Miten olet käsitellyt mielessäsi vanhempasi edessä olevan kuoleman?

Sen rakkaamman vanhempani eli äitini kuolemasta on pari kuukautta ja yllättävän hyvin olen sen käsitellyt. Toki hän oli jo pitkään sairastanut, eikä viime vuosinaan ollut enää se sama ihminen, joten hänen lähtönsä oli tietyllä tapaa helpotuskin.

Vuosikausia jo odottanut wttä paskasta päästäisiin mutta ei, ei se vaan häivy

Ei ole käsittelemistä, sen aika oli jo.

Äitini kuoli 47v iässä ja isäni kanssa en ole tekemisissä.

Lamaannuin jo idån kuolemasta zombieksi. Tuskin tästä enää enempää lamaantuu

Minua ei hetkauta mihinkään. En mene hautajaisiinkaan, koska kyse vain velvollisuudesta. Olen juuri tekemässä pysyvää välirikkoa vanhempiin, joista erityisesti isä mitätöi ja väheksyy. Luulin tilanteen vähän parantuneen ja ajattelin, että pitäisin enemmän yhteyttä. Mutta tulipahan taas lokaa niskaan. Antaa siis olla, myös mahdollisesta perinnöstä tulen totaalisesti luopumaan. He eivät voi antaa minulle henkisesti enää mitään, enkä mitään enää heiltä odotakaan.