Onko täällä muita elämään ahdistuneita?

Tää palsta on täynnä ihmisiä joita ahdistaa jatkuvasti jokin asia. Vaikkapa se, että joku katsoo kadulla vähän liian pitkään.

"Hyvin menee juu" on oikea vastaus, kun kysytään, mitä toiselle kuuluu. Se on nk smalltalkia. 

Mua ahdistaa ihmisten ahdistamattomuus ja iloisuus.

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on täynnä ihmisiä joita ahdistaa jatkuvasti jokin asia. Vaikkapa se, että joku katsoo kadulla vähän liian pitkään.

Niinpä. Mietippä sitä. Vai etkö uskalla ? Onko helpompi vaan pyöräyttää silmiä ja huudataa "huhhuh mitä hulluja" ja sulkea se pois mielestä ja jatkaa elämää siinä omassa pikku kuplassa ?

Vierailija kirjoitti:

"Hyvin menee juu" on oikea vastaus, kun kysytään, mitä toiselle kuuluu. Se on nk smalltalkia. 

Saako siitä rangaistuksen jos ei noudata sosiaalisia normeja ?

PTSD. Öisin olen kuin peura ajovaloissa. Valvon ja sydän hakkaa. Pelkään ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on täynnä ihmisiä joita ahdistaa jatkuvasti jokin asia. Vaikkapa se, että joku katsoo kadulla vähän liian pitkään.

Niinpä. Mietippä sitä. Vai etkö uskalla ? Onko helpompi vaan pyöräyttää silmiä ja huudataa "huhhuh mitä hulluja" ja sulkea se pois mielestä ja jatkaa elämää siinä omassa pikku kuplassa ?

Mulle on aivan sama, jos katsoo vaikka kuinka pitkään eikä ahdista yhtään.

Myös minua ahdistaa. Olen lomalla enkä kestäkään tätä omien epämääräisten uhkakuva-ajatuksieni kehää. Toivon jo pääseväni töihin, vaikka kaipasin lomaa keväällä.

Olen ollut nyt liikaa yksin, vaikka kaipaan oman hektisen työni vastapainoa.

Ihan typerää.

Ahdistaa. Itkettää, ei nyt aina. Mutta välillä. Tuntuu, että elämä on yhtä odotusta, että jotain tapahtuu.

Sairaita ihmisiä ympärillä. Vähän tukea mistään. Olen yksinäinen.

Ilman lapsia en ehkä olisi enää täällä.

Pahinta on, että en oikein odota tai toivo enää mitään.

Olen ja hengitän. Makaan ja tuijotan.

Joo olen masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa. Itkettää, ei nyt aina. Mutta välillä. Tuntuu, että elämä on yhtä odotusta, että jotain tapahtuu.

Sairaita ihmisiä ympärillä. Vähän tukea mistään. Olen yksinäinen.

Ilman lapsia en ehkä olisi enää täällä.

Pahinta on, että en oikein odota tai toivo enää mitään.

Olen ja hengitän. Makaan ja tuijotan.

Joo olen masentunut.

samoja tuntemuksia, ei enää kiinnosta kodista huoletiminenkaan. En ole käynyt

kun lähiö ostarilla koko kesänä eli aika pienet ja yksinäiset piirit mullakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Hyvin menee juu" on oikea vastaus, kun kysytään, mitä toiselle kuuluu. Se on nk smalltalkia. 

Saako siitä rangaistuksen jos ei noudata sosiaalisia normeja ?

Ei saa. Ei siitäkään, jos tönäisee vahingossa jotain ostoskärryillään kaupassa eikä pyydä anteeksi. Tai ei sano kiitos, kun saa jotain toiselta ihmiseltä. Tai ei tervehdi, kun toinen tervehtii. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa. Itkettää, ei nyt aina. Mutta välillä. Tuntuu, että elämä on yhtä odotusta, että jotain tapahtuu.

Sairaita ihmisiä ympärillä. Vähän tukea mistään. Olen yksinäinen.

Ilman lapsia en ehkä olisi enää täällä.

Pahinta on, että en oikein odota tai toivo enää mitään.

Olen ja hengitän. Makaan ja tuijotan.

Joo olen masentunut.

samoja tuntemuksia, ei enää kiinnosta kodista huoletiminenkaan. En ole käynyt

kun lähiö ostarilla koko kesänä eli aika pienet ja yksinäiset piirit mullakin.

Minä siivoan kyllä ja käyn lenkillä välillä. Ystäviä on tosi vähän. Nekin hetket olen parhaimmillani. Ei ne oo oikeita ystäviä. Haluavat vain nähdä sen valoisan puolen ja ottaa hyvät asiat itselleen.

Vierailija kirjoitti:

PTSD. Öisin olen kuin peura ajovaloissa. Valvon ja sydän hakkaa. Pelkään ihmisiä.

Voimia. Mulla kanssa nyt ihan h*lvetti irti tän p askan kanssa. Oon niin väsynyt tähän että aina tulee romahdus vähän paremman jakson jälkeen. V*ttu kun tuntuu että ei vaan tuu elämästä mitään vaikka mitä yrittäis

Vierailija kirjoitti:

Myös minua ahdistaa. Olen lomalla enkä kestäkään tätä omien epämääräisten uhkakuva-ajatuksieni kehää. Toivon jo pääseväni töihin, vaikka kaipasin lomaa keväällä.

Olen ollut nyt liikaa yksin, vaikka kaipaan oman hektisen työni vastapainoa.

Ihan typerää.

Ei ole typerää vaan normaalia.

Työ tasapainottaa monesti ihmistä.

Ahdistaa ja pahasti, sairastan OCD:tä ja on todella huono jakso ollut jo pidemmän aikaa. Olen henkisesti ja fyysisesti aivan loppu.

Toivon, joka ilta, kun käyn nukkumaan, että aamulla joko tämä koko maanpäällinen meno olisi ohi tai loppuisi nämä ajatukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PTSD. Öisin olen kuin peura ajovaloissa. Valvon ja sydän hakkaa. Pelkään ihmisiä.

Voimia. Mulla kanssa nyt ihan h*lvetti irti tän p askan kanssa. Oon niin väsynyt tähän että aina tulee romahdus vähän paremman jakson jälkeen. V*ttu kun tuntuu että ei vaan tuu elämästä mitään vaikka mitä yrittäis

Täällä kolmas ptsd potilas. En jaksa kohta enää tätä. Elämäni on pilalla.

Hyvin harvan elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Ihmisillä on yleensä elämänsä aikana erilaisia vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Se, etteivät he kerro niistä sulle, ei tarkoita, etteikö heillä sellaisia olisi.

Ahdistus on varmaan ihan normaali tunne näissä maailmantilanteissa. Se, miksi moni ei halua kuulumisia kysellessä kertoa olevansa ahdistunut, eivät varmaan vain halua kokea olevansa vaivaksi.

Ei täällä varmaan muita olekaan. Tai jos on, niin heissä on jotain vikaa.

Ei ahdista. Vähän masentaa.