Hämillään suhteessa

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 9kk ja n. puoli vuotta käytännössä asuneet minun luonani. Tähän syynä lähinnä se että mies asuu pienessä vuokrayksiössä keskellä kaupunkia, minä koirineni omistusasunnossa taajamassa. Tapasimme korona-aikaa joten asunnossani on enemmän tilaa viettää aikaa - alussa ei päässyt ns. perinteisille treffeille esim ravintoloihin yms. Nyt olemme tilanteessa, jossa en tiedä mitä ajatella suhteesta. Minä pyöritän arkea 90%:sti. Alussa ajattelin myös että enhän toki vaadi vierasta tekemään kotitöitä omassa kodissani. Minulle on myös luonnollista näyttää rakkautta sillä että teen toisen arjesta sujuvaa ja mukavaa. Koti on puhdas, vaatteet pyykkään kaappiin ja nukkumaan pääsee puhtaisiin lakanoihin. Olen ottanut tämän puheeksi ja mies myöntää että on ns. tuudittautunut helppoon olemiseen. Itse ihmettelen että eikö lähes vuoden aikana tule mieleen tarjota toiselle samaa arjen apua kuin mitä itse saa osakseen? Olen itse huono pyytämään apua, sillä haluan välttää tilannetta jossa voidaan sanoa minun nalkuttavan koti- tai pihatöistä. Yli 40-vuotiaan miehen toivoisin itse tajuavan, että arjen ylläpito vaatii tarttumista.
Seksi on ollut meillä melko hyvää. Alussa miehellä oli jonkin verran suoritusongelmia mutta ne kuittasi ohimenevinä. Tilanne paranikin jonkin verran. Nyt on oltu ilman seksiä 2 kk. Omasta mielestäni se jo tekee ison kuilun parisuhteessa ja kertoo jotain. Mies uskoo, että tilanne kyllä tasoittuu itsestään. On ollut kesälomamatkaa (jolloin oli liian väsynyt), pitkiä työvuoroja (väsynyt), yhteinen sairasloma (saimme molemmat koronan)...Mutta eikö oikeasti missään välissä jaksa/tee mieli?
Minulla on taustalla huonoja suhteita ja siksi olen hämilläni. En ole varma odotanko liikaa, onko tämä normaalia? Olin ennen nykyistä puolisoani 8 v. yksin, miehelläni taustalla muutama pitkä suhde.