Mitä sanoisit 29-vuotiaalle itsellesi?
Elämässä kaikki ihan hyvin, mutta jonkinlainen pohdinta alkanut lisääntymään sen suhteen, että mitähän tällä elämällä haluaisi tehdä.
Olen vapaaehtoisesti lapseton, on korkeakoulututkinto ja mukava avomies. Ystäviäkin sopivasti. Olen seikkailunhaluinen ihminen ja olen alkanut hieman katumaan, että parikymppisenä ei tullut otettua enemmän riskejä, vaikka korona toki tuli sekoittamaan minusta riippumatta suunnitelmia.
Kaipaisin siis yleisesti elämänohjeita ja -viisauksia hieman vanhemmilta, että mitä sanoisitte tämän ikäiselle itsellenne. Uskon, että tulevaisuus tuo tullessaan paljon kiinnostavia juttuja, mutta ehkä se kolmikymppisen tuleva elämä hieman jännittää ja suunta (vielä) hieman hukassa. :)
Kommentit (43)
Sanoisin että unohda se "vapaaehtoisesti lapseton" niin kolmenkympinkriisi menee ohi lapsen myötä etkä ole ikäloppu kun alat yrittämään lähempänä neljääkymmentä ikävuotta paniikissa.
Oot 29-vuotias ja sulla on korkeakoulututkinto? Olisiko aika hakea töitä?
Mille kuulle mä tästä hyppäisin?
T: 29v
Tuossa iässä minulla oli jo kaikki elämänviisaus mikä nytkin.
Tee enemmän lapsia. Osta asunto. Harrasta liikuntaa. Suojaa ihosi auringolta. Älä harjaa hampaita liian kovaa. Älä liho.
Oon sua nuorempi ja mulla on lapsia, en tunne sua kovin syvällisesti, mutta yleisesti neuvoisin hakeutumaan harrastuksiin, missän monen ikäisiä ihmisiä. Sulla on nyt kavereita, mutta ovat kohta kaikki kiinni vauvoissaan ja tulet varmaan kaipaamaan ihmisiä elämääsi. Sua nuorempien ja jo isompien lasten äitien kanssa pääsee liikkeelle.
Minä sanoisin itselleni. Rukoile ja tee työtä. Säästä rahaa pahan päivän varalle.
Tuskin oot samassa tilanteessa kuin minä 29-vuotiaana, joten minun neuvot nuoremmalle itselleni eivät hyödyttäisi sinua pätkääkään.
Vai haluutko muka kuulla, että "kys, pahempaa on luvassa"? Vinkki: kys ei nyt tarkoita suukkoa eikä Kuopion yliopistollista sairaalaa.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että unohda se "vapaaehtoisesti lapseton" niin kolmenkympinkriisi menee ohi lapsen myötä etkä ole ikäloppu kun alat yrittämään lähempänä neljääkymmentä ikävuotta paniikissa.
En ole koskaan halunnut lapsia ja mitään ikäkriisiä ei ole ollut kun en elä muiden odotusten mukaisesti. Täytin vasta 30 vuotta pari kuukautta sitten. Ikäkriisihän johtuu siitä että ajattelee liikaa, mitä pitäisi olla jo saavutettu sosiaalisten normien mukaan. Itse olen aina ollut tyytyväinen vähään, nytkin asun pienessä yksiössä, en omista paljon mitään, ei edes hyvää ammattia, mutta onnellinen että katto pään päälle, saan tehdä omaa juttua eli taidetta ja olen myös tavannut mukavan miehen, vanhemmatkin ovat vielä elossa ja terveitä, saan nauttia luonnosta ja ulkoilusta joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin oot samassa tilanteessa kuin minä 29-vuotiaana, joten minun neuvot nuoremmalle itselleni eivät hyödyttäisi sinua pätkääkään.
Vai haluutko muka kuulla, että "kys, pahempaa on luvassa"? Vinkki: kys ei nyt tarkoita suukkoa eikä Kuopion yliopistollista sairaalaa.
Keijo Ylermi Saarakkala?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että unohda se "vapaaehtoisesti lapseton" niin kolmenkympinkriisi menee ohi lapsen myötä etkä ole ikäloppu kun alat yrittämään lähempänä neljääkymmentä ikävuotta paniikissa.
