Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kaduttaa että otettiin koira
17.08.2022 |
Meillä on aina ollut koira. Edellinen eli 10-vuotiaaksi, kuoli reilu vuosi sitten. Sen jälkeen olin pitkään sitä mieltä ettei enää koiraa, kunnes viime vuoden lopulla sain jonkun mielenhäiriön (kauhea ikävä omaa koiraa tms), jonka lopputuloksena meille tuli pentu helmikuussa.
No nyt meillä on sit yks toki tavallaan ihana karvakasa, mutta kovin raskas myös. Onhan se vielä pentu, enkä muistanut kuinka raskasta pennun kanssa on. Tuntuu ettei se opi kovin nopeasti mitään ja on myös tällä hetkellä aika ärhäkkä ja uhmakas. Koittaa merkkailla sisälle, rähisee lapsille ruokakupin lähellä, lenkillä räksyy muut koirat. Haukkuu kotona kaikkea/ vahtii, hakee paljon huomiota (jota kyllä saa).
80% ajasta on olo etten jaksa koko koiraa. Tuntuu ettei siihen myöskään ole syntynyt sellaista suhdetta, kuin vanhaan koiraan. En nyt ole koiraa mihinkään heivaamassa, mutta halusinpa vaan purkaa tuntoni jonnekin. Onko muilla ollut joskus katumusta ja onko mennyt ohi?
Kommentit (55)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikkauta nyt ensiksi. Murrosikä tekee reviiritietoiseksi ja kotikoira vaan kärsii liiasta hormoonitoiminnasta eli heille aina kastraatio/ sterilisaatio, se myös ehkäisee esim. syöpä kasvaimia.
Ne kasvaa pennuista aikuiseksi ihan yhtäkkiä. Ja se tunnesidos tulee usein myöhemmin varsinkin jos on "tuore" ikävä entistä koiraa. On hyvä että se pitää sut kiireisenä! Mitäpä elämällä muutakaan. Tee pitkiä lenkkejä ja heitä palloa.
Mulla oli epävarmuus noin ekan vuoden, että tuleeko tästä mitään, koska oli tosi raskasta. Tuli siitä sitten aivan ihana koira. Mutta todellakin se sitoo paljon, ja sen etu on aina otettava kaikessa huomioon. Koira tarvitsee paljon ulkoilua ja aktivitteettia ja on iso elämäntapavalinta.
Kukaan meistä ei voi ennakoida elämää niin pitkälle varmasti, kuin koira elää. Voi tulla sairautta tai muita isoja elämänmuutoksia, eikä enää pystykään tarjoamaan koiralle hyvää elämää. En nyt tarkoita sinua ap, koska en tilannettasi tiedä, mutta toivoisin yleisesti, että kaikki koiraa harkitsevat todella miettisivät, voivatko sitoutua esim. seuraavissa tilanteissa laittamaan koiran edun edelle:
- Kaverit lähtevät työpäivän jälkeen syömään ja kaljalle, mutta sinä menet kotiin koiran luo.
- Joka ikinen päivä ulkoilette vähintään kolme kertaa, ja ulkoilua on hyvä olla yhteensä useita tunteja päivässä.
- Muun harrastuksen sijaan valitset ehkä koiran kanssa puuhailun.
- Koira viedään eläinlääkäriin tarvittaessa, ja se maksaa paljon.
- Koira ei saa olla liian pitkiä aikoja yksin, olisi hyvä ettei yli 5 h päivässä.
- Kuten ihmislapsikin, myös koira saattaa olla luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan lopulta jotain muuta kuin oletit, eikä sen kanssa voikaan tehdä ehkä sellaisia asioita, kuin olit toivonut. Saatoit toivoa sohvakaveria, mutta tyyppi ei olekaan sylissä viihtyvä vaan riehuu riehumistaan. Saatoit toivoa aktiivista elämää koiran kanssa, mutta olento onkin arka, eikä sen kanssa liikkuminen olekaan niin sujuvaa kuin toivoisi.
- Lomia suunnitellessa koira otetaan aina huomioon.
Facebookissa on Kodinvaihtajat-ryhmä, jonka kautta voit etsiä koiralle uutta kotia, jos siihen päädyt. On vastuullinen teko myöntää, jos omat rahkeet eivät riitäkään. Sitten pitää pyrkiä kaikin keinoin varmistamaan, että koira pääsee oikein hyvään kotiin.
