Mies - miten toivot että sinulle sanottaisiin asiasta?
Konteksti: Parisuhteessa mies tekee toistuvasti jotakin, jonka vastapuoli (nainen) kokee joko loukkaavaksi tai häntä hävettää asia. Tässä tapauksessa kyse on siitä, että mies puhuu liikaa vieraista naisista ja heidän ulkomuodostaan naisystävälleen. Naisystävä pelkää, että osaakohan mies käyttäytyä parisuhdetta kunnioittavalla tavalla julkisesti vai joutuuko jatkossa tilanteisiin, joissa joutuu häpeämään miehensä käytöstä.
Mies on muuten erittäin hyvä ja kunnioittava. Ahkera, lojaali ja muiden asioiden suhteen huomaavainen. Parisuhteessa on runsaasti seksiä. Mies ei ole pettänyt eikä ole syytä epäillä uskottomuutta. Kyseessä on siis hyvä mies, joka ei yhtään tajua miltä hänen käytöksensä vaikuttaa ulkopuolisen silmin.
KYSYMYS MIEHILLE: Miten naisen pitäisi ilmaista asia sinulle, niin että viesti menisi perille? Suoraan puhuminen ei auta. Korjaa käytöstään vähäksi aikaa mutta sitten se taas alkaa. Tykkää myös kertoa kuinka vuonna nakki ja muussi joku nainen oli hänestä kiinnostunut eli kyseesä on oletettavasti miehen tapa pönkittää omaa itsetuntoaan.
Olen nyt vajonnut niin alas että päätin muuttaa omaa käytöstäni. Kerron miehelle ketä julkkiksia olen joskus kuolannut ja miksi, ketkä miehet on millaisissa tilanteissa yrittäneet iskeä minua suhteemme aikana ja muutenkin aion raportoida hänelle mieskauneutta, jotka tulee minulle päivittäin vastaan. Mieheni on varsin hyvännäköinen mutta ei tietenkään mitään verrattuna miesmalleihin tai näyttelijöihin. Sitä tuskin tarvitsee sanoa ääneen. Jos tämä ei vielä tehoa, viimeinen oljenkorsi on nostaa tämä esiin miehen ystävälle, tyyliin neutraalisti kysyä "että jutteletteko te tyttöystäväsi kanssa siitä että ketkä julkkikset on seksikkäitä ja miksi? Minä tykkään kertoa miehelleni kun näen somessa hyvät pakarat jne".
Mies on hyvin tietoinen ulkoisesta imagostaan ja tykkää siitä kun käyttäydyn ja pukeudun kuin kiltti naapurin tyttö. Jos ei tässä vaiheessa miestä vielä hävetä niin sitten nostan käteni pystyyn ja totean, että tämä mies on toivoton tapaus.
Onko jollakin miehellä parempia idoita? Kyseessä on hyvä mies ja suhde varmasti kestää tämän mutta auta armias kun ottaa päähän, että älykäs ja muuten kohtelias mies voi olla täysi mäntti tämmöisen asian suhteen.
T. Epätoivoinen N30
Kommentit (14)
Lentolaukku valmiiksi ja aina kun tarina alkaa katoat päiväksi pariksi. Joko oppii tai pershäiriö/alkava dementia=ei kannata palata.
Jätä se mäntti. Niin minäkin teen, ei vaan pää kestä idioottia jonka pitää somessa käydä katsomassa kaikkien nuorten naisten profiilit ja pyydellä näitä kaveriksi.
Miehesi tekee sitä tietoisesti ja tahallaan, jotta sinä kokisit itsesi epävarmaksi ja itsetuntosi heikkenisi. Hän ei sisimmässään halua sinulle hyvää.
Hyvä mies?
Mitäs sitä nyt sitten hyvää mihinkään muuttamaan....
Mä varmaan sanoisin neutraalisti ja asiallisesti "älä kerro, en halua kuulla tällaista kuten olen jo monesti sanonut" joka kerta kun hän puhuisi jotain mitä en halua kuulla. Toistoja toistojen perään, niin monta kertaa kun kyseistä lausetta tarvitsee. Jompaakumpaa tai molempia alkaa jossain vaiheessa vituttaa tuo jatkuva yhteentörmäys. Muutos tapahtuu.
