Mistä saan "todistuksen" Suomeen muutostani?
Paluumuutimme takaisin Suomeen kolme vuotta sitten. Nyt tarvitsen todistuksen siitä, että saan myytyä muuttoauton. Eli tarvitsen dokumentin, että olen saapunut Suomeen silloin ja silloin.
Tein kyllä muuttoilmoituksen, mutta kelpaako se todisteeksi? Muuttoilmoitushan ei takaa, että asun maassa. Ilmoituksenhan voi tehdä netissäkin.
En ilmoittautunut työttömäksi, vaan lähdin heti hakemaan töitä.
En saanut töitä, joten aktivoin vanhan toiminimeni, jonka puitteissa tein hommia. Mutta toiminimen aktivoiminenhan ei takaa, että olen Suomessa.
Mitä ideoita?
Kommentit (20)
epäilen tuota muuttoilmoitusta sen takia, että ihmiset ovat kirjoilla milloin missäkin. Itsekin olen "muuttanut" kaverilleni (vaikka en siis mihinkään muuttanut) kerran, että sain paremmat päivärahat. Tai ihmiset "muuttavat" lapsiaan muualle, jotta saa tiettyihin kouluihin.
tekevät päätökset sen asuinpaikan mukaan, mikä väestörekisteristä löytyy.
Jos sulla ulkomailta muuttoautona tuotu auto, niin sähän tullasit sen auton tullessasi? Auton on täytynyt olla sun omistuksessa se kolme vuotta, vähintään 6kk ulkomailla. Eikö se auton tullauspaperi tässä tapauksessa ole se paperi?
Soita tulliin, että minkä paperin tarvit.
väestärekisteriin pitäisi tehdä ilmoitus maasta- ja maahan muutosta, eli maistraatista varmaan pitäisi saada joku paperi, koska on muuttanut takas Suomeen.
epäilen tuota muuttoilmoitusta sen takia, että ihmiset ovat kirjoilla milloin missäkin. Itsekin olen "muuttanut" kaverilleni (vaikka en siis mihinkään muuttanut) kerran, että sain paremmat päivärahat. Tai ihmiset "muuttavat" lapsiaan muualle, jotta saa tiettyihin kouluihin.
Se on lain ja autonmyynnin kannalta ihan yksi lysti, että oletko OIKEASTI ollut siellä missä väität vai vaikka kuussa, koska juuri ja vain sillä on väliä, missä virallinen kotipaikkasi on. Voithan sä käytännössä vaikka matkusta maailman ympäri kaksi vuotta, mutta jossain sulla on virallinen kotipaikka, jossa äänestät ja sua verotetaan ja niin edellen ja näillä tekijöillä (etenkin verotuksella) on väliä - ei sun ruhosi fyysisellä sijainnilla.
Näille kahdella taholle sinun on tiettävästi pitänyt ilmoitta jo 3 vuotta sitten muuttostasi, joten eiköhän heiltä löytyisi tästä ilmotuksesta myös todiste ?
Meillä se hoitui maastalähtöleimalla ja lentolipulla. Suomessa olon voi todistaa esim. Suomessa tapahtuneilla luottokortti- tai pankkikorttimaksutapahtumilla. Ex-kotimaassamme todistukseksi maassa asumisesta kävi mm. sikäläiseen osoitteeseen omalla nimellä tullut ja maksettu sähkö-, vesi- tai kaasulasku.
on nimenomaan väliä jokaisella päivällä minkä on ollut maassa ja maasta pois, jokaisesta pitää tehdä "tiliä" tulliin.
Itse kamppailin vähän samanlaisen pulman kanssa, sillä olin kotiäiti, joten miten todistan maassaoloni... Vein sitten kasan kotihoidontuki- ja lapsilisäpäätöksiä, luottokorttilaskuja ym. Eivät tullista antaneet mitään selkeää vastausta mikä "riittää" tai oikeastaan olisivat kai haluneet tiliotteet, mutta minusta tuntui tyhmältä antaa niitä. Siis joku yksityisyys kai ihmisillekin sallittakoon... :) Siis olisivat nähneet, että "Jaa, kävi Cittarissa, ei siis ollut ulkomailla..." Pistin kaikki paperit mappiin (oli siellä ne tiliotteetkin) ja marssin sen kanssa tulliin. Aikansa pläräsivät ja ottivat joistain kopioita, mutta lopulta asia tuli hoidettua. Ja siis kaikista maasta poistumisista pitää myös tehdä ilmoitus, ne sitten vastaavasti pidentävät sitä aikaa, minkä auto pitää olla käytössä Suomessa. On siis joskus todella tarkkaa. Miehellä riitti yksi paperi työnantajalta, että oli Suomessa töissä, ei tarvinnut todistella missä oli "oikeasti". Mutta ilmeisesti kotiäidit ja muut "epäselvät" tapaukset on epäilyttäviä... :)
katos kun juuri sillä kirjoill aololla on väliä
epäilen tuota muuttoilmoitusta sen takia, että ihmiset ovat kirjoilla milloin missäkin. Itsekin olen "muuttanut" kaverilleni (vaikka en siis mihinkään muuttanut) kerran, että sain paremmat päivärahat. Tai ihmiset "muuttavat" lapsiaan muualle, jotta saa tiettyihin kouluihin.