Googlaa "puppy blues". Sulla on kuitenkin paljon kokemusta koirista ja tiedät sellaisen kanssa pärjääväsi, joten pärjäät tämänkin kanssa. Muista että elämä helpottaa kun se aikuistuu (kunhan kasvatat oikein). Tässä vaiheessa kannattaa keskittyä sen kasvattamiseen. Menkää pentukouluun tai koirakouluttajalle. Vaikka sulla on aiemmin ollut koira, koirat on yksilöitä ja tällä koiralla on nyt käytöstä joka täytyy saada kitkettyä pois (ruoka-aggressiivisuus, remmirähjääminen) ja mitä pikemmin se koulutus aloitetaan, sen parempi. Nuo ongelmat ei mene itsestään pois vaan pahenee vain iän myötä jos et osaa puuttua niihin oikein, ja sitten se vasta raskasta onkin elää 10+ vuotta aikuisen huonosti käyttäytyvän koiran kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alku on raskainta! Pennut on suloisia, mutta tosi raskaita! Ne parhaat vuodet ovat vasta edessä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli epävarmuus noin ekan vuoden, että tuleeko tästä mitään, koska oli tosi raskasta. Tuli siitä sitten aivan ihana koira. Mutta todellakin se sitoo paljon, ja sen etu on aina otettava kaikessa huomioon. Koira tarvitsee paljon ulkoilua ja aktivitteettia ja on iso elämäntapavalinta.
Kukaan meistä ei voi ennakoida elämää niin pitkälle varmasti, kuin koira elää. Voi tulla sairautta tai muita isoja elämänmuutoksia, eikä enää pystykään tarjoamaan koiralle hyvää elämää. En nyt tarkoita sinua ap, koska en tilannettasi tiedä, mutta toivoisin yleisesti, että kaikki koiraa harkitsevat todella miettisivät, voivatko sitoutua esim. seuraavissa tilanteissa laittamaan koiran edun edelle:
- Kaverit lähtevät työpäivän jälkeen syömään ja kaljalle, mutta sinä menet kotiin koiran luo.
- Joka ikinen päivä ulkoilette vähintään kolme kertaa, ja ulkoilua on hyvä olla yhteensä useita tunteja päivässä.
- Muun harrastuksen sijaan valitset ehkä koiran kanssa puuhailun.
- Koira viedään eläinlääkäriin tarvittaessa, ja se maksaa paljon.
- Koira ei saa olla liian pitkiä aikoja yksin, olisi hyvä ettei yli 5 h päivässä.
- Kuten ihmislapsikin, myös koira saattaa olla luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan lopulta jotain muuta kuin oletit, eikä sen kanssa voikaan tehdä ehkä sellaisia asioita, kuin olit toivonut. Saatoit toivoa sohvakaveria, mutta tyyppi ei olekaan sylissä viihtyvä vaan riehuu riehumistaan. Saatoit toivoa aktiivista elämää koiran kanssa, mutta olento onkin arka, eikä sen kanssa liikkuminen olekaan niin sujuvaa kuin toivoisi.
- Lomia suunnitellessa koira otetaan aina huomioon.
Facebookissa on Kodinvaihtajat-ryhmä, jonka kautta voit etsiä koiralle uutta kotia, jos siihen päädyt. On vastuullinen teko myöntää, jos omat rahkeet eivät riitäkään. Sitten pitää pyrkiä kaikin keinoin varmistamaan, että koira pääsee oikein hyvään kotiin.
Asiaa! Ihmisillä voi olla vääriä käsityksiä koiran kanssa elämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla muuten oli oikeasti tommonen puppy blues. Meni ohi sitten. Olin alkuun aika varma, että olin tehnyt virheen, kun hankin koiran, enkä osaisi kasvattaa sitä oikein. Vähän samanlainen blues tuli vauvan synnyttyä. Meni ohi sekin. Tuli hieno koira ja muksu myös, mutta raskasta oli aluksi.
Koiran voi ottaa joku joka etsii ja kaipaa koiraa. Mutta pieni koira vielä oppii jos opettaa ja on oikea kannustin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira pitää jättää rauhaan ruokailun ajaksi, myös jos haluaa levätä tai olla omillaan.
Tarvitsee myös virikkeitä ja koulutusta, agility dog on kivaa myös lasten kanssa.
Ehkä sulla on vielä muistissa sen entisen koiran parhaat hetket, ne kamalimmat unohtuu nopeasti. Myös tämän uuden. Tsemppiä!
