Lue keskustelun säännöt.
Välit aikuistuvaan lapseen surettavat
09.07.2022 |
Täysi-ikäinen lapseni muuttaa syksyllä pois kotoa. Itsenäistyminen on hieno ja positiivinen asia, mutta suren sitä, millaisissa väleissä se tapahtuu.
Lapsellani on asperger ja kaverisuhteet ovat aina olleet hänelle hyvin vaikeita, kavereita on ollut vähän tai ei lainkaan. Ekat 16 vuotta lapsi olikin hyvin kiinni meissä vanhemmissa ja välit olivat läheiset ja lämpimät.
Sitten rinnalle löytyi kumppani, jonka kanssa suhde on jatkunut pidempään. Tämä on loistava juttu, kyseessä ihana ihminen ja olen lapseni puolesta onnellinen.
Seuraus on kuitenkin se, että lapsi on nyt ottanut todella voimakkaasti etäisyyttä minuun ja isäänsä. Ainoa hänelle mieluinen puheenaihe on musiikki, kaiken muun kokee tunkeiluna. Ei vastaa isänsä viesteihin, minulle vastaa lyhytsanaisesti ja tylysti. Kotona linnoittautuu huoneeseensa.
Pyrimme antamaan tilaa: esim. koko kesän olemme käytännössä eri osoitteissa, hän elää omaa elämäänsä ja yhteydenpito on satunnaisten viestien varassa. Tämäkin on selvästi liikaa, vastausten sävystä päätellen.
Ehkä tämä on normaalia etäisyyden ottamista ja vanhemmista irtautumista? Tai sitten aspergeriin liittyvää sosiaalisten suhteiden vaikeutta ja niiden rajoittamista. Itse olen kuitenkin ymmälläni: olen hyvinkin valmis lapsen kotoa muuttoon, mutta en lainkaan valmis olemattomaan vuorovaikutukseen, johon olemme ajautuneet.
Onko kokemuksia vastaavasta? Miten tilanne on edennyt? Mikä on helpottanut oloa? Sen ymmärrän, että lapselta en voi odottaa muuta kuin mihin hän itse on valmis, niin surulliselta kuin se tuntuukin.
Kommentit (10)
* "Entä näkeekö isän kotona" Tarkoitin siis lapsuudenkotia. Osa voi kokea että haluaa olla enemmän yhteydessä vaikka äitiin. Tai sitten ajattelee nuorena että vanhemmilla on oma liitto, johon ei kuulu, vaikka olisi tärkeä vanhemmille. Mutta ajatus selkeytyy myöhemmin asioissa yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuvittele niin, että sinun kanssa yrittäisi kaveerata ihminen, josta tuntisit ettei teillä ole mitään yhteistä. Mitä tämä ihminen voisi tehdä, jotta saisi syvennettyä teidän välistä yhteyttä?
Ihan normaalia. Lapsella tulee kapina vanhempia kohtaan vähän myöhässä ehkä sen AS:n takia. Ja kyllä moni kotoa muuttava nuori ottaa etäisyyttä vanhempiin, joskus rajustikin. Menee muutama vuosi, niin alatte taas lähentyä, jos välit pysyvät muuten kunnossa.
Ole kärsivällinen ja lähestyttävissä.
Yrität udella asioita joita käytät sitten hyväksesi manipuloidessasi häntä. Tuttu kuvio.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia. Lapsella tulee kapina vanhempia kohtaan vähän myöhässä ehkä sen AS:n takia. Ja kyllä moni kotoa muuttava nuori ottaa etäisyyttä vanhempiin, joskus rajustikin. Menee muutama vuosi, niin alatte taas lähentyä, jos välit pysyvät muuten kunnossa.
Ole kärsivällinen ja lähestyttävissä.
