Eronneet: Miten järjestitte elonne kun eropäätös jo tehty, mutta asutte vielä yhdessä?

siihen, että mies lopulta muutti pois eropäätöksen jälkeen. Ensin ei meinannut uskoa, että ero oikeasti tulee ja sitten kun uskoi, ei tahtonut löytää haluamansa kaltaista uutta asuntoa.



Yhdessäolo vaihteli välien mukaan. Oli hetkiä, jolloin oltiin melkein kuin vanhoina hyvinä aikoina. Sitten oli aikoja, jolloin yritettiin välttää samaan huoneeseenkaan joutumista. Eron alku on ehkä vähän sellaista hakemista muutenkin, siinä tehdään jälkikäteen arvioiden ylilyöntejä suuntaan jos toiseenkin, kun haetaan sitä kommunikaation tasoa, jolle sittemmin jäädään.



Kotitöitä meidän ei tarvinnut jakaa, kun exä ei niitä tehnyt muutenkaan...



Meillä lapset valitettavasti elivät tilanteissa mukana sen verran, ettei heillä tarvinnut erikseen kertoa, että olemme eroamassa. Tavallaan se oli hyväkin, koska heilläkin oli sitten aikaa käsitellä asiaa jo ennen kuin mies muutti lopulta pois.



Vielä erillään asuessakin tehtiin alkuun yhdessä juttuja viikonloppuisin lasten kanssa. Mielestäni se on ihan ok, jos välit sen vain sallivat. Jos taas yhdessä vietetty aika on pelkkää riitelyä, ei se lapsillekaan ole hyväksi.



Voimia sinulle raskaaseen elämänvaiheeseen!

vastaajalle.



Kuulisin mielelläni muiltakin kokemuksia.

Eropäätöksen tein minä, yhdessä asiasta kyllä keskusteltiin pitkään miehen jäätyä jälleen "kiinni" pettämisestä. Silti... Minä se kai olin,joka sen lopullisen ratkaisun teki (ainakin mä hankin ne paperit).

Asuimme yhdessä vielä n.4kk eropäätöksen jälkeen. Mä etsin itselleni ja lapsellemme kotia. Asuimme siis vuokralla ja kun ero tuli, oli minulle selvää, että tahdon oman kodin. Ex auttoi minua todella paljon remontissa sitten, kun asunnon olin löytänyt ja muutossakin.

Kun asuimme yhdessä, touhusimme perheenä varmaan kuten ennenkin. Aluksi oli sellaista hakemista. Vähän kai molemmat tunnustelivat maaperää. Minä toimin lapsellisesti ja sitten toimi mies lapsellisesti. Sitten asiat tasaantuivat.

Meidän erosta alkaa olemaan piakkoin 2 vuotta. Yhä edelleen käymme välillä jossain "perheenä". Tapaamme muutenkin erittäin paljon, johtuen suuresti siitä, että lapsemme on pieni vielä.

Mulla ei ole enää mitään tarvetta vihata exääni, eikä hänelläkään kai ole mitään syytä vihata minua. Me olemme nyt ystäviä... Minä päätin, ettei ollut minun vikani, kun hän kävi vieraissa ja se siitä. Asiat on keskusteltu halki, eikä niistä tarvi enää puhua. Meille on todella tärkeää, että välimme ovat hyvät, koska olemme kuitenkin yhdessä lapsen tähän maailmaan hankkineet.

Minulla ei vielä ole uutta miestä (eikä ihan hetkeen tulekaan), en tiedä, miten exäni suhtautuu, jos elämääni jossain vaiheessa joku ilmaantuu. Exälläni on ollut jotain sutinaa, yksi hieman pidempi suhde... ihan hyvin on ne ajat menneet, kun hän on seurustellut.

Ihan rohkaisevia esimerkejä.



Voisin kuvitella että mekin jäisimme ystäviksi.

Siitä huolimatta muistan sen "välivaiheajan" eropäätöksen ja erilleen muuton välissä olleen erittäin kuluttavaa aikaa. Asuimme samassa huushollissa reilun kuukauden päätöksen jälkeen. Nukuimme eri huoneissa. Lapset olivat tosi pieniä, kuopus aivan vauva, joten olin itse kotona päivät. Mies teki töissä pitkää päivää, mutta tuli aina illaksi "kotiin" olemaan esikoisen kanssa ja nukuttamaan tämän. Sitten meni taas töihin (tai minne sitten menikään) olemaan. Aika kamalaa se oli. Emme enää riidelleet, mutta oma ahdistukseni oli syvä. Se alkoi sitten pikkuhiljaa helpottaa, kun mies löysi oman asunnon.



Sitten todellisen eron jälkeen taisimme viettää vielä yhden joulun yhdessä, mutta sen jälkeen elämämme eriytyivät täysin.

vuokra-asuntoon, johon jäin lasten kanssa yh:na.



Koska olin joutunut avioeroa hakemaan miehen takia, niin en todellakaan halunut olla enää samassa asunnossa hänen kanssaan, se siihen asti oli riittänyt jopa niin että jouduin eroamaan hänestä.



Kerroin miehelleni että jos hän pitkittää lähtöään tahallisesti, niin laitan lapset lastenkotiin ja että sitäkö hän lapsilleen haluaa..Tiesin millainen isä hän oli mutta siitä sanoin ettei kai enää sellaista lapsilleen tahdo...



Tällä sanomisellani mieheni muutti pois, uskoi minun olevan tosissaan, otinhan hänestä eronkin vaikka ei olisi uskonut ensin ennen kuin sai haasteen.



Jos olisin voinut olla mieheni kanssa samassa asunnoissa eron jälkeen, en eroa olisi ottanutkaan. Meidän tapauksessamme hänen kanssaan ei voinut asua, lapetkin kärsivät, kyse oli sellaisista asioista.

tavaroita hakiessa eksä oli vaihtanut lukot ja ei montaa kertaa tullut sitten käytyä. Joitain tavaroita roudasi minulle ja osan kävin autolla sovitusti. Eksä laittoi sitten eropaperit menemään.

paranevat kun tietää, ettei kauan enää tarvitse yhdessä kärvistellä.

up

paranevat kun tietää, ettei kauan enää tarvitse yhdessä kärvistellä.

paranevat kun tietää, ettei kauan enää tarvitse yhdessä kärvistellä.

Eropäätös oli helpotus... ei tarvinnut enää välittää, mihin mies lähtee... Kyttääminen loppui ja välit muuttuivat parempaan suuntaan.

Exäni on kuitenkin ihan loistava isä lapselleen, joten hyvät välit ovat nyt lapsen etu ennenkaikkea. Jos lasta ei olisi, en varmaan olisi koskaan koko miestä halunnut enää nähdäkään, sen kyllä myönnän.

T: 4