Monen koiran kokemuksella (olen 6-kymppinen) totean puolestani, että pentujen kanssa on raskasta, jopa kamalaa... Sähläystä ja säätämistä, eikä tunnesidettä ole muodostunut. Pennun persoonastakaan ei saa hyvin tolkkua, kun on sitä säheltämistä ja hoitamista niin paljon.
Mutta kun hampaat ovat vaihtuneet ja koira lähempänän vuoden ikää, alkaa helpottaa ja ihana aika astuu kuvioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on vähän ohis, mutta mä haluaisin kertoa millaista mun elämä on rehellisesti ollut koiran kanssa 10 vuotta. Tätäkin ketjua lukee varmasti joku, joka miettii, hankkisiko koiran vai ei. Mä asun kaupungissa ja olen yksin vastuussa koirasta.
Ekat 1,5 vuotta koira riehui ja hajotti kaiken. Kävin pentukursseilla sen kanssa.
Aloitettiin jäljestysharrastus, se vei useimmat viikonloput. Elämä muuttui täysin. En hengaillut enää vapaa-aikana ystävien kanssa baareissa, vaan kaikki vapaa-aika oli koiratouhuja, koska eläin tarvitsi paljon tekemistä.
Joka ikinen päivä töistä suoraan kotiin ja 1,5 h lenkille. Aivan sama mikä keli. Tunti aimmin ylös aamuisin, jotta ehtii lenkittää koiran. Viimeisenä illalla vielä iltapissatus.
Koiralle tuli sairauksia, onneksi oli vakuutus. Kalliiksi tuli silti.
Muutama loma jäi väliin, kun ei löytynyt koiralle hoitopaikkaa. Lemmikkihotellit ovat kalliita, eivätkä todellakaan kovin kivoja aina.
Kuten ihmisilläkin, myös jokaisella koiralla on hyvät ja huonot puolensa. Omani on maailman rakastettavin ja lempein olento. Se on paras ystäväni ja tärkeä perheenjäsen. Kun se on sairaana, olen huolesta itsekin kipeä. Se myös syö kaiken p***an mitä löytää ja rypee mudassa ja haisee aika kyseenalaiselle jatkuvasti. Karvaa on joka paikassa. Rakastan elukkaa maailman eniten, mutta kyllähän sen tulo on todellakin muuttanut koko elämäni. Osa muutoksista on tosi hyviä, osa ei niinkään.
Mutta jos koiran ottaa, sitoumus on sitten aivan valtava. Olet vastuussa siitä, että eläin saa elää mahdollisimman hyvää elämää. Koira ei ole huonekalu.
Tämä menee vähän aiheen ohi mutta sanon kuitenkin, kun mainitsit että koirasi räksyy muut koirat. Teethän sille asialle jo aktiivisesti jotain? Jos et osaa itse, hanki apua. Ihan oikeasti, puhun syvällä kokemuksen äänellä, juuri nyt täytyy puuttua asiaan, se on vielä tuossa iässä helppo saada sosiaalistettua, mutta paljon vaikeampaa jos annat sen kasvaa aikuiseksi remmirähjääjäksi. Toki sen vielä aikuisenakin saa koulutettua, mutta se on huomattavasti suurempi työ siinä vaiheessa.
Nimim. olin tyhmä ja kuvittelin, että oma koirani vain jotenkin mystisesti "tottuu" muihin koiriin ja lakkaa itsestään rähisemästä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä menee vähän aiheen ohi mutta sanon kuitenkin, kun mainitsit että koirasi räksyy muut koirat. Teethän sille asialle jo aktiivisesti jotain? Jos et osaa itse, hanki apua. Ihan oikeasti, puhun syvällä kokemuksen äänellä, juuri nyt täytyy puuttua asiaan, se on vielä tuossa iässä helppo saada sosiaalistettua, mutta paljon vaikeampaa jos annat sen kasvaa aikuiseksi remmirähjääjäksi. Toki sen vielä aikuisenakin saa koulutettua, mutta se on huomattavasti suurempi työ siinä vaiheessa.
Nimim. olin tyhmä ja kuvittelin, että oma koirani vain jotenkin mystisesti "tottuu" muihin koiriin ja lakkaa itsestään rähisemästä...
