Onko normaalia että eka kerta oli pettymys?

Kaikki on normaalia

Onko normaali että joka kerta on pettymys?

Kundilla taas lienee vähän lerpahtanut olo kun et vastaa.

On.

Niistä henkilöistä, joiden kanssa eka kerta on tullut puheeksi, niin tiedän tasan yhden, jolle se ei ollut pettymys. Se yksi olin minä itse. Muita sitten kuunnellut olkapäätä tarjoten, kun ovat ahdistustaan puhuneet, pitkälti samoja kuvailuja käyttäen mitä sinä.

Tämän perusteella sanoisin että erittäin normaalia.

Mikään ei ole elämässä normaalia. Riippuu keneltä kysyy. Eka kerta on aina perseestä,vaikka soopaa sen ihanuudesta riittää.

Vierailija kirjoitti:

Niistä henkilöistä, joiden kanssa eka kerta on tullut puheeksi, niin tiedän tasan yhden, jolle se ei ollut pettymys. Se yksi olin minä itse. Muita sitten kuunnellut olkapäätä tarjoten, kun ovat ahdistustaan puhuneet, pitkälti samoja kuvailuja käyttäen mitä sinä.

Tämän perusteella sanoisin että erittäin normaalia.

Mikä heitä ahdisti / oli pettymys?

Menikö se ohi?

On normaalia. On myös hyvin tavallista, että kun uuden ihmisen kanssa ekaa kertaa,niin sekin on pettymys.

On vaikea tietää mitä haluaa, kun ei ole vielä kokeillut. Uuden ihmisen kanssa taas ei välttämättä osaa sanoa mitä haluaa tai rytmit ei vaan heti kohtaa. Sitä pitää yleensä kokeilla muutamn kerran, että tietää.

on normaalia 

Okei, kiitos vastauksista.

Onko sellainen surun tunne normaalia?

Onko oikeasti normaalia ettei toista edes haluaisi nähdä enää?

Ajatuskin siitä että hän koskettaisi ja muisto kuinka hän kosketti minua saa aikaan vilunväristykset.

Ap

Naisena et ole patriarkaatille mitään velkaa. Voimaannu hyvä sisko.

Meidän piti tyttöystävän kanssa naida ainakin 50 kertaa ennen kuin homma alkoi sujua. Oltiin toistemme ensimmäiset.

Vierailija kirjoitti:

Okei, kiitos vastauksista.

Onko sellainen surun tunne normaalia?

Onko oikeasti normaalia ettei toista edes haluaisi nähdä enää?

Ajatuskin siitä että hän koskettaisi ja muisto kuinka hän kosketti minua saa aikaan vilunväristykset.

Ap

Mistä se surun tunne tulee? Pettymys on tavallista, kun ei ollutkaan sellaista kun odotti.

Yleensä kuitenkin halutaan kokeilla uudestaan. Tekikö hän jotain mistä et tykännyt? Osasitko sanoa siitä? Oliko muutenkin hyvä keskusteluyhteys? ja puhuitteko asiasta etukäteen ja jälkikäteen? Oliko muu osuus kuin yhdytä kivaa? Oliko sellaista ollut aiemmilla treffeillä?

Vierailija kirjoitti:

Okei, kiitos vastauksista.

Onko sellainen surun tunne normaalia?

Onko oikeasti normaalia ettei toista edes haluaisi nähdä enää?

Ajatuskin siitä että hän koskettaisi ja muisto kuinka hän kosketti minua saa aikaan vilunväristykset.

Ap

Kauanko seurustelitte ennen seksiä?

Minkä ikäisiä olitte?

Satuttiko tai loukkasiko hän sinua?

Minä olen 25, ja juu olen myöhässä näissä jutuissa.

Hän on 28.

En sanoisi että seurustelemme, olemme olleet puol tuttuja, näimme toisiamme silloin tällöin noin kahden vuoden ajan.

Hän ei tehnyt mitään ikävää, mutta sattui kyllä aivan hirveästi.

En tiedä kuinka paljon saa kertoa yksityiskohtia mutta piti pitää tauko kun sattui / ei edes mennyt sisään

Keskustelu oli kai ihan okei, aika vaivaannuttavaa vain - minä en ole hyvä puhumaan, siitä otan vastuun.

Pettymys ei varmaan ole se suurin tunne, olen vain jotenkin todella surullinen ja koko homma kaduttaa ja kai hävettää nähdä hänet uudestaan kun se nyt oli aika, no, blääh kokemus ja nolottaa miten ja millainen olin ja kun se nyt meni aika kankeasti koko juttu.

Ap

Näin miehenä voin kertoa, että oma ensimmäinen kerta oli niin surkuhupaisa ja lyhyt suoritus, että en mielellään siitä kauheasti kehtaa edes puhua. Mutta kun olin kivan naisen kanssa, niin kyllä se siitä paremmaksi muuttui kokemuksen myötä. Hormonitkin saa pään niin sekaisin, varsinkin nuorena ettei siinä touhussa ole päätä eikä häntää.

Normaalia on ja alkuun ne useammatkin kerrat voi olla pettymyksiä. Älä ole itsellesi ankara, vaan anna aikaa uuden asian opetteluun. Ei kukaan ole seppä syntyessään.

No sanoisin, että taitaa olla vaan sellainen normaali "hävettää, en kestä" fiilis. Sellaine

joka välillä tulee, kun vaan elää liikaa oman pään sisällä. Sen mukaan ei voi elää elämäänsä tai jää kaikki kokematta. Rohkeasti vaan otat mieheen yhteyttä ja juttelet hänen kanssaan. Seksiä ei missään nimessä ole pakko lisää kokeilla, jos ei tunnu siltä. Voi olla sen juttelun jälkeen parempi olo.

Vierailija kirjoitti:

Okei, kiitos vastauksista.

Onko sellainen surun tunne normaalia?

Onko oikeasti normaalia ettei toista edes haluaisi nähdä enää?

Ajatuskin siitä että hän koskettaisi ja muisto kuinka hän kosketti minua saa aikaan vilunväristykset.

Ap

On normaalia tuokin. Varsinkin kun on käyttänyt aikaansa huonoon seksiin tyypin kanssa mistä ei välitä koska käytti sitä tarpeidensa tyydyttämiseen. Miehet soittelee perään. Niistäkään ei tarvitse välittää. Se haluaa vain lisää.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 25, ja juu olen myöhässä näissä jutuissa.

Hän on 28.

En sanoisi että seurustelemme, olemme olleet puol tuttuja, näimme toisiamme silloin tällöin noin kahden vuoden ajan.

Hän ei tehnyt mitään ikävää, mutta sattui kyllä aivan hirveästi.

En tiedä kuinka paljon saa kertoa yksityiskohtia mutta piti pitää tauko kun sattui / ei edes mennyt sisään

Keskustelu oli kai ihan okei, aika vaivaannuttavaa vain - minä en ole hyvä puhumaan, siitä otan vastuun.

Pettymys ei varmaan ole se suurin tunne, olen vain jotenkin todella surullinen ja koko homma kaduttaa ja kai hävettää nähdä hänet uudestaan kun se nyt oli aika, no, blääh kokemus ja nolottaa miten ja millainen olin ja kun se nyt meni aika kankeasti koko juttu.

Ap

Mitä ihmettä? Enpä ole typerämpää kuullut: ette edes seurustelleet, ette rakastaneet toisianne, olitte puolituttuja ja mela piti väkisin tunkea sisään vaikka ei olisi onnistunutkaan? Kumman älytön idea tämä oli?