Onko hirveä loukkaus sanoa toiselle, että hän esittää marttyyria?
Sanoin näin eräälle henkilölle, ja hän loukkaantui verisesti. Vaikka myönnän olleeni ehkä ajattelematon, en voi perua sanojani, koska hän todellakin käyttäytyy marttyyrimaisesti. Tarkoitin siis, mitä sanoin.
Miten asian olisi voinut sanoa kauniimmin?
Kommentit (7)
loukkaantuvat kaikkein verisimmin ja saavat uutta vettä myllyynsä: Nythän hän on kahta isompi marttyyri kun sinäkin olet loukannut häntä.
Jos hän oikeasti on marttyyri niin kumminkin salaa nauttii siitä, että taaskaan ei kukaan ymmärrä ja aina minut käsitetään väärin ja kukaan ei arvosta taaskaan mitä uhrauksia teen ja mitä kaikkea joudun kärsimään.
mutta joskus asiat on vain sanottava. Mä inhoan sitä marttyyrimodea, "Kiittämättömyys on maailman palkka" ja elävä kynnysmatto...
Huokaus.
En voi pyytää anteeksi, ja tämän henkilön (joka on muuten äitini) kanssa on yleensäkin vaikea selvitellä ristiriitoja. Hän ei haluaisi puida asioita koskaan loppuun. Hän saattaa kuitata asian sanomalla "ei nyt viitsitä puhua tästä, kun kaikille tulee vain paha mieli" tai "älä nyt viitsi enää jauhaa tästä, antaa olla".
Minä taas haluan yleensä selvittää ristiriidat niin, että molemmat ymmärtävät toisen sanomisten/ tekemisten motiivit ja lopputuloksena on molempia tyydyttävä tasapaino tai kompromissi. Jos yritän mennä jutuissa yhtään syvemmälle (ja ihan asialliseen sävyyn), äiti kääntää kaiken syyn itseensä, alkaa itkeä ja haukkua itseään. Sitten hän saattaa viikonkin olla ihan masiksessa, koska on niin kuulemma kamala ihminen eikä osaa tehdä mitään koskaan oikein. En sitten tiedä, onko hänellä oikeasti niin huono itsetunto vai onko tämä vain keino saada huomiota omille uhrauksille ja pätemiselle.
Raivostuttavaa.
ap
Mun äiti on kans pahimman luokan marttyyri =). Sillä on aina oikeus puuttua mun tekemisiin ja neuvoa kaikessa.. Ja aina muistaa kertoa kuinka hän on aina tehny kaiken aivan yksin, eikä kukaan ymmärrä. Ja riidat jää aina sopimatta, ne vaan unohdetaan. Äiti saa sanoa vaikka miten rumasti (kun on kerran mut synnyttänyt ja ilman isän apua joutunut siis yksin kasvattamaan) eikä sanomisiaan ikinä ole anteeksi pyytänyt. Ja jos minä sanon jotakin mussuttaa ainakin pari vko.a.
ihan kauhean sammakon ja loukannut minua. Ja kyllä minäkin pyydän, jos aihetta on. Mutta kun tällä kertaa anteeksipyyntöni olisi nöyristelyä: voi kiltti äiti, en mä sitä tarkoittanut, et sä oikeasti mikään marttyyri ole.... mikä ei ole totta.
ap
kukapa sellaista haluaa itsestään myöntää. Mutta jos näin todellakin on, älä häpeä sanojasi. Seiso myöhemminkin sanojesi takana, perustele tietenkin tarvittaessa jos sinut tilille laitetaan.