Joo, joka päivä ja jokaisella lenkillä treenataan ohituksia. Ihan mahdotonta on välillä. Välillä sujuu. Riippuu hirveästi koiran vireystilasta, vuorokaudenajasta ja kuun asennosta... AP
Meillä on jättirotuinen koira, joka oppi täysin sisäsiistiksi vasta 8kk iässä. Se myös veti lenkillä, järsi talon puuosia ja tavaroita. Hampaita ja kynsiä katkeili, kun pentu kasvoi vauhdilla eikä hallinnut itseään. Olin aivan epätoivon partaalla ja koira jäi meille vain sen takia, että minun ylpeyteni ei anna luovuttaa,,, Koulutin sinnikkäästi ja lenkitin, kuurasin pissaa, kannoin palkan eläinlääkäriin ja paikkailin tuhoja monesti yötä myöten ja itkin pettymystä. Tämä oli ollut minun unelmarotu lapsesta saakka ja se olikin ihan kamala.
Sitten se yhtäkkiä noin 1,5 vuotiaana muuttui täydelliseksi koiraksi -jos nyt näin voi sanoa :) Mutta se on kaikille ystävällinen, rauhallinen, kulkee vierellä remmi löysällä, ei hauku ja irti ollessaankin pysyy lähellä. Kotona se ei pureksi enää ja on tosiaan sisäsiisti. Paras kaveri mitä voi olla
Toi 1,5 vuotta tuntuu olevan joku maaginen ikä ainakin isoilla koirilla?
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli epävarmuus noin ekan vuoden, että tuleeko tästä mitään, koska oli tosi raskasta. Tuli siitä sitten aivan ihana koira. Mutta todellakin se sitoo paljon, ja sen etu on aina otettava kaikessa huomioon. Koira tarvitsee paljon ulkoilua ja aktivitteettia ja on iso elämäntapavalinta.
Kukaan meistä ei voi ennakoida elämää niin pitkälle varmasti, kuin koira elää. Voi tulla sairautta tai muita isoja elämänmuutoksia, eikä enää pystykään tarjoamaan koiralle hyvää elämää. En nyt tarkoita sinua ap, koska en tilannettasi tiedä, mutta toivoisin yleisesti, että kaikki koiraa harkitsevat todella miettisivät, voivatko sitoutua esim. seuraavissa tilanteissa laittamaan koiran edun edelle:
- Kaverit lähtevät työpäivän jälkeen syömään ja kaljalle, mutta sinä menet kotiin koiran luo.
- Joka ikinen päivä ulkoilette vähintään kolme kertaa, ja ulkoilua on hyvä olla yhteensä useita tunteja päivässä.
- Muun harrastuksen sijaan valitset ehkä koiran kanssa puuhailun.
- Koira viedään eläinlääkäriin tarvittaessa, ja se maksaa paljon.
- Koira ei saa olla liian pitkiä aikoja yksin, olisi hyvä ettei yli 5 h päivässä.
- Kuten ihmislapsikin, myös koira saattaa olla luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan lopulta jotain muuta kuin oletit, eikä sen kanssa voikaan tehdä ehkä sellaisia asioita, kuin olit toivonut. Saatoit toivoa sohvakaveria, mutta tyyppi ei olekaan sylissä viihtyvä vaan riehuu riehumistaan. Saatoit toivoa aktiivista elämää koiran kanssa, mutta olento onkin arka, eikä sen kanssa liikkuminen olekaan niin sujuvaa kuin toivoisi.
- Lomia suunnitellessa koira otetaan aina huomioon.
Facebookissa on Kodinvaihtajat-ryhmä, jonka kautta voit etsiä koiralle uutta kotia, jos siihen päädyt. On vastuullinen teko myöntää, jos omat rahkeet eivät riitäkään. Sitten pitää pyrkiä kaikin keinoin varmistamaan, että koira pääsee oikein hyvään kotiin.
Oikein hyvä vastaus tämä.
Vierailija kirjoitti:
Toi 1,5 vuotta tuntuu olevan joku maaginen ikä ainakin isoilla koirilla?
Kaipa ne aivot kehittyy siinä iässä. 2-4 vuotiaina ne ovat aikuisia.
Leppävirralla on pätevä eläinlääkäri varmasti löytää keinon teillekin.
Alue: Aihe vapaa
Aika samassa tilanteessa aloin katumaan toisen koiran ottoa. Monta vuotta sinnittelin, mutta suhde koiraan ei koskaan muodostunut niin kiinteäksi, kuin ensimmäiseen koiraan. Annoin koiran ystävälleni, kun koira oli 3v enkä enää jaksanut. Ystäväni oli etsinyt omalle koiralleen kaveria jo vähän aikaa, joten pääsi hyvään kotiin.
Pentuvaihe on raskas, tsemppiä ja jaksamista!