei tarkoita, etteikö se silti voisi olla hyvää ja merkityksellistä. Onni ja hyvä olo ei tulekaan ulkopuolelta, tai muista ihmisistä, vaan sinusta itsestäsi. Ja silloin sinä voit myös siihen vaikuttaa itse.
Haluan siis vain sanoa, että et ole tuomittu voimaan huonosti myös tulevaisuudessa. Menneisyyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voit vaikuttaa. Sinä voit itse olla itsellesi se turvallinen aikuinen, joka sinulta puuttui.
Kovasti tsemppiä, et ole yksin noiden ajatusten kanssa!
Mua on auttaneet harrastukset. Onko jotain taitoa, minkä haluaisit oppia? Ala käymään vaikka laulu-, tanssi-, tai piirustuskursseilla ja ryyppäämisen sijasta käytä aikasi itsesi kehittämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas helpotti hetkeksi, kun piehtaroin lattialla ripulit housussa ja ulvoin sekä kiljuin kovaa samalla. Tää menee mulle terapiasta.
AP
Hienoa ap et oot löytänyt keinon joka helpottaa sun oloa. Ihan sama millainen se keino on, kunhan se auttaa.
Mä menisin trauman takia mieluummin johonkin muuhun kuin puheeseen perustuvaan terapiaan, musiikki- tanssi- tms kehoterapia? Kehosi ja hermostosi on ihan loppu. Alkoholi pitää kyllä jättää ekaksi, se estää paranemisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kärsin samoista ongelmista vuosia sitten kunnes putosin niin pohjalle että lähes kuolin.
Kun vihdoin ymmärsin kuoleman väistämättömyyden niin jotenkin suurin osa asioista jotka painoivat mieltäni katosivat.
Nyt en kertakaikkiaan välitä asioista jotka tapahtuu.
Jonain päivänä kuolen ja katoan maailmasta unohdukseen. Olen vain hiekanjyvä hiekkarannalla eikä se ole huono asia.
En hae kuolemaa vaan vastaanotan sen avosylin kun sen aika on.
Kaiken voi jättää taakseen eläessään niin kuin kaikki jää taakse kuolemassakin
Ei elämä ole niin vakavaa. Anna olla ja elä elämääsi eteenpäin. Kaikkea sattuu ja tapahtuu jokaiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa itselläkin. Pelkään hylkäämistä ym.
Yksi ystävä välillä on elämässä, sitten taas hylkää.
Minä hylkään traumatisoitunutta "ystävää" toistuvasti. Ei se tietenkään sille hyvä juttu ole. Ja vie luottamusta. Mutta en minä vaan kestä kaikkea. Traumaoireilu on tosi kamalaa, ja minun elämästäni on tullut sen myötä hirveää.
Luonnollisesti hänellä on hirveämpää, mutta ei se tieto vähennä minun tuskaani. En voi antaa toisen tuhota minun elämääni. Joten pelastaakseni itseni minun on otettava välillä kunnolla etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa nyt kirjoittaa paljon, mutta tunnistin aloituksesta itseni. Tosin minulla on ollut ihan ok koti. Itseä vaan kiusattiin paljon ja olin nuoruuteni lähes täysin ilman kavereita. Jäin ulkopuoliseksi kaikesta. Aloin jo tuolloin hävetä itseäni. Mietin, että olen huonompi kuin muut. Tavallaan luovutin. Lukioon asti kiusattiin. Silloin alistuin siihen kaikkeen ja keskityin vaan jaksamaan eteenpäin. Ei se vaan mennyt niin. Sain lukion käytyä, mutta vuosien jälkeen olen silti ilman ammattia. Jos edes sen saisin ja yhden koulun nyt jotenkin loppuun. Ihmisten kanssa on vaikeaa toimia. En luota muihin ja itsetunto on huono. Sitten taas kaipaan seuraakin. Olen ihan ok ihminen siinä mielessä, että pystyn ns hyvässä seurassa olemaan enemmän oma itseni. Usein silti joku ikävä juttu musertaa minut. Olen sitten edelleen ilman ystäviä.
