Lue keskustelun säännöt.
Miten olet käsitellyt mielessäsi vanhempasi edessä olevan kuoleman?
Kommentit (25)
Kukaan ei tiedä missä järjestyksessä täältä lähdetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmat ovat kuolleet jo vuosia sitten.
Se on vaan pakko ajatella, että kuolema kuuluu elämään. Omat vanhempani ovat jo yli 80-vuotiaita, joten tässä vaiheessa olen vain kiitollinen, et ovat saaneet elää melko terveinä näinkin pitkään. Kyllähän se varmasti koville ottaa kun lopullinen luopuminen tulee, mutta pakko se on vain hyväksyä, että kukaan ei täällä ole ikuisesti.
Mulla on suht iäkkäät vanhemmat, joten asiaa on tullut pohdittua vuosien ajan. Tuntuu, että olen aika hyvin valmistautunut. Kamalaa sanoa, mutta jopa toivoisin, että pääsisivät pois nopeasti kun aika tulee, eikä tulisi esim. muistisairautta. Joku raju korona voisi olla ihan hyvä tapa lähteä.
Kaikilla kuolema edessä jossain vaiheessa. Järjestystä ei tiedetä. Vanhempien hoito kannattaa miettiä, että saavan tarvittavan avun ja hoivan kun sitä tarvitsevat. Todennäköisesti eivät kuitenkaan kuole yhtä aikaa joten kaikki suru ei tule kerralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani on jo melkein 80 vuotiaita. Olen jo 20 vuotta ollut valmis heidän kuolemaansa, perintöä odotellessa. Kuolema on hieno asia kun se tapahtuu yli 60 vuotiaille.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani on jo melkein 80 vuotiaita. Olen jo 20 vuotta ollut valmis heidän kuolemaansa, perintöä odotellessa. Kuolema on hieno asia kun se tapahtuu yli 60 vuotiaille.
Joku taatusti ajattelee, että olisi hienoa jos sinä kuolisit jo tänään. Eikö olekin kiva ajatus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani on jo melkein 80 vuotiaita. Olen jo 20 vuotta ollut valmis heidän kuolemaansa, perintöä odotellessa. Kuolema on hieno asia kun se tapahtuu yli 60 vuotiaille.
Joku taatusti ajattelee, että olisi hienoa jos sinä kuolisit jo tänään. Eikö olekin kiva ajatus?
Ei se minussa herätä mitään ajatuksia, kun kuolemaani toivotaan. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.
Hyvä kun otit puheeksi, pitääkin varata skumppapullo sille päivälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei tiedä missä järjestyksessä täältä lähdetään.
Älä ihmees... Mitäs jos kertoisin että useimmiten ensin lähtee vanhemmat ja sen jälkeen jälkeläiset?
Ymmärtääkö puupää nyt tarkoitetaan?
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei tiedä missä järjestyksessä täältä lähdetään.
Tämäpä se. Vaikuttaa siltä, että he joutuvat käsittelemään minun lähtöni. Ja sen ajatteleminen on ihan yhtä raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani on jo melkein 80 vuotiaita. Olen jo 20 vuotta ollut valmis heidän kuolemaansa, perintöä odotellessa. Kuolema on hieno asia kun se tapahtuu yli 60 vuotiaille.
Tä? Ollaan pian 70-vuotiaita ja mitä parhain aika meneillään. Ei enää työelämän paineita, välit hyvät lapsiin ja lapsenlapsiin. Aina liikuttu ja eletty suht terveellisesti.
Moni voi olla vielä 80-vuotiaana skarppi.
En ole käsitellyt. Pelkkä ajatuskin siitä ahdistaa ihan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni on jo kuollut. Mummoni menetti kaikki lapsensa ennen omaa kuolemaansa. Ei sitä järjestystä tiedä kukaan. Mummoni eli paljon yli 90-vuotiaaksi, mutta isäni ei edes 60-vuotiaaksi.
En kyllä ole pahemmin pohtinut, koska ei se tule pahemmin koskettamaankaan. Vanhempani eivät olleet ns. huonoja, ihan eri aaltopituudella vain kun minä. Nykyään käy moikkaamassa 2-3 kertaa vuodessa ja siinä se. Joskus kyllä olen vähän haaveillut että äitini kuolisi ensin ja ehtisin vielä tutustua isääni ennen hänen loppuaan, ottamalla hänet meille asumaan. Käytännössä se vaan tuskin ikinä onnistuu. Suurimpana esteenä oma mieheni. Toisena esteenä se, että en jaksa olla mikään sairaanhoitaja ja passaaja. Pitäisi saada joku au pair tai kotiapulainen avuksi. Vähän niin kun silloin kun lapset oli pieniä.
En vielä mitenkään. Molemmat ovat vähän yli 70 v. ja isällä todettiin juuri Alzheimer.
Kuolema tulee aina yllättäin ja arkisemmin kuin on kuvitellut. Usein jää jokin hommassa kaivelemaan niin kuin että miksen käynyt useammin, miksi en kysynyt suoraan sitä ja sitä, oliko se saattohoito nyt ihan asiallista jne.
Vain elokuvissa istutaan siistin sängyn reunalla ja jätetään jäähyväisiä kyynel silmässä niin että kaikki tulee sanottua.
Ei siihen voi mitenkään valmistautua. Molemmat vanhempani kuolivat vuonna 2018, toinen alkuvuodesta, toinen loppuvuodesta. Kaipaus on syvä!
En ole pystynyt käsittelemään asiaa ollenkaan. Molemmat vanhempani ovat vielä elossa, ovat 69v ja 66v. Varsinkin isäni kuolema tulee romahduttamaan minut. Olen isäni kanssa paljon läheisempi kuin äitini vaikka olen nainen.
Erittäin hyvin. Olivat hirveät väkivaltavanhemmat. Olen jo surrut viimeiset vuosikymmenet sitä että mulla ei ole ollutkaan koskaan oikeita rakastavia vanhempia. Joten kun ne kupsahtaa, ei tunnu missään. Korkeintaan joku helpotuksen huokaus tulee.