Kuinka usein olette viikonlopun erossa puolisostanne?

Nyt kesällä ollaan oltu varmaan 6 vklp erossa. Osittain johtuu siitä, jos jompikumpi haluaa lähteä kavereiden kanssa johonkin festarit ym, niin toisen pitää jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Tuli muutenkin oltua erossa pariviikkoa putkeen kun mies oli mökillä rakentamassa, nautin kyllä omasta ajasta!

Välillä ei juuri ollenkaan ja välillä useammin . Yhdessä olemme olleet 23 vuotta. 

Nyt tiedossa on ainakin se, että mies lähtee ystäviensä kanssa Liverpooliin, minä taas pariksi viikonlopuksi Helsinkiin. 

En tiedä onko mies jonkun viikonlopun syksyllä mökilläkin, minä en Muinaistulien yön jälkeen siellä oikein viihdy ( ennen joulua). Mutta toisaalta siellä aina tapaa miehni ihania sukulaisia, joten välillä syysärsytyksestä huolimatta lähden. 

Me tehdään molemmat vaativaa asiantuntija työtä. Kalenterit synkataan aina, kun satutaan samaan aikaan kotiin. Harvassa on viikoilla ne päivät, viikonloppuisin usein vaimo keikoilla tai itse mökillä. Ennemminkin voisi kysyä: ehdittekö ikinä viikolla tai viikonloppuisin näkemään? Ja kyllä, avioliitto on onnellinen 😀

1-2 krt vuodessa. On ok.

Tehdään molemmat töitä ma-pe. Tykätään reissata yhdessä. Koko vkl ollaan erossa pari kertaa vuodessa, yksittäisiä öitä alle 10.

1-2 kuukauden välein. Minä menen vanhempien ja sisarusten luo kyläilemään.

Miten milloinkin. Töiden takia aikaisemmin jatkuvasti, reissujen takia aina välillä. Toki ollaan jo viikotkin pääsääntöisesti erossa suurimman osan vuotta, kesäisin pari-kolme kk jatkuvasti kimpassa lukuunottamatta just joitain viikonloppuja.

Noin kerran kuukaudessa hän menee tapaamaan nuorinta lastaan toiselle puolelle Suomea. (Ja syyt siihen että järjestelyt menee näin, ovat harkittu tarkkaan ja ei liity tähän.) Asia on minulle ok. Introverttinä rakastan näitä viikonloppuja. Käyn kaupassa, kirjastossa ja menen kotiin. Teen just mitä huvittaa, eli käytännössä en juuri mitään. Luuhaan pieruverkkareissa, en laita tissiliivejä, en harjaa hiuksia. Luen, katson leffoja, vauvapalstailen. Laitan ruokaa jos huvittaa, jos ei niin pipo päähän, crocsit jalkaan ja haen pizzan (ei oo woltteja tai vastaavia täällä). Joskus juon kaljaa. Saan olla yksin ja hiljaa. Ihania, voimaa antavia viikonloppuja.

Jos aina nyhäisi yhdessä tulisi hulluksi. Kummallakin omat harrastukset ja kaverit. Toki on yhteisiäkin viikonloppuja.

Vaimo käy pari kertaa vuodessa pari viikkoa kotimaassaan. Minä muutamana viikonloppuna kavereideni kanssa jossain. Voinpa käydä viikon reissulla vaikka etelässä tai työmatkalla.

Ei se mikään ongelma ole parin vuosikymmenen yhteiselon jälkeen. En silti haluaisi elää etäsuhteessä. Tai niin, että toinen kävisi viikot töissä jossain muualla.

Harvoin jos koskaan koko viikonloppua. Yhdessä yli 40 vuotta.

Yhdessä ollaan oltu 25 vuotta ja joskus suorastaan pakotan miehen lähtemään lasten kanssa tai yksinään mökille. Näin tapahtuu ehkä 5-6 viikonloppuna kesäkauden aikana ja välillä mies on pitempäänkin mökillä.

Sanoin jo silloin, kun miehellä oli mökkikuume, että en ala käymään siellä joka viikonloppu ja se oli ihan ok miehelle. Se vaan on tosi, että jos olemme mökillä, niin täällä kotona omakotitalossa ja pihalla ei tapahdu mitään, joten silloin jään kotiin ja mies saa mennä. En ole myöskään mikään kalastaja ja marjoja tai sieniä ei tarvitse älyttömästi, joten niidenkään takia en viitsi mökille lähteä. Viihdyn yksin todella hyvin, vaikka miehen ja perheen kanssa on tietenkin yleensä myös tosi mukavaa.

Usein. Puoliso tekee vuorotöitä ja vapaapäivät osuu meillä harvoin samalle viikonpäivälle, joten käyn mökillä ja kavereiden kanssa kalareissuilla ym viikonloppuisin.

Sillon kun vapaat osuu puolison kanssa samoille päiville niin tehdään yhdessä asioita.

Olemme olleet yhden viikonlopun erillään 20 vuoden avioliiton aikana. Silloinkin oli hirveä ikävä toista koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet yhden viikonlopun erillään 20 vuoden avioliiton aikana. Silloinkin oli hirveä ikävä toista koko ajan.

Kysyn ylänuolittajilta, että eikö tuo ole läheisriippuvuutta eikä rakkautta?

Ennen korona-aikaa viikonloppuja harvoin. Silloin kuin vanhempani vielä eli, vietin hänen luonaan joulun ja kesällä ainakin viikon verran, lisäksi kävin keväällä ja syksyllä viikonloppuna, mutta joillakin kerroilla puolisoni oli mukana. Muita reissuja tein harvakseltaan, ehkä kerran-kaksi vuodessa. Puolisolla samoin.

Arkena sitten oltiin enemmänkin erossa, koska minulla oli työmatkoja.

Yhden kerran olemme olleet erossa viikonlopun, kun olin synnärillä (tai mikä lapsivuodeosasto se virallisesti on) ja lapsi syntyi perjantaina, kotiin päästiin maanantaina. Se on ainut kerta. Yhdessä ollaan oltu 19 vuotta.

1990-luvulla opiskelin ja mies oli töissä 360 km päässä. Viikot siis oltiin erossa, mutta ei välttämättä nähty joka viikonloppukaan, saattoi mennä pari viikkoa näkemisten välissä.

Vierailija kirjoitti:

Luuhaan pieruverkkareissa, en laita tissiliivejä, en harjaa hiuksia. Luen, katson leffoja, vauvapalstailen.

Kuulostaa itselleni ihan normiviikonlopulta (ja ylipäänsä vapaa-ajalta) myös silloin, kun puoliso on kotona. En koskaan käytä kotona rintsikoita, pukeudun legginseihin ja tunikoihin, kampaan hiukset jos jaksan, vauvapalstailen parhaillaankin (puoliso katselee äänistä päätellen Bondia tai jotain vastaavaa), katson kohta itse Areenasta jotain sarjaa, jos löydän mielenkiintoista, ja jos silmät vielä pysyvät auki niin päivän päätteeksi luen jotain.

Kohtuus kaikessa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme olleet yhden viikonlopun erillään 20 vuoden avioliiton aikana. Silloinkin oli hirveä ikävä toista koko ajan.

Kysyn ylänuolittajilta, että eikö tuo ole läheisriippuvuutta eikä rakkautta?

Voi olla, en tiedä ja toisaalta ihan sama miksi sitä kutsut. Me vaan viihdytään toistemme seurassa paremmin kuin kenenkään muun seurassa.