Usein mietin kuinka kaikki menikin näin. Jotenkin vaan ajelehdin elämässäni ja keskityn pärjäämiseen. Jokin ilo on hävinnyt. Samalla koen vieläkin huonommuuden tunnetta. Tuttua on tuo mainitsemasi puolella teholla eläminen. Itsekin olin aiemmin spontaani ihminen joka halusi kokeilla kaikkea uutta. Sellainen rohkeampi. Sitten kiusaamisen myötä minussa nousi se varovainen ja jännittämiseen taipuva puoli esiin. Tosin introvertti ja ujompi olen ollut jo valmiiksi. Mielialat vaihtelevat ja välillä ahdistaa paljon. Tuttua viestisi asiat ovat.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa nyt kirjoittaa paljon, mutta tunnistin aloituksesta itseni. Tosin minulla on ollut ihan ok koti. Itseä vaan kiusattiin paljon ja olin nuoruuteni lähes täysin ilman kavereita. Jäin ulkopuoliseksi kaikesta. Aloin jo tuolloin hävetä itseäni. Mietin, että olen huonompi kuin muut. Tavallaan luovutin. Lukioon asti kiusattiin. Silloin alistuin siihen kaikkeen ja keskityin vaan jaksamaan eteenpäin. Ei se vaan mennyt niin. Sain lukion käytyä, mutta vuosien jälkeen olen silti ilman ammattia. Jos edes sen saisin ja yhden koulun nyt jotenkin loppuun. Ihmisten kanssa on vaikeaa toimia. En luota muihin ja itsetunto on huono. Sitten taas kaipaan seuraakin. Olen ihan ok ihminen siinä mielessä, että pystyn ns hyvässä seurassa olemaan enemmän oma itseni. Usein silti joku ikävä juttu musertaa minut. Olen sitten edelleen ilman ystäviä.
Usein mietin kuinka kaikki menikin näin. Jotenkin vaan ajelehdin elämässäni ja keskityn pärjäämiseen. Jokin ilo on hävinnyt. Samalla koen vieläkin huonommuuden tunnetta. Tuttua on tuo mainitsemasi puolella teholla eläminen. Itsekin olin aiemmin spontaani ihminen joka halusi kokeilla kaikkea uutta. Sellainen rohkeampi. Sitten kiusaamisen myötä minussa nousi se varovainen ja jännittämiseen taipuva puoli esiin. Tosin introvertti ja ujompi olen ollut jo valmiiksi. Mielialat vaihtelevat ja välillä ahdistaa paljon. Tuttua viestisi asiat ovat.
Hyvin kirjoitit. Pystyn samaistumaan paljolti tähän. Olen keski-ikäinen mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille vastanneille. <3
Elämä on kummallista aikaa, vaikeina hetkinä kirjoittaminen helpottaa. Säilytän ketjun ja luen tätä kun tarvitsen taas ajatuksilleni järjestystä, sain hyviä neuvoja teiltä.
Paljon onnea matkaan muillekin selviytyjille.
Hyvää viikonloppua!
AP
Sun täytyy tuntea ja läpielää sun tuska. Vain siten pääset siitä! Rauhoitut ja vietät aikaa yksin ja ala tuntemaan, mitä ne traumat on sulle tehneet ja aiheuttaneet. Vain siten pääset niistä.
Ymmärrän niin hyvin, että koet elämän olevan raskasta. Itse koen aivan samoin. Täytän pian 50 ja tuntuu, että olen aivan loppu. Etten vaan enää jaksa.
Minulla on taustalla alkoholismia ja narsismia lapsuuden perheessä. Siitä huolimatta elämäni on sujunut monella tapaa ihan hyvin. Olen suorittanut yliopistotutkinnon, toiminut arvostetussa ammatissa kohta 25 vuotta, löytänyt hyvän puolison ja saanut lapsia.
Silti koen joka päivä itseni huonommaksi kuin muut. Kuten ap, koen muut ihmiset usein ylimielisinä, ahneina tai k**ipäisinä. Hyvin usein uskon ihmisten ajattelevan minusta pahaa. Olen pessimistinen ja pelkään usein pahinta. Kuten ap, pelkään ihmisiä ja elämää.
Olen käynyt terapiassa parikin jaksoa, mutta mikään ei tunnu tuota päässäni olevaa perusasetelmaa muuttavan.
On todella raskasta elää näin.
Jordan Petersonilla on ajatuksia siitä, miten mieli toimii kun maailmankuva murtuu. En osaa itse selittää lyhyesti.