Opintojen keskeytys ja epävarmuus

Voit muuttaa mieltäsi nyt tai vuoden päästä. Se on normaalia ja yleistä. Äitisi saattaa olla läheisriippuvainen kun noin kovin häntä yrität miellyttää? Elämäsä on tarkoitus olla sinun elämäsi, ala miellyttää itseäsi - mitä nopeammin sisäistät tämän sen parempi.

Vierailija kirjoitti:

Voit muuttaa mieltäsi nyt tai vuoden päästä. Se on normaalia ja yleistä. Äitisi saattaa olla läheisriippuvainen kun noin kovin häntä yrität miellyttää? Elämäsä on tarkoitus olla sinun elämäsi, ala miellyttää itseäsi - mitä nopeammin sisäistät tämän sen parempi.

Ollaan varmaan molemmat läheisriippuvaisia, en ole varma missä vaiheessa se on tälle tasolle kehittynyt. Kiitos vastauksesta ja tuosta viimeisestä lauseesta. Jotenkin vaikea totutella tuohon edes ajatuksena.

Opintojen keskeyttämisessä ei mitään noloa, tuhlaantuu vaan tukikuukaudet. Harmi ensikertalaisuudesta

Osan opinnoista voi hyväksilukea myöhemmin muissa opinnoissa. Jos siis myöhemmin haluat opiskella lisää.

Esim. ehkä kielet jne... jos sopivia kursseja. Plus yleensähän on vapaastivaittavia kursseja joihin voit änkeä jo noita suoritettuja. Ei väliä vaikka eri korkeakoulu, yliopisto.

Vierailija kirjoitti:

Osan opinnoista voi hyväksilukea myöhemmin muissa opinnoissa. Jos siis myöhemmin haluat opiskella lisää.

Esim. ehkä kielet jne... jos sopivia kursseja. Plus yleensähän on vapaastivaittavia kursseja joihin voit änkeä jo noita suoritettuja. Ei väliä vaikka eri korkeakoulu, yliopisto.

ymmärsitte varmaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit muuttaa mieltäsi nyt tai vuoden päästä. Se on normaalia ja yleistä. Äitisi saattaa olla läheisriippuvainen kun noin kovin häntä yrität miellyttää? Elämäsä on tarkoitus olla sinun elämäsi, ala miellyttää itseäsi - mitä nopeammin sisäistät tämän sen parempi.

Ollaan varmaan molemmat läheisriippuvaisia, en ole varma missä vaiheessa se on tälle tasolle kehittynyt. Kiitos vastauksesta ja tuosta viimeisestä lauseesta. Jotenkin vaikea totutella tuohon edes ajatuksena.

Totuttele pikku hiljaa, puhut vaikka pari minuuttia päivässä itsellesi, että minulla on lupa elää omaa elämää, olen arvokas ja osaan tehdä päätöksiä. Auttaisiko se?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit muuttaa mieltäsi nyt tai vuoden päästä. Se on normaalia ja yleistä. Äitisi saattaa olla läheisriippuvainen kun noin kovin häntä yrität miellyttää? Elämäsä on tarkoitus olla sinun elämäsi, ala miellyttää itseäsi - mitä nopeammin sisäistät tämän sen parempi.

Ollaan varmaan molemmat läheisriippuvaisia, en ole varma missä vaiheessa se on tälle tasolle kehittynyt. Kiitos vastauksesta ja tuosta viimeisestä lauseesta. Jotenkin vaikea totutella tuohon edes ajatuksena.

Totuttele pikku hiljaa, puhut vaikka pari minuuttia päivässä itsellesi, että minulla on lupa elää omaa elämää, olen arvokas ja osaan tehdä päätöksiä. Auttaisiko se?

Ihan hyvä idea, pitää laittaa testiin. En ole ennen vastaavaa kokeillut niin en osaa vielä sanoa, tuleeko auttaamaan.

Nyt en oikein ymmärtänyt. Miksi et halua opiskelemaan? Eikö kannattaisi edes kokeilla?

Entä jos Ap on liian nuori muuttamaan omilleen. Ehkä voisi odottaa pari vuotta ja sitten lähteä opiskelemaan omilleen. Siltä toi kuulostaa. Ei kaikki kehity samanlailla.

Ihan varmasti jännittää! Sä oot uuden edessä. Mutta sulla ei ole oikeesti mikään kiire mihinkään. Mitäs jos - kävisit kuitenkin ens alkuun katsomassa ja kuuntelemassa, mikä meininki. Mimmosta on, opiskelu ja sen rytmitys, uudet opiskelukaverit, mahdolliset biletykset jne? Voithan yllättyäkin ihan positiivisesti?

