Taas oleh paha anoppi
Aurinko paistaa, helle hellii ja löhöilen laiturilla ihan rauhassa. Kaupungissa poika perheineen kärvistelee kuumassa kaksiossa. Hekin halusivat mökille, mutta kun minä olen täällä, ei tietenkään voi tulla samaan aikaan.
Miksi minun, aikuisen ihmisen, täytyy antaa vaivalla ja työllä hankkimani kesämökki pojan perheen käyttöön heti, kun aurinko paistaa ja on kuuma. Rännienpuhdistukseen tai polttopuidentekoon heillä ei koskaan ole aikaa.
Kommentit (11)
tulisin niin mielelläni puutalkoisiin ja rännien puhdistukseen. tai edes mökkiä maalaamaan.
Jos saisin näin mieheni pitämään sukuunsa yhteyttä.
Jos eivät kerran samalle mökille mahdu, olkoot sitten kaupungissa. Niin helppoa se on.
syyllisyyttä kantaa siitä, että haluat viettää aikaa omalla mökilläsi. Nauti siitä! Jos ei poikasi perheineen mahdu sinne yhtä aikaa, niin se lienee jonkun muun kuin sinun ongelma.
Itse oon sanonu sekä omille että miehen vanhemmille, ettei niiden tarvi pitää mitään täyshoitolaa lapsilleen, ovat kyllä aikanaan passanneet ihan riittävästi ja voivat keskittyä omaan elämäänsä siinä määrin kun kokevat tarpeelliseksi ja hyväksi, tokikaan en pahastu, jos sitten haluavat meitä kyläilemään ja haluavat hoitaa lapsia jne.. mutta velvotteita ei ole.
Nauti sinä tosiaan siellä kesäisestä ilmasta ja jätä muiden katkeruus omaan arvoonsa..
t. kolmekymppinen äiti..
Miten niin olet paha ANOPPI? Miksi haluat poikasi itsekkyydestä syyllistää nimenomaan miniää? Miniässäkö aina on vika? Sanopa ennemmin olevasi paha ÄITI.
olet pyytänyt meitä paikalle vain keväällä ja syksyllä, kun olet tarvinnut apua? No, nyt saatkin ihan itse miettiä miten revit laiturit ja veneet syksyllä ylös ihan omin nokkinesi. Makoisia hellepäiviä. Ps. Vuokramökillä tosiaan pääsee helpommalla ja saa valita seuransa :)
jos miniä ei mahdu saman katon alle niin oma häppeensä. Mulla kaksi miniää ja kummankin kanssa tuun toimeen mainiosti, en puutu heidän olemiseen enkä elämiseen, en neuvo enkä tuppaa ohjeita. Kukin elää tavallaan.
meillä ollaan mummin apuna aina yhdessä lomat
Miten niin olet paha ANOPPI? Miksi haluat poikasi itsekkyydestä syyllistää nimenomaan miniää? Miniässäkö aina on vika? Sanopa ennemmin olevasi paha ÄITI.
Ihan pyytämättä tupsahtelete. tai ei enää, kun vaihdatin lukot.
Eikä täällä ikinä ole laituria revitty syksyllä ylös, venekin tulee ihan kätevästi väkipyörällä, kun sen veneen ensin tuonne vajaan ohjaa.
Vuokramökistä joutuu maksamaan, täällä poika perheineen olisi ilmaiseksi. Ei sillä ole varaa maksaa sitä 800 e/vko, minkä vastaavan vuokraus maksaa.
mutta sanoin, että minä en ainakaan lähde täältä pois, vaikka tulisivat. Ja nukun siinä isossa makuuhuoneessa. Ja saunon vaikka yöllä.
on se ny kumma jos eivät voi tulla sinne samaan aikaan kuin sinä! jos he siellä haluavat aikaa viettää niin sillon osallistuvat myös mökin kunnossapitoon. piste. =D