Onnistuisiko omavaraisesti eläminen jossain syrjäkylällä kaukana ihmisistä?
En jaksa enää tätä oravanpyörää, enkä ihmisiä.
Olen jo vuosia haaveillut muuttavani metsän keskelle johonkin mökkiin asumaan.
Kasvattaisin siellä ruokani pääosin itse.
Oma kasvimaa; lanttua, kaalia, porkkanoita, nauriita, pinaattia, raparperia, kurpitsaa, sipulia, kurkkua, tomaattia, härkäpapua ja perunoita.
Kalastaisin, sienestäisin, marjastaisin (puolukat, juolukat, variksenmarjat, hillat, mustikat jne...)
Keräisin erilaisia yrttejä esim. nokkosta, voikukan lehtiä ja mustikan lehtiä.
Vuohen ja lampaita voisin ottaa.
Luopuisin sähköstä.
Jos kiinteistövero olisi halpa noin 50e vuodessa, muita kuluja ei juurikaan olisi.
Voisiko metsässä elää omavaraisena erakkona?
Justiinsa katsoin että mökkie hinnat korvessa muutamia tonneja.
Uskaltaisiko irtisanoutua ja toteuttaa tällaista unelmaa?
Kommentit (31)
Turha kituuttaa oravanpyörässä, toteuta unelmasi!
Wc-paperia ja suolaa joutuisit ainakin ostamaan. Mutta eivät maksa paljoa.
Jos joudut kysymään muilta, niin ei todennäköisesti onnistu sinulta. T. Vaihdantataloudessa elävä.
Ihan just alkaa loputon kinaaminen siitä että et kuitenkaan pysty elämään TÄYSIN omavaraisesti. Eli väärin erakoiduttu jollet tee itse tulitikkujasi ja väsää vessapaperiasi koivuntuohesta.
Luopuisit sähköstä? Kyllä menee vaikeaksi.
Onnistuuhan se. Voit asua vaikka yksin saaressa. Katsoisin loma-asuntojen puolelta taloa.
Itselläkin täysin samat ajatukset.
Laskin että elämiseen menisi kuussa alle 200e.
Mutta mitä sitten tekisin kun säästöt loppuvat?
Säästöt riitäis tolla rahankulutusmäärällä ehkä 15 vuodeksi.
Toisaalta pitäisi vaan uskaltaa ja elää hetkessä. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka elämä loppuisi huomenna.
Itse mietin tätä asiaa vakavasti.
Enää rohkeus puuttuu. Lisäksi pelkään lähipiirin reaktiota, vaikka toisaalta ei niistäkään tarvitsi välitää.
Oma elämä
Täs tulee nyt olemaan tosi tärkeätä se että omavaraisuus asteen pitää olla sit 100%, muuten olet aivan turha wannabe-erakko
Onnistuu, jos ei ala mitenkään niuhoksi ton omavarasuuden kanssa. Tulitikut, suolat, wc paperi kaupasta, lisäksi jos tekee ruoan suhteen välillä tiukkaa niin ostaa kaupasta.
Siellä se nimenomaan onnistuisi. Onnea. Sillä lailla isovanhempani elivät vielä 20-30-40-luvuilla.
Aiheesta on ainakin kolme ketjua . Mitä syrjemmässä asuu, sen järkevämpää on pitää diplomaattiset suhteet harvalukuisiin naapureihin, jos lähimpään asuttuun taloon on vaikka kymmenen kilsaa niin hyvin rauhassa saa olla joka tapauksessa. Jos vetäytyy työelämästä niin p-savon syrjäseudut, Pielisen Karjala, Kainuu ovat hyviä alueita, työtöntä ei siellä katsella nenän vartta pitkin ja asumatonta seutua riittää. Tuulivoimaloitakaan ei tule 40 km:n etäisyydelle itärajasta.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3657203/hyvat-survivalistit-ja-preppaaj…
https://www.vauva.fi/keskustelu/4544362/voisiko-korvessa-elaa-lahes-oma…
https://www.vauva.fi/keskustelu/4672498/voisiko-suomessa-elaa-ruoan-suh…
Osta ensin se mökki alueelta jonne haluat mennä. Älä sano ensin irti itseäsi työpaikasta. Harjoittele ansin aasumalla lomasi siellä. Hanki myös varusteita joita tarvit siellä. Osta se mökki riittävän isolla tontilla, jotta saat lämmitykseen tarvittavat puut tontilta. Mökin vieressä pitäisi olla myös hieman peltoa ajatellen viljelyä. Niin ja ulkorakennus, jossa voit pitää jonkun kotieläimen. Niin ja mielellään sen verran etelästä, että marja-ja hedelmäpuut kasvavat.
Syksyllä jos olet ahkera keräämään sieniä ja marjoja niin saat sen verran rahaa että saat sähköt maksettua, vaatteet ostettua ja puhelinlaskun hoidettua.
Viljele, kalasta, metsästä.
Ei ole helppoa päästä 100% omavaraisuuteen, mutta lähelle pääsee.
Vierailija kirjoitti:
Loistava dokkari erakkosisaruksista
Katso Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-3525700
Ai tuollaisiakin erakoita on, mutta näköjään nekään ei kuvan perusteella tule toimeen ilman perämoottoria. Soutaminen olisi kyllä kunnon puolesta parempi juttu...
Periaatteessa puuta hajottamalla ja keittämällä tarpeeksi on mahdollista saada alkeellista paperimassaa aikaseksi, sitä sitten painella ohuiksi levyiksi tiheää sihtiä vasten ja kuivatus päälle niin jo vain on paperia, voihan se vähän karhealta alkuun tuntua tietysti :D
1900 luvun alkupuolella ja puolessavälissä suurin osa Suomalaisista eli tuolla tavalla.
Ei silloin kaupassa paljon ruokaa edes myyty.
Jos sisua riittää siitä vaan.