Ja jos sitten kuitenkin huomaat, että tökkii pahasti etkä viihdy, niin sitten keskeytät. Ei se maailmanloppu ole, ei sinulle eikä äidillesikään. Se on vain yksi kokemus monien joukossa. Voihan olla, että huomaatkin opintojen aikana, että kiinnostut aivan toisesta jutusta! Kuten sanottua, saat hyväksi luetuiksi kaikki opintopisteet mitkä ehdit suorittamaan.

Pääasia on se, että kuuntelet itseäsi. Koska sun elämästä on kyse. Se, mitä äitisi mahdollisesti tahtoo, on vain hänen toiveita. Anna keskittymisesi olla sinun toiveissasi, ei äitisi.

Ja kyllä sä pärjäät. Kävi miten kävi. Nykyään on opiskelujen suhteen niin monia erilaisia väyliä käytettävänä, voi rakentaa itselleen sopivamman tavan. Ja jos äitisi mutruilee myöhemmin jotakin tekemääsi, niin anna mutruilla. On hyvä muistuttaa silloin, että elät omaa elämääsi ja tavoittelet omia unelmiasi.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Nyt en oikein ymmärtänyt. Miksi et halua opiskelemaan? Eikö kannattaisi edes kokeilla?

Olin ajatellut käydä ainakin ne perusopinnot kun ensikertalaisuuskin mennyt tuosta paikan vastaanotosta, enkä halua äidin pettyvän. En usko viihtyväni opinnoissa tai alalla, koska ne eivät kiinnosta, ja olisin voinut jäädä kotikaupunkiin työskentelemään tai käydä perustutkinnon. Ahdistuneisuus ja epävarmuus koostuvat myös muusta, en osaa sanoa mistä kaikesta. Tuntuu vain kuin olisin tehnyt suuren virheen.

Ensikertalaisuuden menetys on tässä harmillisin juttu. Harkitse tarkkaan, haluatko käyttää vielä opintotukikuukausia. Kuulostaa siltä, että välivuosi töissä tai vaikka osin ulkomailla voisi sinulle tehdä hyvää. Tutustu ihmisiin, altista itseäsi erilaisille ajatuksille ja maailmankuville, harrasta liikuntaa, nuku 8 tuntia yössä ja syö terveellisesti. Onko sinun mahdollista puhua jollekulle siitä, että opiskelupaikan vastaanottaminen kaduttaa? Ja että koko tilanne ahdistaa? Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Ihan varmasti jännittää! Sä oot uuden edessä. Mutta sulla ei ole oikeesti mikään kiire mihinkään. Mitäs jos - kävisit kuitenkin ens alkuun katsomassa ja kuuntelemassa, mikä meininki. Mimmosta on, opiskelu ja sen rytmitys, uudet opiskelukaverit, mahdolliset biletykset jne? Voithan yllättyäkin ihan positiivisesti?

Ja jos sitten kuitenkin huomaat, että tökkii pahasti etkä viihdy, niin sitten keskeytät. Ei se maailmanloppu ole, ei sinulle eikä äidillesikään. Se on vain yksi kokemus monien joukossa. Voihan olla, että huomaatkin opintojen aikana, että kiinnostut aivan toisesta jutusta! Kuten sanottua, saat hyväksi luetuiksi kaikki opintopisteet mitkä ehdit suorittamaan.

Pääasia on se, että kuuntelet itseäsi. Koska sun elämästä on kyse. Se, mitä äitisi mahdollisesti tahtoo, on vain hänen toiveita. Anna keskittymisesi olla sinun toiveissasi, ei äitisi.

Ja kyllä sä pärjäät. Kävi miten kävi. Nykyään on opiskelujen suhteen niin monia erilaisia väyliä käytettävänä, voi rakentaa itselleen sopivamman tavan. Ja jos äitisi mutruilee myöhemmin jotakin tekemääsi, niin anna mutruilla. On hyvä muistuttaa silloin, että elät omaa elämääsi ja tavoittelet omia unelmiasi.

Tsemppiä!

Kiitos, jotenkin tosi ihanaa tekstiä. Haluaisin kirjoittaa pidemmän vastauksen, mutten saa mitään ulos. Mutta tulen varmaan lukemaan sun viestin useamman kerran.

