Käytöstavoista

itsestäänselvyys, joten olen niitä opettanut edelleen omille lapsilleni. Eiköhän se perimmältään ole juuri siitä kiinnikin, että sen opettaa minkä on itse joskus oppinut? Jos ei ole kukaan lapsena sulle kertonut, että ihmisiä tervehditään reippassti silmiin katsoen tai että on kohteliasta tarjota istumapaikka bussissa vanhemmalle ihmisille tai että ovea pidetään auki takanatulevalle, ei sellaista ihminen itsestään opi.

Käytöstavat ovat tärkeitä juuri siksi, että niiden avulla ihminen pystyy toimimaan muiden kanssa joustavasti, kohteliaasti ja tämä tietenkin vaikuttaa moneen muuhun asiaan. Käytöstapoja tulee opettaa lapselle omalla esimerkillä. Minulle on lapsuudenkodissa opetettu käytöstapoja hyvinkin paljon. Itse opetan lapseni tervehtimään muita, katsomaan silmiin puhuttaessa, kiittämään ja pyytämään anteeksi, odottamaan vuoroaan, käyttäytymään ruokapöydässä nätisti, puhumaan toiselle ihmiselle nätisti yms. Käytöstavat ovat kanssakäymisemme perusta ja niihin pitää vanhempien panostaa. Lapsi ei itse niitä voi oppia, vaan tarvitsee tässäkin asiassa aikuisen apua.

itsestäänselvyys, joten olen niitä opettanut edelleen omille lapsilleni. Eiköhän se perimmältään ole juuri siitä kiinnikin, että sen opettaa minkä on itse joskus oppinut? Jos ei ole kukaan lapsena sulle kertonut, että ihmisiä tervehditään reippassti silmiin katsoen tai että on kohteliasta tarjota istumapaikka bussissa vanhemmalle ihmisille tai että ovea pidetään auki takanatulevalle, ei sellaista ihminen itsestään opi.

Vaikka olen kyllä tavallaan oppinut kotona ottamaan toiset ihmiset huomioon (esim. sillä tavalla, että en olisi koskaan voinut lapsena kuvitella vaikkapa haistattelevani opettajalle), niin olen vasta aikuisuuden kynnyksellä oppinut todellisia käytöstapoja, nimenomaan ulkomailla, joissa kohteliaisuus oli itsestäänselvyys, myös lapsilla.

Joten käytöstapoja voi oppia myös näin, kantapään kautta.

Ap

ihan vaan kiinnostaa mitä mahdat tarkoittaa noilla hyvillä käytöstavoilla. Kohteliaisuussanoja tms. vai tietynlaista kunnioita itseäsi vanhempia, miehiä jne. hieman sovinististta/ ikäsyrjivää "elämäntapaa" , joka monissa maissa on vallitsevana tapakulttuurina?

Lapsi ei itse niitä voi oppia, vaan tarvitsee tässäkin asiassa aikuisen apua.

Olen itse vasta tulossa äidiksi, joten mulla ei ole omakohtaista kokemusta vanhemmuudesta, mutta lasten kanssa olen ollut tekemisissä todella paljon. Tiedän kyllä hyvin omakohtaisesti sen, että lapsetkin voivat oppia käyttäytymään hyvin, jos heitä siihe opastetaan, tietenkin sillä varauksella, että lapset ovat lapsia, ja kaikki ihmiset temperamenteiltaan erilaisia. Se, että lapsi on eläväinen, jopa villi, ei tee lapsesta automaattisesti huonokäytöksistä, mutta se, että lapselta ei ole vaadittu toisten huomioonottamista, kyllä tekee. Sanoisin.

Ap

kiteytettynä toisten ihmisten huomioimista ja kunnioittamista, ihan ihmisinä. Kun ihmiset ovat huoomaavaisia ja kohteliaita toisiaan kohtaan, kaikkien ihmisten elämä on helpompaa.

Mä ymmärrän ne niin, että ollaan ihmisten kanssa asiallisesti, esimerkiksi ei mennä hyvänkään kaverin jääkaapille omin nokkineen, ei rohmuta ruokaa kun ollaan vieraisilla, jätetään kengät eteiseen, ei oleteta missään tapauksessa, että kaveri tarjoaa ruokaa vaikka ollaankin ruoka-aikana kylässä, ei sanota toiselle pahasti vaikka mieli tekisikin ja olisi asiasta täysin eri mieltä jne jne.

ihan vaan kiinnostaa mitä mahdat tarkoittaa noilla hyvillä käytöstavoilla. Kohteliaisuussanoja tms. vai tietynlaista kunnioita itseäsi vanhempia, miehiä jne. hieman sovinististta/ ikäsyrjivää "elämäntapaa" , joka monissa maissa on vallitsevana tapakulttuurina?

Mä näen hyvänä käytöksenä sen, että toiset otetaan huomioon. Siis se, että kiitetään, kun aihetta on (huomioidaan toisen vaivannäkö), tervehditään, tarjoudutaan auttamaan, kuunnellaan, ei vaadita kaikkea itselle, vaan jaetaan, ollan ystävällisiä (jos ei ole syytä olla muuta).

Mielestäni mikään ikäryhmä ei vaadi toista enempää kunnioitusta, sitä ansaitsevat lähtökohtaisesti kaikki.

