Kysymyksiä masennukseen sairastuneille (ja muille asiasta tietäville)

1. Se valkeni pikku hiljaa murrosiästä alkaen. Nuorena sitä kai ajatteli, että se menee ohi jossain vaiheessa. Masennukseni on ollut aika lievää laatua. Kutsun sitä realismiksi. En yritä yleensä mitään, ellen arvioi, että on mahdollisuus onnistua. Muutamat asiat, joilta olen toivonut jotain hyvää, ovat olleet pettymyksiä. Yleisnäkemys elämästä on: kannattaisi varautua pahimpaan, jos suinkin voi. Tosin en aina noudata sitä itsekään. Pahinta tässä on, ettei energia oikein riitä selvittämään sotkuja. Tavallinen arki sujuu, mutta haasteet muodostuvat nopeasti ylivoimaisiksi.

2. Opiskelijana kävin puhumassa psykologille, mikä auttoi hetkellisesti. Aikuisena olen käyttänyt lääkkeitä ja keskustellut psykologin kanssa. Lääkkeistä on ollut iso apu välillä, samoin keskusteluista. Terapian olen aloittanut kerran, mutta se keskeytyi minusta riippumattomista syistä.

3. Jotkut parantuvat.

1. Jossain siinä vaiheessa kun piti löytää nimi oireilleni, koska se haittasi elämääni liikaa.  Tosin silloinkaan en pitänyt sitä sitä oikeastaan sairautena. Tajusin jossain kymmenennen hoitovuoden kohdalla, että tämä on jollekin ihan oikea sairaus mistä ihmiset ottaa jopa sairaslomaa. En edes tiennyt, että sellainen olisi mahdollista. Siksi kai sitten kaikki pääsi liian pitkälle. Minulle masennus oli enemmänkin persoonani vika ja mieleni heikkoutta josta en päässyt eroon.

Söin parikymmentä vuotta lääkkeitä ja kävin sairaanhoitajalla. Terapiaa ei suostuttu antamaan ja jäin eläkkeelle.

Masennus loppui puolisen vuotta ennen eläkkeen alkua, mutta minun muisti ja aivot oli jo pilattu lääkkeillä. Oli tuhottu työmuisti ja aiheutettu neurologisia vaurioita. Lääkkeet lopetin ennen eläkkeelle pääsyä jo hyvissä ajoin ja hoitava taho oli siitä tietoinen. 

Muu asiasta tietävä ...

Noin puolella masennus jää kertaluonteiseksi tapahtumaksi. Keskivaikean ja lievän masennuksen tutkitusti tehokkain hoito on lääkehoito ja terapiahoito yhdessä. Terapian ei tarvitse olla välttämättä pitkäkestoista psykoterapiaa. 

Vähän yli puolet masennukseen sairastuneista sairastuu uudelleen ainakin kerran. Niille, joille masennus tulee kolmannen kerran, se uusii noin 90%:n todennäköisyydellä neljännenkin kerran. 

Joillakin masennus pahenee ja kroonistuu. Jos ensimmäinen masennus oli vaikea, niin se lisää riskiä kroonistumiseen helpommin kuin keskivaikea tai lievä. Myös päihderiippuvuus ja päihteiden käyttö yleensä lisäävät riskiä kroonistumiseen. Krooniseen masennukseen tehoaa usein pitkäkestoinen lääkehoito, joka voi pitää masennuksen kurissa. 

On olemassa myös lääkeresistentti masennus, johon lääkkeet eivät tehoa. Sähköhoito on auttanut joitakin lääkeresistentistä masennuksesta kärsiviä. 

Toivottavasti näistä tiedoista oli apua. 

1. En tajunnut että pitkään aikaan. Minulla oli vain kovia selittämättömiä fyysisiä kipuja joka puolella kroppaa ja loputon väsymys. Olen sellainen periksiantamaton luonne että oireet olivat vain fyysisiä (mutta aivot sen fyysisen kivunkin tuottaa).

2. On tarjottu lääkkeitä mutta pelkään mielialalääkkeitä enemmän kuin omaa päätäni.

3.Uskon että riippuu ihmisestä ja siitä johtuuko masennus synnynnäisistä aivokemian häiriöistä vai ympäristötekijöistä kuten elämän tilanne, päihteet ym.

Ps. Itse olen menossa kohti parempaa tehtyäni täyskäännöksen elämässäni ja uskon että voin parantua kokonaan.