Käykö lapsenne tutustumassa etukäteen eskariin?
Meillä esikoinen ei käynyt kun eskari oli entisen päiväkodin yhteydessä, joten tuttu paikka oli. Nyt toinen lapsi menee uudessa päiväkodissa olevaan eskariin, joten mietimme yhdessä hänen kanssaan käytäiskö siellä tutustumassa. Ketään tuttuakaan siellä ei ole, joten pikaa jännittää aika lailla...
Kommentit (6)
helpompi oli aloittaa eskari, kun tiesivät mihin ovat menossa
eskari on aloittanut sinä päivänä kun koulukin alkaa, eli ei ole ollut mitään mihin tutustua.
Kuten kävi vanhempi lapsikin aikoinaan. Meillä eskari koulun yhteydessä, uusi paikka.
tuttu paikka ja myös niitä vanhoja kavereita (ja uusia tulee myös), vain eskariope vaihtuu. Mut häneen tutustuu sit kun eskariin menee, viime kevään tädeistä kuitenkin 3 samaa. Kyseessä 25 lapsen pk
Viettivät siellä puol päivää, söivät siellä yms.
... koko ryhmä vanhempineen oli kutsuttu tutustumaan toukokuussa ja käytiin tytön kanssa. Oltiin ehkä tunnin verran, kaikki saivat esittäytyä, lauloivat, piirsivät ja saivat käydä katsomassa paikkoja sisällä ja ulkona.
Ihan hyvä tutustuminen, samalla kerrottiin että saa tulla tutustumaan lisääkin jos haluaa mutta luulen että meille tämä kerta riittää.