Mikä on vanhin yhä käyttämäsi vaate ja mikä siinä on erityistä?
Kommentit (7)
Noin 10 vuotta sitten jonkun halpavaatekaupan alerekistä ostamani keinotekoinen sifonki-rantapaita. Ollut kovassa käytössä kesäisin Suomessa; monet festarit se on nähnyt ja päässyt ulkomaillekin monta kertaa. Pesty varmaan satoja kertoja ja uinut sekä meri- että järvivedessä useasti. Ei vaan mene miksikään. Värit ovat edelleen kirkkaat ja kangas moitteettomassa kunnossa. Myös pienet kullanväriset helmet kiristysnauhan päissä ovat tallella eivätkä ole edes kuluneet.
Tulen hyvälle tuulelle kun näenkin sen paidan, niin paljon se tuo muistoja mieleen. Varmaan paras 10 e jonka olen sijoittanut mihinkään.
Värikäs villatakki Indiskasta joskus 90-luvulla. Hihoista lähtee hapsuja ja muutenkin niin virttynyt, mutta käytän sitä aina kotona.
Äidin vanha mekko joka on sellainen oversize malli jossa edessä napitus alas asti. Midi pituinen ja laadukasta puuvillaa. Varmaan jo yli 30v vanha, mutta käytän sitä jatkuvasti. Otin siitä jopa kaavat ja ompelin itselleni monta saman mallista eri kuoseissa ja materiaaleissa.
Hartialämmitin jostain kasarilta. Sainkohan lahjaksi?
Ysäriltä on paitiksia. Sitten sainkin lapset ja piti ostaa uusia vaatteita. Bikinien yläosia saattaa olla viime vuosituhannelta myös jossain pyörimässä.
50-luvun vintage mekko. Mummini. Sopii minulle kuin olisi minulle tehty. Mummin nuoruuden kuvista näkee, että hänellä oli nuorena ihan samanlainen ruumiinrakenne kuin minulla nyt c:
Kasiluokalta oleva villapaita. Olen 45.
Joku takki on 20v. Brittiläinen vahakangas.