Ostaako miehenne teille kukkia naiset?
Juttelin ystävieni kanssa ja heidän miehet ei ole kukkasia ostaneet naisilleen kertaakaan. On jopa 10 vuotta seurusteltu. Minä olen seurustellut 4 vuotta mieheni kanssa ja olen saanut varmaan 10 kertaa kukkasia. Onko mieheni siis joku ylijumala että huomio minua ostamalla kukkasia naistenpäivänä esimerkiksi kun muut naiset ei saa kukkia?
Kommentit (63)
En ole saanut mitään lahjoja tässä reilun puolen vuoden aikana.
Kukista en tosin piittaakaan, ihan turhia, varsinkin rahattomalta mieheltä.
Mutta jokin huomio olisi kiva, esim. suklaalevy tai nakkipaketti.
Joululahjaakaan en saanut, vaikka itse ostin.
Ei koska tietää etten välitä kukista, ovat kauniita vähän aikaa ja sitten kuihtuvat pois.
Huonakasveja on ostanut, niistä pidän koska niistä on vuosikausia iloa.
Kyllä ostaa. Tietää etten pidä leikkokukkia kovin ekologisina ja siksi niitä vain harvoin, mutta ruukkukukkia viimeksi kesälomalla. Ja suklaata tuo usein.
Ostaisi varmasti, ellei tietäisi, etten minä niistä paljon perusta.
Yllättää minut silloin tällöin muilla keinoin.
Esim. kun olimme olleet yhdessä kymmenen vuotta, oli syksy ja pimeä, tulin iltavuorosta kotiin.
Pihan kiveytykselle oli sytytetty 10 lyhtykynttilää.
😍
Ostaa, yleensä ilman mitään erikoista syytä. Juhlapäivinä käydään yleensä syömässä, mutta ostaa minulle toisinaan (ehkä parin kk välein suunnilleen) muutenvaan. Yleensä kolme tummanpunaista ruusua.
Ollaan seurusteltu 2 vuotta. Edellinen mies osasi myös ostaa kukkia (tosin hän harrasti sitä merkkipäivinä) ilman erikseen pyytämistä. En varmaan enää sopeutuisi suhteeseen jossa ei olisi edes sillointällöin tämänkaltaista pientä muistamista.
Erään miespuolisen kaverin kanssa väännettiin asiasta, koska hänen mielestään kukat ovat hyödyttömiä, ei hän niitä vaimolleen osta. Omasta mielestäni taas kukat ilahduttavat, ja jos mies ei voi edes parin euron kukkasten verran naistaan ilahduttaa ilman että siitä on jotain "hyötyä", niin kyllähän se on tuhoontuomittu suhde.
Ostaa yleensä, jos on joku juhlapäivä. Äitienpäivänä, naistenpäivänä, synttärinä ja hääpäivänä ainakin.
Minä miehenä ostin kerran naiselle kukkasia koska sillä oli synttärit. Nainen heitti kukat roskiin koska kuulemma liian romanttista.
Vierailija kirjoitti:
En ole saanut mitään lahjoja tässä reilun puolen vuoden aikana.
Kukista en tosin piittaakaan, ihan turhia, varsinkin rahattomalta mieheltä.
Mutta jokin huomio olisi kiva, esim. suklaalevy tai nakkipaketti.
Joululahjaakaan en saanut, vaikka itse ostin.
Voi miten ihana😘...suklaa tai nakkipaketti😊
Kyllä mieheni toi ruusuja, vaikka sanoi ettei muka tunne kukkia. Keväällä kieloja,Nyt ei voi enäätuoda, kun muutti muille laulumaille
Ostaisin kukkia jos olis oma nainen. Ei ole joten ryyppään kukka rahat sitten.
Rahan tuhlausta on ostaa kukkia koska naiset ei arvosta kuitenkaan.
1 kerran,1 ruusun yllätyin ! Suhtessa oltiin 22v ja sitten meni ja kuoli.
Mieheni toi laatikollisen mansikoita kukkien sijaan, ihana mies onkin.
Ikinä en ole edes harkinnut 30 vuoden aikana. Käsittämätöntä kertakäyttökulttuuria. Melkoinen tyhjäpää pitää olla, jos tuollaista odottaa.
Ei osta, mutta minulla sen pankki- ja luottokortteihin rinnakkaiskortit.
Ei, koska mä en niistä välitä. Reissaa työn puolesta ulkomailla, aina tuo suklaata ja viiniä.
Miksi pitää ostaa juuri kukkia? En minäkään osta miehelle kukkia joten miin minäkään niitä tarvitsen?
En arvostais vähääkään jos toisi kukkia jonain helvetin naisten- tai ystävänpäivänä, hölmönä pitäisin. En halua kukkia ylipäänsä enkä varsinkaan siksi että joku Markkinointiliitto on päättänyt että noina päivinä pitäis niitä kukkia ostaa. Taannoin oli keskustelu täällä "mikä on pikkurouva", no se on just se höppänä joka on ihan innoissaan kun saa ystävänpäiväkukan.
Talvella joka lauantai. Samoin isäni osti aina äidilleni lauantaikukat.
Kesällä ei tarvitse kun on puutarhassa tarpeeksi.