Se on lain ja autonmyynnin kannalta ihan yksi lysti, että oletko OIKEASTI ollut siellä missä väität vai vaikka kuussa, koska juuri ja vain sillä on väliä, missä virallinen kotipaikkasi on. Voithan sä käytännössä vaikka matkusta maailman ympäri kaksi vuotta, mutta jossain sulla on virallinen kotipaikka, jossa äänestät ja sua verotetaan ja niin edellen ja näillä tekijöillä (etenkin verotuksella) on väliä - ei sun ruhosi fyysisellä sijainnilla.
minulla olgelmana oli miten todistan sen, että olen myös ollut maassa. Siihen ei omakotitalot ja muut riittäneet vaan vasta tuo mappiselvitys tepsi. Kokeiltiin kyllä ensin muuten.
17
Meillä oli hieman samantapainen tilanne, en tosin halunnut myydä autoa, mutta saada siitä ajorajoituksen pois (muuttotavarana tulleella autolla ei saa ajaa muu kuin omistaja ja tämän puoliso, olikohan se 2v muutosta).
Tiliotteet kävivät todistukseksi. En ollut myöskään töissä, joten palkkatodistuksia ei ollut. Muuttotodistus sinänsä ei riitä, koska pitää todistaa asuneensa koko ajan täällä.
Ja kyllähän sun on pitänyt suomeen muuttaessasi tullissa hoitaa autoasiat kuntoon.
soitin aamulla tulliin.
He ensin sanoivat, että tiliotteesta kopio. Mutta meillä on miehen kanssa yhteinen tili, ja miehen palkka oli komennuksen vuoksi muutenkin tullut Suomen tilille.
Lopulta he sanoivat, että se kelpaa, että pyydän naapureilta todistuksen, että olen ollut paikalla.
Että tälleen...
olimme siis miehen komennuksella eu-maassa. Siksi mitkään etuisuudet eivät muuttuneet, eli en ole tehnyt mitään kela-ilmoituksia.
jos keksit jotain muuta paperia vielä tiliotteiden korvikkeena, niin voithan ottaa ne mukaan. Luottokorttilaskuja nimelläsi, harrastusmaksuja, lasten päivähoito/kerho/harrastusmaksuja jne. Mutta hyvä jos naapureiden todistus riittää.
On se hassua, kun pitää todistella olemassaoloaan... :)
17
soitin aamulla tulliin. He ensin sanoivat, että tiliotteesta kopio. Mutta meillä on miehen kanssa yhteinen tili, ja miehen palkka oli komennuksen vuoksi muutenkin tullut Suomen tilille. Lopulta he sanoivat, että se kelpaa, että pyydän naapureilta todistuksen, että olen ollut paikalla. Että tälleen...
olimme siis miehen komennuksella eu-maassa. Siksi mitkään etuisuudet eivät muuttuneet, eli en ole tehnyt mitään kela-ilmoituksia.
Myös miehen komennuksella eu-maassa ollut
eikös muuttoilmoitus ja esim isännöitsijän todistus käy?
olemme omia isännöitsijöitämme. Onko sanaani luottamista...?
Muuttoilmoituksen voi tehdä ihan koska tahansa ja minne tahansa.
ap
työttömäksi" et hiffannut?
Tuota, voisitko, ap, vielä tarkentaa, kenelle tarvitse ko. todistusta. Eiköhän se väestörekisteriote asumismuutoksesta ole se ainoa todiste, joka sinulla on, ja kai sen sitten vaan on käytävä...
mistäköhän saan tuon väestörekisteriotteen? Väestörekisterikeskuksestako?
ap
Suomessahan ihmisellä voi olla vain yksi vakituinen kotiosoite. Sitä on siis uskottava.