Lasten saanti vanhentaa
Lasten saamisen myötä iho on veltostunut ja rypistynyt. Jatkuva valvominen ja liian vähäiset yöunet ovat tehneet peruuttamattomia muutoksia kroppaani ja ihooni.
Olen ihan varma, että jos elelisin sinkkuna ja nukkuisin tarpeeksi vuorokaudessa, olisin ihan eri näköinen kuin nyt. Sinkkuna olisi myös aikaa hoitaa ihoa ja itseäni muutenkin. Vaan eipä tuota auta miettiä nyt, itse olen valintani tehnyt, ja siihen (ainakin suurilta osin) tyytyväinen.
Kommentit (9)
En ole omasta mielestä kuluneen näköinen. tosin en ole paljoa joutunut valvomaankaan. Töissä olen käynyt ja vietän ihan mukavaa elämää. Harrastuksia ja nukkumista. Toisilla vaan elämä on helpompaa kuin toisilla. Myös se miten itseään hoitaa vaikuttaa. Itse käytän vain Kanebo sensain tuotteita ja sen kyllä huomaa ihossa. En myöskään tupakoi tai juo alkoholia.
N34
Kyllä se on vanheneminen mikä vanhentaa. Mulle kävi niin että saatuani lapsen 34-vuotiaana tapasin pitkästä aikaa yhden vapaaehtoisesti lapsettoman sinkkusukulaisen. Hän on kaksi vuotta minua vanhempi. Hän kysyi minulta hämmästyneenä että oletko laihtunut vaikka olet saanut lapsen. No en ollut, itse asiassa raskauden jäjiltä oli vielä pari kiloa ylimääräistä. Hän oli itse lihonut enemmän kuin sen pari kiloa sitten viime näkemän. Hän oli vaan tottunut aina olemaan se hoikempi osapuoli. Muutenkin ns. akoittuminen oli tapahtunut myös hänelle ihan samalla lailla. Olisi ihan ongelmitta käynyt keski-ikäisestä mammasta hänkin.
hetkellisesti vanhentaa (valvomiset tms. vaikuttavat), mutta usein käy niin, että lapsen saaneet vaikuttavat nuorekkaammilta myöhemmin, sekä olemukseltaan että henkisesti. Lapset ja nuoret antavat energiaa?
Meillä oli hyväuninen ja terve vauva, joten sain levättyä. En tupakoi enkä ota aurinkoa, saan riittävästi unta ja juon tarpeeksi vettä. Rasvainen ihotyyppi estää tehokkaasti rypistymistä, ja äitinikin on ikäistään nuoremman näköinen eli varmaan jotain perinnöllistäkin. Vaatekoko on sama kuin lukiossa, samoin esim. kuppikoko. Toki muutoksia on tapahtunut, mutta hyvin pientä.
Sain lapsen kun olin 26, ja kun nyt vertaan itseä ja muita samassa iässä lapsen saaneita lapsettomiin saman ikäisiin kavereihin niin ei kyllä ulkonäön suhteen voi sanoa kellä on lapsia ja kellä ei. Eniten on rypistyneet ne joilla on kuiva iho, ottavat paljon aurinkoa ja tupakoivat ja/tai käyvät paljon baareissa.
kahdella on lapsia, yhdellä (vanhimmalla) ei ole. Ja tämä vanhin on huomattavasti nuoremman näköinen kuin nämä kaksi paljon nuorempaa siskoa.
Mutta heidän äitinsä on taasen todella pirteän ja nuorekkaan näköinen 6 lapsen äiti.
Olen 27 ja mulla on 6- ja 1- vuotiaat lapset. Molempien kanssa on saanut valvoa, toisen kanssa yli puoli vuotta. Mua luullaan nuoremmaksi kuin olenkaan ja kerran joku ihmetteli, että miten nuorena tuon vanhemman lapsen olen oikein saanut.
Käytän kyllä aika paljon aikaa itsestäni huolehtimiseen ja harrastan liikuntaa joka päivä. En syö lihaa/rasvaista ruokaa, en polta enkä pahemmin juo alkoholia. Uskon kuitenkin, että perimälläkin on vaikutusta: äitini näyttää myös ikäistään nuoremmalta. Kai se sitten johtuu rasvaisesta ihotyypistä - nassu ei rypisty niin äkkiä ;).
kun viisi lasta iältään 16-5v minulla on ja vieläkin myydään lastenlippua hyvinä päivinä bussissa:D Eli siis 16v:ksi luullaan. Huonoina päivinäkään en näytä 34v:ltä tai viiden lapsen äidiltä, ryppyjä tms. ei vielä ole. Mua ei ainakaan lapset ole vanhentaneet, ekan sain 18v.
Lasten saanti nopeuttaa tiettyjä vanhenemisprosesseja.
20-vuotiaana lapsia saanut ja lapseton ovat 30-vuotiaana ikääntymisen suhteen ihan eri tasolla (olettaen että elämä on muuten ollut normaalia, ei ketjutupakointia, ryypiskelyä tms).
Sen vuoksi ymmärtääkin nuorina lapsia saaneiden kommentit, etteivät jaksaisi enää vauvavalvomisia esim. 35-vuotiaana. Heillä elämä on ollut kuluttavampaa.