En ole koskaan halunnut lapsia ja mitään ikäkriisiä ei ole ollut kun en elä muiden odotusten mukaisesti. Täytin vasta 30 vuotta pari kuukautta sitten. Ikäkriisihän johtuu siitä että ajattelee liikaa, mitä pitäisi olla jo saavutettu sosiaalisten normien mukaan. Itse olen aina ollut tyytyväinen vähään, nytkin asun pienessä yksiössä, en omista paljon mitään, ei edes hyvää ammattia, mutta onnellinen että katto pään päälle, saan tehdä omaa juttua eli taidetta ja olen myös tavannut mukavan miehen, vanhemmatkin ovat vielä elossa ja terveitä, saan nauttia luonnosta ja ulkoilusta joka päivä.
Mutta aloituksesi suorastaan huutaa orastavaa kolmenkympin kriisiä. Se tulee naisilla myös biologiasta, vaikka sitä ei haluta nykyään hyväksyä.
Sijoita. Etsi itsellesi hyväsydäminen mies, älä jää roikkumaan huonoon. Toteuta unelmiasi. Älä ikinä ala laihduttamaan. Kehoja on kaikenlaisia, sinulla ei taatusti ole maailman rumin. Älä raada itseäsi kuoliaaksi matalapalkkaisissa töissä. Harkitse tarkkaan lastenhankintaa, ja erityisesti, kenen kanssa niitä teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että unohda se "vapaaehtoisesti lapseton" niin kolmenkympinkriisi menee ohi lapsen myötä etkä ole ikäloppu kun alat yrittämään lähempänä neljääkymmentä ikävuotta paniikissa.
En ole koskaan halunnut lapsia ja mitään ikäkriisiä ei ole ollut kun en elä muiden odotusten mukaisesti. Täytin vasta 30 vuotta pari kuukautta sitten. Ikäkriisihän johtuu siitä että ajattelee liikaa, mitä pitäisi olla jo saavutettu sosiaalisten normien mukaan. Itse olen aina ollut tyytyväinen vähään, nytkin asun pienessä yksiössä, en omista paljon mitään, ei edes hyvää ammattia, mutta onnellinen että katto pään päälle, saan tehdä omaa juttua eli taidetta ja olen myös tavannut mukavan miehen, vanhemmatkin ovat vielä elossa ja terveitä, saan nauttia luonnosta ja ulkoilusta joka päivä.
Mutta aloituksesi suorastaan huutaa orastavaa kolmenkympin kriisiä. Se tulee naisilla myös biologiasta, vaikka sitä ei haluta nykyään hyväksyä.
"Mutta aloituksesi suorastaan huutaa orastavaa kolmenkympin kriisiä"
Ai mitenkä?
Sanoisin että onneksi olkoon, pääsit eroon siitä hullusta. Ja nyt pidä kiinni tästä, minkä juuri tapasit, koska se on sulle se oikea.
Niin kyllä pidinkin ja se on se oikea. Ollaan oltu yhdessä jo kohta 30 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin että unohda se "vapaaehtoisesti lapseton" niin kolmenkympinkriisi menee ohi lapsen myötä etkä ole ikäloppu kun alat yrittämään lähempänä neljääkymmentä ikävuotta paniikissa.
En ole koskaan halunnut lapsia ja mitään ikäkriisiä ei ole ollut kun en elä muiden odotusten mukaisesti. Täytin vasta 30 vuotta pari kuukautta sitten. Ikäkriisihän johtuu siitä että ajattelee liikaa, mitä pitäisi olla jo saavutettu sosiaalisten normien mukaan. Itse olen aina ollut tyytyväinen vähään, nytkin asun pienessä yksiössä, en omista paljon mitään, ei edes hyvää ammattia, mutta onnellinen että katto pään päälle, saan tehdä omaa juttua eli taidetta ja olen myös tavannut mukavan miehen, vanhemmatkin ovat vielä elossa ja terveitä, saan nauttia luonnosta ja ulkoilusta joka päivä.
Mutta aloituksesi suorastaan huutaa orastavaa kolmenkympin kriisiä. Se tulee naisilla myös biologiasta, vaikka sitä ei haluta nykyään hyväksyä.
Ei kaikkia tarvitse tehdä niinkuin biologia käskee. Nautin rauhasta ja hiljaisuudesta, samoin mieheni. En ole koskaan ollut lapsirakas. Kyllä lapsia tekisin, jos haluaisin oikeasti niitä.
Kolmekymppisenä olossa ei ole mitään sen kummempaa kuin 29-vuotiaanakaan.