Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni on mennyt naimisiin muusta syystä kuin pelkästä rakkaudesta?
28.04.2010 |
Tuli mieleen kun luin tuota "raha ei tuo onnea" -ketjua, että joillekin se ehkä tuo. Kuten mulle. Mieheni on kyllä tosi kiva ja kiltti ja mukava ja kaikinpuolin hyvä kumppani ja isä, mutta ennen kaikkea hän on varakas, hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa ja turvallinen. Eli ei meidän naimisiinmeno mun puolelta mistään suuresta rakkaudenpalosta tapahtunut, tein järkiharkintaa ja totesin, että hän olisi monella tapaa kelpo ja mielekäs kumppani. Ja niin onkin. En valita, en koe tarvetta pettää häntä ja olen onnellinen.
Kommentit (8)
...siis perheen ja lapset. Ilman niitä olisin tuntenut olevani hylkiö.
Ja toinen syy oli miehen oikea "status". Oikeat elintavat, oikeat tärkeimmät arvot ja aatteet, oikea yhteiskuntaluokka, oikea älykkyysosamäärä ja kelvollinen ulkonäkö...
No joo, onnellinen en ole. Olisi kiva ollut joskus elämässään rakastaakin. Mutta perheestä olen kyllä tyytyväinen. Taatusti olisin vielä paljon onnettomampi ilman sitä. Enkä ole sellaiseen eläissäni törmännyt jolla olisi nuo oikeat "pakolliset" ja olisi vielä rakastettavakin... huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miettikääpä sitä...no nyt on perhe, mutta olen onneton.
Eli olemme olleet yhdessä lähes 10 vuotta. Kolme lasta. Välillä ollut vaikeita aikoja, nyt jo pitempään oikein onnellista ja mukavaa.
Emme ole naimisissa, mutta tulevaisuuden varalle, lähinnä toisen kuoleman, voisimme mennä naimisiin. Olemme puhuneet tästä.
Siis yhdessä olemme rakkauden vuoksi, nainmisiin voisimme mennä järkisyistä.
ja kun oli jo yhteinen lapsikin, niin mitäpä tuota miestä enää vaihtamaan.
Silti menin hänen kanssaan naimisiin ja ollaan edelleenkin naimisissa, kohta 25 vuotta tulee täyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onko se rakkaus vaimoon tai mieheen loppupeleissä kovinkaan tärkeää. Minulla ainakin rakkaus lapsiin pitää minut tiukasti avioliitossa kunnes lapset muuttavat pois kotoa. Sitten saatan haistattaa paskat koko toiselle puoliskolle sukuineen.
Rakkaus lapsiin saa jopa ihmisen siinä määrin itsekkääksi, että riskien välttämisen takia on valmis tekemään jopa kompromissejä lasten kasvattamiseen ja tulevaisuuden suhteen kunhan vaan lapsilla säilyy perhe (isä ja äiti).
Toki myönnän, että Suomessa vallitseva vanhempien epätasa-arvo saattaa vaikuttaa asiaan. Eli en tiedä hakisinko muutosta asiaan eron avulla jos olisi edes teoreettinen mahdollisuus saada lapset itselle ja päästä muuttamaan lasten ja oma elämä sellaiseksi kuin itse haluaa. Niin kauan kuin olemme ehjä perhe, olemme me vanhemmat kuitenkin tasa-arvoisia ja pääsen siten vaikuttamaan lasten kasvatukseen kompromissien kautta.
Ja voihan lapsista lopultaa kasvaakkin aika suoraselkäisiä, kun ei mailma ole itsestäänselvä kumpaankaan suuntaan ja ymmärrystä on kulttuurillisesti täysin vastakkaisista mailmoista.
ap:n kanssa samasta syystä naimisiin. elin tuossa suhteellisen tyytyväisenä melkein 20 vuotta ja sitten otin ja rakastuin. netissä ja ihan tavan köyhään duunariin, joka ulkonäöltäänkään ei ollut kovin kummoinen, jos vertasi mihin tahansa kauneusihanteeseen - minun silmissäni hän oli jumalainen.
netti"suhdetta" (ei siis mitään tapaamisia) kesti kaksi vuotta ja lopulta päädyin jättämään mieheni. netissä tapaamani mies oli jättänyt oman vaimonsa takiani jo aikaisemmin.
nyt olemme olleet yhdessä ihan vain rakkaudesta viisi vuotta.
ilmeisesti ole koskaan ollut rakastunut oikeasti. Kun tietää miltä se tuntuu, niin eihän sitä rahaan vaihda.