Milloin pääsee turvakotiin?
Ei asuta miehen kanssa yhdessä eikä ole lapsia. Olen kotona yksin ja mies missä lienee.
Tilanne kärjistyi eilen ja olen taas mustelmilla ja ruhjeilla.
Pääseekö turvakotiin vaikka uhka ei ole enää akuuttia eikä asuta yhdessä. Tarvitsisin apua.
Kommentit (19)
Yritän jaksaa käydä huomenna lääkärillä. Poliisit kävi tilanteessa kirjaamassa ilmoituksen. Koitin saada miestä pois päältäni eli löin itsekin lähimmälle esineellä kun kuristi kurkusta, mies soitti itse poliisin ja koitti saada musta syyllistä ja sanoi jälkien olevan itseaiheutettuja. (Kyllä, itsepuolustusta). En ehtinyt ihan rekisteröimään mitä kaikkea siinä tapahtui.
Oon vaan hädissään ja itkuinen ja pelottaa olla yksin, vaikka miehellä ei ilmeisesti avainta olekaan j apääsen kyllä turvallisesti lähtemään.
Mutta onko tämä tarpeeksi vakavaa turvakodille kun lapsia ei ole, onneksi?
Tiedän että paikoista on pulaa ja hävettää jos vien jonkun vieläkin enemmän tarvitsevan paikan.
En vaan haluaisi olla yksin. Minkälaista siellä on?
Ap
Turvakotiin menolle ei ole kriteereitä. Jos pelkää ja on ollut väkivaltaa, fyysistä, henkistä, seksuaalista jne. niin ottavat kyllä vastaan. Lapsia ei tarvitse olla. Jos tilaa ei ole, niin sitten toki eivät ota vastaan.
Mulla on tosiaan myös ptsd ja viime aikoina pahentuneita paniikkikohtauksia lähes päivittäin ja nyt koko ajan pelkotila vaikka tiedän, että olen fyysisesti turvassa. Onko siellä myös mt-puolen ammattilaisia? Saako siellä hajota?
Ap
Nuo pienempien ja heikompien hakkaavat ja pahoinpitelijät on maan alinta sakkaa.
Taas?
Älä nyt sano että aiot takaisin? 😯
Vierailija kirjoitti:
Yritän jaksaa käydä huomenna lääkärillä. Poliisit kävi tilanteessa kirjaamassa ilmoituksen. Koitin saada miestä pois päältäni eli löin itsekin lähimmälle esineellä kun kuristi kurkusta, mies soitti itse poliisin ja koitti saada musta syyllistä ja sanoi jälkien olevan itseaiheutettuja. (Kyllä, itsepuolustusta). En ehtinyt ihan rekisteröimään mitä kaikkea siinä tapahtui.
Oon vaan hädissään ja itkuinen ja pelottaa olla yksin, vaikka miehellä ei ilmeisesti avainta olekaan j apääsen kyllä turvallisesti lähtemään.
Mutta onko tämä tarpeeksi vakavaa turvakodille kun lapsia ei ole, onneksi?
Tiedän että paikoista on pulaa ja hävettää jos vien jonkun vieläkin enemmän tarvitsevan paikan.
En vaan haluaisi olla yksin. Minkälaista siellä on?Ap
Palaatteko yhteen ihanasti?
Jouluaattona aukeaa siinä saunanlämmityksen ja kirveenhaun välisenä aikana.
Lopeta se jännä miehen paneminen. Turvakoti ei sinua pelasta kyllä jännä mies lopulta tappaa naisen aina.
Miten mies pääsi sisälle kotiisi? Jos sillä on avaimet, niin heti lukko vaihtoon. Turvakotiin voit varmaan soittaa heti.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tosiaan myös ptsd ja viime aikoina pahentuneita paniikkikohtauksia lähes päivittäin ja nyt koko ajan pelkotila vaikka tiedän, että olen fyysisesti turvassa. Onko siellä myös mt-puolen ammattilaisia? Saako siellä hajota?
Ap
Ohjaajat eivät ole mt-puolen ammattilaisia, mutta ohjaavat kyllä avun piiriin. Hajota saa ja aika hajallahan sinne mennään.
Täs on nyt tää juttu, että asutte erillään ja miehellä ei ole avainta asuntoosi, niin koska fyysisen turvan tarve ei ole akuutti ja sinulla on koti, jossa voit turvallisesti olla, niin en tiedä miten suhtautuvat, koska turvakodissa ollaan yleensä juuri siksi, että kotona ei voi joko fyysisen tai henkisen väkivallan takia olla, ja haetaan siellä sitä uutta asuntoa ja odotellaan sen saamista. Samalla hoidetaan usein poliisi-, lääkäri-, lasu-, perheterapia- ja oikeusapukuvioita ja yritetään hoitaa samalla normaalia arkea. Vuorokausihinta on monta sataa, joten patistelevat kyllä pois sieltä heti kun mahdollista eli kun asunnon on saanut ja avaimet käteen. Ja tosiaan seuraavat jo jonossa.
Onko mies sellainen, että hän vainoaa sinua kotisi ulkopuolella ja saattaa käydä kimppuun? Vai onko tämä enemmän psyykkinen juttu, ettet pääse tuosta miehestä eroon eli tarvitsisit siihen tukea, siis terapiaa? Vai ylipäätään ahdistavat ajatukset ja akuutti psyykkinen hätä, joilloin psykiatrian poliklinikka voisi olla oikeampi osoite. Soita turvakodille vaikka heti, ja selosta tilanteesi. He kyllä neuvovat, mitä sinun on syytä tilanteessasi tehdä. Ainakin nuo fyysiset vammat on syytä lääkärin dokumentoida, jos ei ole jo.
Voisko mennä turvakotiin syömään ja saamaan lahjoja,kun kotona ei ole vara?
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/ilmainen-herkku-jota-suomala… kannattaa syyä noita.
Nyt lopetat kitinän ja kiltisti vaan miehen luo ja sakset auki.
Osta oveen turvaketjuja, äläkä avaa ovea edes sen verran mitä turvaketju antaa myöten. Jos on tulossa kirveen kanssa, niin kutsu poliisi. Turvakoteja on liian vähän ja niitä ei pitäisi kuormittaa turhaan. Vaihda asuntoa, muuta muualle, äläkä kerro miehelle osoitetta. Muuta osoite salaiseksi.
Turvakoti on oikea paikka jokaiselle, jonka elämään on kuulunut väkivaltaa sen jossain muodossa. Ei turvakotiin menemistä pidä aristella. Turvakoti on palvelu, jossa on toki ovessa lukot, mutta lisäksi siellä osataan hoitaa väkivallan kohdanneita ihmisiä. Sieltä saa keskusteluapua ja apua järjestää elämää uusiksi, niin, että väkivalta ei siihen enää kuulu. Ap selvästi tarvitsee turvakotia. t: sosiaalityöntekijä
Onko hänellä avain sinun kotiin? Mene lääkäriin. Tee rikosilmoitus. Älä tapaa miestä enää. Jos hän ei usko, niin hae lähestymiskielto.