Miesvaltaisten työpaikkojen ihannointi
Mulla insinöörinä on aika vähän kokemusta naisvaltaisista, joskus nuoruusvuosilta vain ja niissä meni kyllä ihan hyvin.
Mutta eräällä miesvaltaisella naiset käskettiin omaan kahvihuoneeseen ja siellä olivat myös samassa tilassa olleet vuokralaisten työntekijät, mikä se on kyllä ymmärrettävää kun kyseessä oli eri firma. Kesätyöläiset, jos olivat miehiä, pääsivät miesten kanssa samaan. Meitä oli vain kaksi naista. Ei ollut omasta itsestä kiinni, sillä heti ekan päivän perehdytyksessä neuvottiin näin, ilman että minua tunnettiin.
Nykyisellä työpaikalla pärjään itse hyvin, mutta miesten kesken on paljon riitoja ja eräällä yhteistyökumppanilla on tosi tulehtuneet väliet ihan pomotasolla. Siellä on vain yksi nainen, joka kyllä tykkää olla, hän on vain siinä valinnut puolensa ja inhoaa sitä, jotka on käsketty inhota.
Olen nainen miesvaltaisessa työssä, ja en ikinä ymmärrä, miksi jotkut väittävät naisvaltaisten alojen olevan pahempia. Miehet osaavat puukottaa selkään, juoruilla, ja jättää muita ulkopuolelle ihan samalla tavalla kuin naiset.