Juuri näin. Itsenäistymiseen kuuluu hyvin usein tuo etäisyyden ottaminen. Anna lapsesi mennä, eli anna tilaa äläkä tunkeile mutta näytä että välität, niin hän kyllä palaa:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en jaksa jutella äitini kanssa huonojen välien kanssa ja sitten siksi, kun muutenkin väsyn ihmisten kanssa olemisesta ja viestimisestä. En halua käyttää vähäistä energiaani sellaiseen ihmiseen, joka vähättelee tunteitani ja ajatuksiani jatkuvasti. Esim jos olen sanonut että minua ahdistaa asia x niin äiti sanoo, että ei siitä tarvitse ahdistua, jos olen itkenyt ei ole empaattinen, jos olen sanonut että asia y on siten tai täten, ei ota sitä kuuleviin korviinsa, ennen kuin joku MUU kuin minä sanoo sen saman asian. Äidinhän mielestä olemme/voisimme olla ihan hyvissä väleissä mutta minä olen vaan liian herkkä. Itse en tajua mitä järkeä on jossain tyhjän jauhamisessa ja yhdessä olossa kun taustalla ei kuitenkaan ole kunnioitusta ja luottamusta.
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksa jutella äitini kanssa huonojen välien kanssa ja sitten siksi, kun muutenkin väsyn ihmisten kanssa olemisesta ja viestimisestä. En halua käyttää vähäistä energiaani sellaiseen ihmiseen, joka vähättelee tunteitani ja ajatuksiani jatkuvasti. Esim jos olen sanonut että minua ahdistaa asia x niin äiti sanoo, että ei siitä tarvitse ahdistua, jos olen itkenyt ei ole empaattinen, jos olen sanonut että asia y on siten tai täten, ei ota sitä kuuleviin korviinsa, ennen kuin joku MUU kuin minä sanoo sen saman asian. Äidinhän mielestä olemme/voisimme olla ihan hyvissä väleissä mutta minä olen vaan liian herkkä. Itse en tajua mitä järkeä on jossain tyhjän jauhamisessa ja yhdessä olossa kun taustalla ei kuitenkaan ole kunnioitusta ja luottamusta.
huonojen välien*takia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta mitä voit tehdä tässä tilanteessa, on lapselle kiukuttelu, takertuminen, "kostaminen" tai marttyyrinviitan päälle kiskominen ihan vain sen takia, kun te vanhemmat ette ole enää nuoren elämän keskipiste. Tuollainen käytös voi johtaa välien poikki menemiseen pitkäksikin aikaa.
Nuoren pitää nyt vain antaa kokeilla siipiään. Ei sekään ole hyvä, jos on koko nuoruutensa vanhempien helmoissa.
Kiitos ajatuksista ja näkökulmista! Lohdullista ajatella, että mahdollisesti kyseessä on vain vaihe, ja että joskus myöhemmin välit voivat palautua ystävällisiksi.
En siis kaipaa tai tarvitse sitä, että nuori pitäisi jatkuvasti yhteyttä tai jakaisi kanssamme henkilökohtaisia ajatuksiaan, mutta toivoisin, että voisimme olla ystävällisiä toisiamme kohtaan. Toivottavasti joskus vielä.
Suomalaisilla on tuota piirrettä paljon, eri määrissä. Mutta minusta teidän ei pitäisi jatkaa musiikista puhumista. Hän opettelee puhumaan muuta. Evät kaikki puheenaiheet voi olla tunkeilua, äänensävy on silti tarkka asia tai mitä sanoo. Olisi hyvä jos isä ei väkisin viesti sinne, kaksi vanhempaa voi olla liikaa viestimässä tai yrittämässä. Hän irtautuu, varmaan palaa asiaan, kun jokunen vuosi menee.
Jos vanhempi on liian aktiivinen puhuja, hänelle ei synny omaa aktiivisuutta, ehkä juttelee kumppaninsa kanssa ja arjessa. Tiedän tuon ongelman silti, koska olen kohdannut ihmisiä joilla on piirteitä ja on ollut todella vaikeaa - on kurjaa vetää pieniä monologeja. Osalla nuorista voi olla tarve päästä irti - kun mennään omaan kotiin. Olisiko hyvä sopia että hän soittelee välillä äidille (kun on aikaa vastata, milloin) tai käy, vai äiti käy autolla siellä lähellä vaikka tuomassa jotain. Entä näkeekö isän kotona vai pelkääkö jotain esim. asioihinsa puuttumista vaikkei kukaan puutu. Onko joku riitatilanne tai onko määräilty teininä. -Nykyään somessa ja sukulaisten kanssa monella näkyy sama, toinen ei vastaa. Siihen voi olla joku muu syy myös.