Vierailija kirjoitti:

Ensikertalaisuuden menetys on tässä harmillisin juttu. Harkitse tarkkaan, haluatko käyttää vielä opintotukikuukausia. Kuulostaa siltä, että välivuosi töissä tai vaikka osin ulkomailla voisi sinulle tehdä hyvää. Tutustu ihmisiin, altista itseäsi erilaisille ajatuksille ja maailmankuville, harrasta liikuntaa, nuku 8 tuntia yössä ja syö terveellisesti. Onko sinun mahdollista puhua jollekulle siitä, että opiskelupaikan vastaanottaminen kaduttaa? Ja että koko tilanne ahdistaa? Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Kuulostaa houkuttelevalta, tuo töissä käyminen ja itsestään huolehtiminen. Vaatimaton elämä ei ollenkaan haittaisi. Ja ei ole ketään, jolle tästä puhua. Välit kavereihin katkesi lukion päätyttyä. Toki ammattikorkeassa on opintopsykologi, jolle puhua opintoihin liittyvistä asioista, mutta silloin on jo opiskelemassa.

Sinulle tekee hyvää aloittaa oma elämä. Entä jos luokallesi tulee paras kaverisi tai tuleva puolisosi

AMK on aika vaatimatonta vastimustasoltaan ja pärjäät kyllä siinä missä ne muutkin

Ei kaikilla vaan ole mitään kiinnostuksenkohteita, pitää vaan hakea minne pääsee. Yrittää uudelleen, jos on sietämätöntä.

No et varmasti ole ainoa, jolle käynyt tolleen. Tietenkin vaikeempi hakea jos haluat taas korkeakouluun, mutta jos kerta perustutkinto ja normi työnteko riittäisi, niin mikä siinä. Ja sitä voi myös käyttää aikana miettiä. Mutta ei kannata olla tekemättä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa houkuttelevalta, tuo töissä käyminen ja itsestään huolehtiminen. Vaatimaton elämä ei ollenkaan haittaisi. Ja ei ole ketään, jolle tästä puhua. Välit kavereihin katkesi lukion päätyttyä. Toki ammattikorkeassa on opintopsykologi, jolle puhua opintoihin liittyvistä asioista, mutta silloin on jo opiskelemassa.

Sinähän voit, jos haluat ja huomaat jaksavasi, myös opintojen ohessa käydä töissä. Kunhan tosiaan, et ahnehdi työvuoroissa etkä opiskeluissa. Onhan siinä ihan eri klangi, kun voi käyttää omia rahojaan kuin että olisi täysin riippuvainen esim. opintotuesta -lainoineen. Mutta - tasapaino on avainsana.

Olisko sulla edessä muuttokin? Sain jotenkin sellaisen käsityksen... Siinäkin iso asia ja muutos. Ja siihen omaan elämään suuntautumista. Vastuullisuutta. Pikkuhiljaa, ei sun tarvitse handlata kaikkia asioita kerralla. Apua saat, kun sitä pyydät ja otat vastaan. Jokainen päivä opettaa. Ja aina voi soittaa kotiin ja kysyä jeesausta. Tai mennä käymään, likapyykkikassin kera.

Ja mitä jos kirjoittaisit ajatuksiasi ylös, pitäisit vaikka "opiskelemaanko - vai mitä ihmettä mä teen??!" - ajatuskirjaa. Mikäli ei ole ketään kenelle purkautua. Se, että suoltaa omat ajatukset ja epävarmuudet esiin antaa myös sulle kykyä jäsennellä, mitä tahdot sekä antaa sulle myös perspektiiviä.

Ja muistapa myös se, että - sä et ole ainoa, jota nyt jännittää pirusti. Ja joka ajattelee aivan samoin. Hyvin tuli mieleen omat ihan samanlaiset ajatukset silloin aikanaan, kauan kauan kauan aikaa sitten... Mutkiakin matkan varrelle tuli mutta yhtä kaikki, elämä kantaa. Sinuakin. Oon ihan sata varma siitä, että tapahtui mitä tahansa, niin sä pärjäät kyllä. Ja opit hurjasti uusia asioita. Varsinkin itsestäsi. Jännityshepuloinnista huolimatta nauti nuoruudestasi ja elämästäsi. Ja vaikka äitis hössöttää ja ehkä huokaillen huolehtii, niin hän on vain äitis, jota jännittää kans mutta joka rakastaa ja toivoo sulle vain parasta.

Minä lopetin amk-opiskelut vuoden jälkeen ja vaihdoin amikseen. Äiti oli vain iloinen että vaihdoin kuitenkin johonkin kouluun, se ei välitä minkä asteen koulu se on.