Mitkä on sellaisia tilanteita että laitat ruokaa alusta lähtien? Esim. Viikonloput, kun tulee vieraita tai laitatko ihan arkenakin?
Millaisissa tilanteissa laitat ruokaa ihan itse? Eli muutakin kuin einesten lämmittämistä. Laitatko esimerkiksi viikonloppuisin tai kun tulee vieraita kylään? Vai ihan arkipäivinäkin?
Kommentit (35)
Salaatin teen suunnilleen joka toinen ilta (teen niin ison annoksen, että siitä syödään vielä seuraavan päivän lounaalla ja päivällisellä). Alusta saakka teen molemmille ruoat useimpina viikonloppuina ja muutamana iltana viikossa riippuen siitä, kuinka paljon on iltamenoja tai muuta iltatekemistä. Jälleen käytän hyväksi isoja annoksia, eli jos teen puolisolle vaikka lohikiusausta ja itselleni kasvis-härkapapu-kiusausta, niin molemmista tulee niin iso annos, että niistä syö kahteen kertaan ja menee vielä pakastimeen kaksi annosta kumpaakin.
Mutta kyllä meillä välillä eineksiäkin syödään
Aina kun laitan ruokaa. Eli lähes päivittäin.
Aika harvoin. Esim. fetan ostan valmiina, samoin rahkan. Viilin sentään teen itse, samoin jauhot.
Aina. En välttämättä kokkaa joka päivä, mutta ihan äärimmäisen harvoin on lounas ja/tai päivällinen lämmitettävää teollisuuseinestä, vaan teen itse isomman satsin, jota sitten lämmitetään tarpeen mukaan.
Oikeastaan joka päivä. Tykkään laittaa ruokaa. Meillä eineksiä syödään vain harvoin.
Aina, aniharvoin mitään eineksiä ostetaan.
Kyllä syödään viikottain jotain puolivalmista esim italianpataa tms. Pääosin itse. Valmisruokia ei syödä. Noutoruokaa 2-3 krt kuussa, ravintolassa 1-2 krt kuussa.
Käytän pakasteita esim falafeleja tai wokkeja, tomaatti/papusäilykkeitä, fetaa jne apuna, mutta muuten tehdään itse. Pinaattikeittoa syön suoraan valmisruokana pakkasesta.
Ei kai se vielä niin harvinaista ole, että ruokaa tehdää alusta loppuun, jotta tuollaista pitäisi kysyä? Jopa minä teen satunnaisesti ruokaa alusta loppuun, vaikka vihaan ruuanlaittoa. Yleensä kylläkin vain laitan kalaa tai kanaa uuniin ja keitän perunoita tai riisiä. En tee mitään mutkikasta tai monia vaiheita vaativia ruokia.
Yleensä silloin kun kello alkaa lähestyä neljää iltapäivällä. Paisti päivinä jo edellisenä iltana.
Laitan lähes joka päivä ruokaa kaksi kertaa ja ihan alusta asti. Eineksiä meillä ei syödä juuri koskaan. Jos tulee päivä, että ruoanlaitto ei huvita, tai ei ole aineksia sen vuoksi, että ei ole käyty kaupassa, niin syödään noutoruokaa tai käydään ravintolassa syömässä. Joskus kaupassakäyntiväli venyy ja venyy, ja alkaa ruokavarastot olla melko vähissä.
En tee ruokaa enää. Menemme lounaalle tai päiväliselle. Silloin voin rauhassa seurustella rakkaiden vieraiden kanssa, eikä tarvitse häärätä keittiössä ja jälkeen päin tiskata tiski vuorta. Asuntoni pieni, vähän tilaa ja en ole katsonut järkeväksi asiaksi yhden hengen talouteen hankkia astianpesukonetta.
Aina. Tavallisesti 2 ruokaa päivässä. Harrastan ruuanlaittoa ja olen sillä tavalla nirso että syön vain mielestäni Hyvää ruokaa.
Einesten lämmittäminen on meillä poikkeus. Lähes joka päivä alusta asti kuorin perunat jne.
No käytännössä aina. Joskus saatan ostaa purkkihernaria kaappiin ja lämmitetään se. Tai jotkut pyörykät tai pihvit on helpompi ostaa valmiina. Mutta tuollaisiakin käytetään ehkä enimmillään kerran kuussa. Eli juu, aina alusta asti.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä silloin kun kello alkaa lähestyä neljää iltapäivällä. Paisti päivinä jo edellisenä iltana.
Olen tätä suomalaista päivällisaikaa ennenkin ihmetellyt, en pahalla vaan miettien, miten erilaisia ihmisten tavat ovat. Minä lopetan työni 16-17 välillä, joskus vasta 17 jälkeen. Sen jälkeen käyn koiran kanssa pitkällä lenkillä TAI teen lyhyemmän lenkin koska on iltamenoja. Niistä palaudun 20-22 välillä (vain perjantain harrastus on sellainen, mistä olen kotona vasta vähän ennen klo 22, muista yleensä klo 20 aikoihin).
Jos ei ole iltamenoja, käytän koiralenkin jälkeen aikaa ihan vain rentoutumiseen tai esimerkiksi puutarhatöihin. Päivällisen valmistamisen aloitan klo 20 aikoihin ja aloitamme syömään päivällistä 20.30-21 aikoihin.
Tänään ei ollut iltamenoja ja pääruoka tuli molemmille pakastimesta, joten tein vain salaatin ja söimme jo tuossa puolisen tuntia sitten.
Teen ruokaa alusta asti viitenä päivänä viikossa. Ne kaksi muuta päivää? Syömme edellisen päivän jämiä.
Meillä ei juurikaan syödä eineksiä, teinit välillä roiskeläppäpizzaa tai pussinuudeleita, ja joskus kananuggetteja tai kalapuikkoja. Syy on yksinkertainen, perheenjäsenten allergiat estävät einesten käytön!
Puolivalmisteita sentään pystyy käyttämään, juuri tomaattimurskaa, ranskanperunoitakin pakkasesta, sekä tietenkin makkaraa (ei niistäkään kaikkia).
Välillä teen pitkän kaavan mukaan: käyn ensin nostamassa perunoita+porkkanoita+punajuuria pellosta, kerään salaatit kasvimaasta, kesäkurpitsan jne ja sen jälkeen kun olen pessyt ja muutoin esikäsitellyt nuo kasvikset, alan varsinaisesti laittaa ruokaa. Tuollaisena päivänä menee hyvinkin kolme tuntia koko prosessiin, eli siitä hetkestä, kun nappaan perunavadin ovenpielestä mukaani siihen hetkeen, kun päästään istumaan valmiin ruuan ääreen ruokapöytään. Nopeimmillaan pääsen reilusti alle puolessa tunnissa, joku juusto/kasvismunakas jääkaapin aarteista on todella nopea kokata. Melkein lasten komentamisessa pöytää kattamaan/juustoa raastamaan/kasviksia pilkkomaan menee enemmän aikaa kuin itse kokkaamiseen.
Teen myös eväät töihin, niin miehelle kuin itsellenikin. Mies syö lähinnä voileipiä, minä taas oikein lounaan, lounasruokani on yleensä edellisen päivän ruokaa.
Olisihan se mukavaa vaihtelua joskus kokeilla, miltä tuntuisi elää eineksillä - mutta koska se on mahdotonta, niin se on vain sellaista päiväuneksintaa.
En syö eineksiä. Eli aina teen "alusta loppuun" itse.