Se, mikä se muutos on, en toki tiedä. Mutta enpä toisaalta haluaisi olla semmoisen kumppanin kanssa jonka käytös jatkuvasti vituttaa minua. Silloin mikä tahansa muutos olisi parempi kuin aiemmalla tavalla jatkaminen.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi tekee sitä tietoisesti ja tahallaan, jotta sinä kokisit itsesi epävarmaksi ja itsetuntosi heikkenisi. Hän ei sisimmässään halua sinulle hyvää.
Ai että, on se niiiin hyvä mies!
Voi olla ihana mies, mutta ei hän tunnu kunnioittavan sua tarpeeksi.
Jos ei rehellisellä suoralla puheella mene jakeluun, niin mieti jaksatko tuota kauaa. Taidat vastauksen tietää lopulta itsekin, mutta odotat muutosihmettä.
Munkin mies lyöskentelee viikottain pari kertaa minua, mutta muuten on väkivallaton, ja hyvä mies.
Vähän rajaa. Minun mies ei ole lähellekään väkivaltainen. Ei koskaan huuda minulle, ei uhkaile, ei kiristä, ei hauku. Tekee oman osansa kotitöistä, tuo lahjoja ja hieroo jalkojani. Ei koskaan painosta seksiin vaan on hyvin hienotunteinen sen suhteen. Kun hän vahingossa ymmärsi etten tykkää puhua puhelimessa, hän vähensi soittamista vaikka kokee sen itse mieluisammaksi kuin viestittelyn.
Kohtelen häntä kuin hyväksikäyttäjää ja hakkaaja sitten kun sellainen käytös alkaa. Vielä ei ole alkanut. Olemme kuitenkin olleet 2 vuotta jo yhdessä että oletusarvoisesti kyseessä on kuitenkin ihan tavallinen mies, ei narsisti eikä sosiopaatti.
-ap
Miehellä on heikko itsetunto ja saattaa olla sinusta epävarma. Pönkittää tuolla omaa heikkoa egoaan, kuin myös harkitulla ulkomuodon ylläpidolla. Miksiköhän ei halua sinunkin näyttävän näyttävältä, vaan mieluumin koulutytöltä...
Kuten joku jo mainitsikin, odottele parisen vuotta niin alkaa todennäköisesti se kaikki mainittu hyvyys myös rakoilla. Katsele samalla miehen vanhempien meininkiä, onko isä samanlainen - ja äiti koulupuvussa hiippaileva hissukka.
En kuuntelisi ja olen jo oppinut, että joistakin asioista puhuminen ei aina auta, vaikka puhuisit kukkaisten ja enkelten kielillä. Tollo ei silti ehkä koskaan tajua.
Miehellä on heikko itsetunto ja saattaa olla sinusta epävarma. Pönkittää tuolla omaa heikkoa egoaan, kuin myös harkitulla ulkomuodon ylläpidolla. Miksiköhän ei halua sinunkin näyttävän näyttävältä, vaan mieluumin koulutytöltä...
Kuten joku jo mainitsikin, odottele parisen vuotta niin alkaa todennäköisesti se kaikki mainittu hyvyys myös rakoilla. Katsele samalla miehen vanhempien meininkiä, onko isä samanlainen - ja äiti koulupuvussa hiippaileva hissukka.
En kuuntelisi ja olen jo oppinut, että joistakin asioista puhuminen ei aina auta, vaikka puhuisit kukkaisten ja enkelten kielillä. Tollo ei silti ehkä koskaan tajua.
Vierailija kirjoitti:
Katsele samalla miehen vanhempien meininkiä, onko isä samanlainen - ja äiti koulupuvussa hiippaileva hissukka
Jos sattuu oikein paha tapaus olemaan isänä, on mies jo lapsena saattanut päättää olevansa mitä muuta tahansa paitsi isänsä kaltainen. Jos positiiviset roolimallit ovat loistaneet poissaolollaan, lopputuloksena on masentunut mies, jolla pelkkä reikä minuuden paikalla.
Mulkku se on, mutta et sitä rakkaushuuruiltasi vielä huomaa. Odota pari vuotta.