IL: Norjan mursuguru: Seuraavalla kerralla voi harkita, että yritätte toimia aiemmin
Niinpä! Tässä pirun maassa ei toimi mikään, jahkailua jahkailun perään ja turhaa ihmettelemistä ja sitten käy näin. Idi o o t.it!!
Kommentit (18)
Eikös kaikki arjesta etääntyneet ole aina jälkiviisaita ja aiheuta enemmän ongelmia yhteiskunnassa?
Mietitäänpä vaikka suomalaista koulua. Kun päätökset tehty, onko kuunneltu kasvatustieteilijöitä vai opettajia?
Luitko edes juttua? Gurun mielestä mursun suhteen toimittiin ihan oikein.
Höpö höpö, otsikoksi on repäisty tuo myyvin. Varsinaisesti tyyppi ei kuitenkaan moiti.
Toimittaja on selkeästi haastiksen lopuksi kysynyt mitä olisi voinut tehdä toisin, tyyppi on sanonut noin ja se on nostettu kärjeksi. Ei minusta hyvän tavan mukaista, mutta koskapa se ip-lehdillä olisi. Tai enää muillakaan.
Sen jutun saa lukea ihan loppuunkin asti.
Gurun mukaan me teimme, mitä pystyimme sen mursun hyväks tekemään eikä paremmin olis voinu tehdä.
Jos kerran olisit tämänKIN hoitanut paremmin kuin kukaan koskaan missään, niin miksi ihmeessä et sitten kipittänyt asiantuntemuksesi kanssa juoksujalkaa auttamaan sitä mursua sekä opastamaan paikan päälle niitä, jotka parhaansa teki ?
Eikö se guru nimenomaan alunperin huutanut että jättäkää Stena-mursu rauhaan...
Miten tässä olisi voinut toimia toisin? Toki jälkiviisaasti sanottuna olisi pitänyt kuskata mursu takaisin luontaiseen ympäristöönsä.
Lähtökohtaisesti on silti aina parempi antaa villieläinten olla rauhassa. On valitettavaa, että se on eksynyt, mutta emme tiedä miksi. Ehkä se on ollut lajitovereiden kesken hyljeksitty? Silloin olisi ehkä jo kuollut. Luonto on julma.
Eikös se tullut sieltä Norjasta, olisi pitänyt jo siellä ottaa kiinni ja siirtää mihin se nyt sitten kuulukin.
Vierailija kirjoitti:
Luitko edes juttua? Gurun mielestä mursun suhteen toimittiin ihan oikein.
Tuskinpa tuo luki tai välitti lukemastaan, otsikko kiihotti liikaa.
Ärsyttävintä mursujutussa on se, että yrittivät päästä eron ongelmasta siten, että se uisi itse tiehensä Suomesta.
Sanoivat aluksi, että on hyvässä kunnossa ja lähtee itse merelle. Ja vielä muka löytää tanskan salmien kautta Atlantille. Ihan hullua
Vierailija kirjoitti:
Miten tässä olisi voinut toimia toisin? Toki jälkiviisaasti sanottuna olisi pitänyt kuskata mursu takaisin luontaiseen ympäristöönsä.
Lähtökohtaisesti on silti aina parempi antaa villieläinten olla rauhassa. On valitettavaa, että se on eksynyt, mutta emme tiedä miksi. Ehkä se on ollut lajitovereiden kesken hyljeksitty? Silloin olisi ehkä jo kuollut. Luonto on julma.
Ihan älyttömiä kommentteja on ollut, että heti olis pitänyt ottaa kiinni ja heti viedä pois ja heti heti. Mursu ehti olla torstaista saakka Suomessa ja siitä suurimman osan vedessä. Näytti siinä samalla miten iso ja voimakas eläin se on. Tiistaina löytyi sieltä pihasta. En tiedä missä vaiheessa ja mistä se olisi pitänyt pyydystää aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävintä mursujutussa on se, että yrittivät päästä eron ongelmasta siten, että se uisi itse tiehensä Suomesta.
Sanoivat aluksi, että on hyvässä kunnossa ja lähtee itse merelle. Ja vielä muka löytää tanskan salmien kautta Atlantille. Ihan hullua
Niin vain pyöriäiset sun muut ovat osanneet Suomenlahdelle ja Tanskan salmen taakse takaisin ulapalle!
Vierailija kirjoitti:
Sen jutun saa lukea ihan loppuunkin asti.
Gurun mukaan me teimme, mitä pystyimme sen mursun hyväks tekemään eikä paremmin olis voinu tehdä.
Jos kerran olisit tämänKIN hoitanut paremmin kuin kukaan koskaan missään, niin miksi ihmeessä et sitten kipittänyt asiantuntemuksesi kanssa juoksujalkaa auttamaan sitä mursua sekä opastamaan paikan päälle niitä, jotka parhaansa teki ?
Ja jättänyt Freyan? Hänhän keskittyy Freyaan, auttoi toki etänä Stenan kanssa minkä pystyi

Ai AP vai ?
Rohkenen epäillä auttaneen yhtään ketään ...
Vierailija kirjoitti:
Eikö se guru nimenomaan alunperin huutanut että jättäkää Stena-mursu rauhaan...
Tämä.
Luin täältä äsken, että venäl. mursututkija sanoi, ettei mursuja voi oikein nukuttaa.
Ne tukehtuvat nukutukseen kehon massan vuoksi :(
Jos tuo on noin, ressukka kuoli nukutukseen.
Miten meni niinku omasta mielestä?
No fiddu, se mursu oli vaikka missä ennen Suomea, eikä kukaan tehnyt mitään, kun se olisi ollut vielä hyvissä voimissa.
Nyt repii iltapäivälehdet juttuja ja klikkauksia.. vaikka tottahan tuo kyllä puhuu.
Mursu kuoli viranomaisten vitkasteluun ja valehteluun.
Mursu lopetettiin siinä siirtoautossa. Sitä ei aiottukaan toimittaa Korkeasaareen.
Koska raha ja haluttomuus.
Tämä on Suomi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se guru nimenomaan alunperin huutanut että jättäkää Stena-mursu rauhaan...
Tämä.
Luin täältä äsken, että venäl. mursututkija sanoi, ettei mursuja voi oikein nukuttaa.
Ne tukehtuvat nukutukseen kehon massan vuoksi :(
Jos tuo on noin, ressukka kuoli nukutukseen.
Miten meni niinku omasta mielestä?
Venäläiset tukehtukoon omaan mutinaansa. T. Laika
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f4114cd6-02b0-4be3-b45e-4ae5f6e974b9