Ap

eniten kiitosta, on eräs 5-vuotias lapsi. Vaikkapa synttäreillään hän kiittää aidosti kaikista lahjoista, katsoo kaikki kortit mielenkiinnolla läpi, tarjoaa toisille omastaan, sanoo kivoja asioita toisille (siis ihan spontaanisti), kun jutellaan, kyselee myös aikuisilta kuulumiset, tarjoaa lainalle omia kirjojaan ja elokuviaan...



Ja kuitenkin hän on ihan tavallinen 5-vuotias, jolla on joskus känkkäränkkä, ja joka ei aina tottele ja riehuu. Tälle lapselle on opetettu käytöstapoja, mutta häntä on myös kohdeltu kunnioittavasti ja hänen kanssaan on jaettu asioita. Tämä lapsi on ehdottomasti yksi hienoimpia ihmisiä, joita tunnen.



Ap

ja luulen, että osa "suomalaisen tylyydestä" kertovista mielipiteistä perustuu juuri kyvyttömyyteen nähdä tätä tosiasiaa.



Käytöstapojen kulttuurisidonnaisuus ei tarkoita vain sitä, että japanilaiset eivät kättele ja kiinalaiset eivät sano ei, vaan myös muita, paljon hienovaraisempia asioita. Ero usein kulminoituu kohtaan, jossa avun tarjoaminen/kiinnostus toista kohtaan tapaa kunnioituksen toisen yksityisyyttä kohtaan. Molemmat ovat "toisen huomion ottamista", mutta eri näkökulmista. Eri kulttuureissa painotetaan niitä eri tavoin. Esimerkiksi Usasa on epäkohteliasta olla menemättä juttelemaan ravintolassa yksin kahvia juovalle ihmiselle ja olla ottamatta tätä "seuraan". Oletusarvo kun on, että kaikki haluavat seuraa. Suomessa taas on epäkohteliasta tuppautua sellaisen ihmisen seuraan, joka selvästi haluaa olla yksin

todellakin käytöstapojen opettaminen ja noudattaminen on vähentynyt nykyaikana. Itse muistan esim lapsena että selkeästi vanhemmat opastivat mm miten on kohteliasta käyttäytyä vierailla ollessa. Kahivpöytään mentiin vasta kun sinne kutsuttiin eikä silloinkaan rynnätty ensimmäisenä, eikä lastattu lautasta täyteen (huomioitiin, että toisillekkin jäisi tarjottavaa, santsata tietysti sai kun kaikki olivat saaneet). Nykyään tuntuu, että harvat vanhemmat ohjaavat lapsiaan tuolla tavoin, vaan yleensä vanhemmat antavat lasten rynniä pöytään, kun eihän meidän kullanmurut jaksa odottaa... Itse käyn säännöllisesti tilaisuuksissa joissa on paljon lapsiperheitä ja yhteinen kahvihetki, mutta en nykyisin viitsi sinne kahvihetkeen mennä sillä meteli on korvia huumaava kun lapset rynnivät pöytään eli nämä kahvitukset menevät täysin lasten ehdoilla.

ääneen lausuakaan) että niitä lapsia, joille on opetettu kohteliaat käytöstavat, kohtelee jotenkin erilailla niissä tilanteissa, jos esim. häiriköivät tai tekevät muuta ei-toivottua/sallittua. Jos lapsi tulee "vilpittomästi" pyytämään anteeksi tekoaan, katsoo silmiin katuvasti, on suhtautuminen aivan eri kuin niihin jotka uhmakkaasti ja umpimielisesti vänkäävät vastaan vielä siinä tilanteessa, jossa jäävät kiinni jostain vilpistä.

Tietysti jotkut oppivat käyttämään tätä hyväksikin, mutta ainakin osaavat käytöstavat...

tuohon ensimmäiseen viestiin (mutten viitsinyt, ettei siitä olis tullut ihan romaani), että tunnistan kyllä totta kai nämä kulttuurisidonaiset käytöstavat, kuten nyt vaikkapa sen suomalaisen, että kunnioitetaan toisten rauhaa, ja arvostan sitä kyllä. En ole niitä, jotka häpeävät suomalaista "junttiutta", ja pitävät vaikkapa nyt keskieurooppalaista elämänmallia sinä ainoana sivistyneenä vaihtoehtona.



Mutta. Olen silti sitä mieltä, että meillä olisi petrattavaa käytöstavoissa, koska kuten jo monta kertaa sanoin, käytöstapojen kautta lapsille opetetaan toisten huomioon ottamista, joka varmasti johtaisi esimerkiksi miellyttävämpään oppimisympäristöön koulussa. Musta nimittäin tuntuu siltä, että Suomessa lapsista kasvatetaan individualisteja, ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita vain itsestään. Ja luokkahuone täynnä individualisteja ei ole ehkä paras mahdollinen oppimisympäristö kenellekään.



Teen tietysti tässä yleistyksiä. En muuten usko, että vanhemmat tahallaan kasvattavat lapsistaan minäminä-ihmisiä, luulenpa, että osittain tämä johtuu nimenomaan vanhempien halusta tarjota lapsille parasta ja tavallaan uhrata oma elämä lasten hyväksi. Voin olla väärässäkin, mutta musta tuntuu, että jos lasten mukavuus menee aina vanhempien mukavuuden yli, se antaa lapselle viestin, että vain MINÄ olen tärkeä, kaikki muut uhrautukoot minun edessäni. Mitä mieltä olette?



Ap, joka lähtee tästä kunnostamaan pöytää, mutta joka palannee linjoille myöhemmin